British Museum opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

British Museum featuring sisäkuvat

Hae majoituksia

Alun perin hauskojen esineiden kokoelmaksi perustettu Britannian vanhin museo on kasvanut valtavaksi museoksi, jossa nykyään esitellään lukuisia ihmiskunnan merkittävimmistä saavutuksista.

British Museumin kiertäminen vie tottuneimmaltakin museossa kävijältä yli kokonaisen päivän, sillä museossa on yli kahdeksan miljoonaa kaikilta eri mantereilta kerättyä esinettä. Älä silti anna museon koon hämätä, vaikka käytettävissäsi olisikin vain muutama tunti. Museo on silti vierailemisen arvoinen.

Museon laajan kokoelman ensimmäiset esineet saatiin lahjoituksina tai ostettiin varakkailta briteiltä, jotka matkustivat maailmalla brittiläisen imperiumin kukoistuksen aikoina. Tähän päivään saakka kasvanut kokoelma on järjestetty maantieteellisesti. Ihastele monumentaalisia pyhäinjäännöksiä, kuten mystistä Pääsiäissaarten patsasta ja Parthenonin marmoriveistoksia. Seiso yhdessä muiden historiaharrastajien kanssa Rosettan kiven ja Ramsesin patsaan vierellä.

Nähtyäsi museon vetonaulat siirry hiljaisempiin gallerioihin, joissa on esillä Oseanian, Lähi-idän ja Babylonian historiaa esitteleviä esineitä. Voit pidellä vanhoja esineitä kädessäsi useiden gallerioiden erikseen sitä varten varattuina aikoina. Etukäteisvarausta ei ole tarpeen tehdä. Voit vain saapua kosketeltavia esineitä sisältäviin huoneisiin, joissa henkilökunta antaa tarvittavat tiedot ja vastaa kysymyksiisi. Jos olet kiinnostunut politiikasta, käy kirjoitushuoneessa, jossa Karl Marx kirjoitti kommunistisen manifestinsa.

Jo museon leveiden portaiden nouseminen ohitse 44 uusklassisen pylvään on kokemus sinänsä. Kun olet sisällä, pääset museon kaikkiin gallerioihin helposti sen Great Court -salista. British Museum on säilynyt koko maan vieraillumpana museona aina siitä lähtien, kun se avattiin 1750-luvulla. Museossa käy keskimäärin kuusi miljoonaa kävijää vuodessa, ja tutkijat hyödyntävät ahkerasti sen kokoelmaa.

Jos haluat vain nopean katsauksen museoon tai et ehdi viettää siellä kauan, voit osallistua ilmaiselle 30–40-minuutin eyeOpener-kierrokselle, joita järjestetään useita kertoja päivässä. Museossa on kahvila ja piknikalueita, ja lapsille on tarjolla erilaisia valistavia lahjoja. Museo on avoinna joka päivä paitsi 24.–26.12. ja 1.1.

British Museum sijaitsee lähellä Bloomsbury Gardens- ja Russell Square Gardens -puistoja. Lähimmät metroasemat ovat Tottenham Court Road, Holborn ja Russell Square.

Suunnittele matka ja näe British Museum

Baglioni Hotel London - The Leading Hotels of the World
Berkley Aparthotel
Yotel London City
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

British Museum: Arvostelut

4.4
Huippukohde
5 - Loistava
63
" "5 - Loistava 48.83720930232558%
4 - Hyvä
52
" "4 - Hyvä 40.310077519379846%
3 - OK
13
" "3 - OK 10.077519379844961%
2 - Pettymys
1
" "2 - Pettymys 0.7751937984496124%
1 - Hirveä
0
" "1 - Hirveä 0%

5/5 - Loistava

Tarkistettu asiakas
28. tammik. 2019

Toinen sisäänkäynti (Ei jonoa)

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Zedwell Piccadilly Circus
Zedwell Piccadilly Circus
3 out of 5
Great Windmill Street, London, England
Zedwell Piccadilly Circus
Strand Palace Hotel
Strand Palace Hotel
4 out of 5
372 The Strand, London, England
Strand Palace Hotel
St Giles Hotel - London
St Giles Hotel - London
3 out of 5
Bedford Avenue, London, England
St Giles Hotel - London
President Hotel
President Hotel
3.5 out of 5
56-60 Guildford Street, London, England
President Hotel
Royal National Hotel
Royal National Hotel
3 out of 5
38-51 Bedford Way, London, England
Royal National Hotel
Assembly Covent Garden
Assembly Covent Garden
3.5 out of 5
27 - 31 Charing Cross Road, London, England
Assembly Covent Garden
The Hoxton Holborn
The Hoxton Holborn
4 out of 5
199 - 206 High Holborn, London, England
The Hoxton Holborn
Club Quarters Hotel Covent Garden Holborn
Club Quarters Hotel Covent Garden Holborn
4 out of 5
61 Lincoln's Inn Fields, London, England
Club Quarters Hotel Covent Garden Holborn
Bedford Hotel
Bedford Hotel
4 out of 5
Southampton Row, 83-95, London, England
Bedford Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.