Big Ben opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Big Ben joka esittää monumentti, taivas ja vanha arkkitehtuuri
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Yksi Lontoon mahtavimmin kaikuvista maamerkeistä on tärkeä Englannin symboli.

Kun näet vilauksen Big Benistä Thames-joen toiselta puolelta, tiedät todellakin olevasi Lontoossa. Brittielokuvia, joissa Big Ben esiintyy, ovat esimerkiksi ”Bridget Jonesin päiväkirja”, ”Notting Hill” ja ”Rakkautta vain”, ja torni on parhaimmillaan nähtynä Thames itäiseltä rannalta tai Westminster Bridge -sillalta käveltäessä kohti parlamenttitaloa.

Big Ben oli alun perin kellotornin suurimman kellon nimi. Tämä suuri Great Bell, joksi kelloa myöskin kutsutaan, painaa 13 760 kiloa. Kellon lyödessä tasatunnin merkiksi kuulet sen syvän, matalan äänen, joka kaikuu lähistön katoista ja ylittää Lontoon liikenteen pauhun. Nykyään Big Beniksi kutsutaan koko kellotornia kelloineen ja torneineen.

Tämä heinäkuussa 1859 ensimmäisen lyöntinsä lyönyt kello on siitä lähtien pysynyt luotettavasti ajassa ja ollut brittiläisen vankkumattomuuden kansallinen symboli. Auringon laskiessa sen neljä norsunluun väristä kellotaulua valaistaan, joten kello näkyy kilometrien päähän. Kellotornin kellotaulut ovat olleet pimeinä vain kansallisten kriisien aikana: kahden vuoden ajan ensimmäisessä maailmansodassa, jotta saksalaiset ilmalaivahyökkäykset eivät löytäisi kohdettaan, sekä öisin toisessa maailmansodassa niin ikään saksalaisten hyökkäysten estämiseksi.

Vuonna 1858 valmistunut kellotaulu nimettiin suurikokoisen Benjamin Hall -nimisen lontoolaisen poliitikon mukaan. Arkkitehtien Charles Barryn ja Augustus Puginin suunnittelema klassista uusgotiikkaa edustava tiili- ja kalkkikivitorni kohoaa Britannian parlamenttitalosta. Kello on koko Ison-Britannian suurin nelitauluinen kellotorni. Jokainen kellotaulu on halkaisijaltaan seitsemän metriä, ja jokaisessa on 312 opaalilasikappaletta.

Vaikka Big Ben on suosittu maamerkki, sen ovet aukeavat vain Ison-Britannian kansalaisille, jotka tutustuvat siihen osana kansanedustajiensa järjestämiä opastettuja kierroksia. Siitä huolimatta kellotornin kellon lyönti pysäyttää ensimmäisellä kerralla, kun kuulet sen, vaikket pääsisikään tutustumaan itse rakennukseen.

Kesäkuussa 2012 Big Ben nimettiin virallisesti uudelleen, ja siitä tuli Elizabeth Tower kuningatar Elisabetin valtaannousun 60-vuotisjuhlan kunniaksi. Yleisesti se tunnetaan kuitenkin yhä Big Beninä.

Big Ben sijaitsee Lontoon keskustassa. Lähin metroasema on Waterloo.

Suunnittele matka ja näe Big Ben

Baglioni Hotel London - The Leading Hotels of the World
Hotel Riu Plaza London Victoria
Berkley Aparthotel
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Big Ben: Arvostelut

3.3
Asiakasarvosana
5 - Loistava
11
" "5 - Loistava 5.238095238095238%
4 - Hyvä
76
" "4 - Hyvä 36.19047619047619%
3 - OK
94
" "3 - OK 44.76190476190476%
2 - Pettymys
27
" "2 - Pettymys 12.857142857142858%
1 - Hirveä
2
" "1 - Hirveä 0.9523809523809523%

2/5 - Pettymys

Tarkistettu asiakas
21. helmik. 2020

Not visible, in repairing project 19.2.2020

3/5 - OK

Tarkistettu asiakas
17. syysk. 2019

Remontissa tällä hetkellä.

3/5 - OK

Tarkistettu asiakas
17. elok. 2019

Tällä hetkellä remontissa

2/5 - Pettymys

Tuula
28. toukok. 2019

Rakennustelineiden sisällä

2/5 - Pettymys

Tarkistettu asiakas
22. maalisk. 2019

Remontissa, näkyy vain kellotaulu

3/5 - OK

Tarkistettu asiakas
23. helmik. 2019

Remontti menossa. Rakennustelineiden ympäröimä, mutta kellotaulu sentään näkyi!

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Zedwell Piccadilly Circus
Zedwell Piccadilly Circus
3 out of 5
Great Windmill Street, London, England
Zedwell Piccadilly Circus
Strand Palace Hotel
Strand Palace Hotel
4 out of 5
372 The Strand, London, England
Strand Palace Hotel
Park Plaza Westminster Bridge London
Park Plaza Westminster Bridge London
4 out of 5
200 Westminster Bridge Road, London, England
Park Plaza Westminster Bridge London
Marlin Waterloo
Marlin Waterloo
4 out of 5
111 Westminster Bridge Road, London, England
Marlin Waterloo
The Grand at Trafalgar Square
The Grand at Trafalgar Square
4 out of 5
8 Northumberland Avenue, London, England
The Grand at Trafalgar Square
Park Plaza County Hall London
Park Plaza County Hall London
4 out of 5
1 Addington Street, London, England
Park Plaza County Hall London
Assembly Covent Garden
Assembly Covent Garden
3.5 out of 5
27 - 31 Charing Cross Road, London, England
Assembly Covent Garden
The Tower Hotel, London
The Tower Hotel, London
4 out of 5
St Katharine's Way, London, England
The Tower Hotel, London
Club Quarters Hotel, Trafalgar Square
Club Quarters Hotel, Trafalgar Square
4 out of 5
8 Northumberland Ave, (adjacent to Trafalgar Square), London, England
Club Quarters Hotel, Trafalgar Square
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.