Canal Grande di Trieste opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Trieste johon kuuluu joki tai puro
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Trieste on kauneimmillaan keskustaa halkovan kanavan varrella, jolta pääset näkemään kaupungin hienoimmat rakennukset, sillat ja aukiot.

Liikutpa Triestessä sitten jalan tai venekyydillä, määränpää numero yksi on aivan kaupungin keskustassa sijaitseva kanava, Canal Grande di Trieste. Se alkaa Triestenlahden rannalta ja kulkee sieltä suoraan kaupungin ytimeen. Kanavan nähtyäsi pääset sen rannoilta suoraan historialliseen Borgo Teresianon kaupunginosaan.

Kanava rakennettiin vuonna 1750 vesiväyläksi Triestenlahdelta kaupungin kaupalliseen ytimeen. Sitä pitkin veneet pääsivät tuomaan lastinsa torien ja kauppojen viereen, minkä myötä myyjät ja asiakkaat saivat tuotteensa nopeasti ja tuoreina. Tuolloin kanavan varret kuhisivat väkeä, ja sen laitureihin saapui aluksia jopa kaukomailta asti. Sittemmin kauppa on siirtynyt muualle, ja nyt kanavan varsilla komeilee vain pieniä huviveneitä.

Erityisen upeaksi Canal Grande di Triesten tekee sitä ympäröivä arkkitehtuuri. Sen vesiltä katsottuna mieleenpainuvin rakennus on kanavan suulla seisova Palazzo Carciottin palatsi. Historiasta kiinnostuneiden kannattaa poiketa myös läheisen Palazzo Gopcevichin palatsin Civico Museo Teatrale Carlo Schmidl -museoon. Sen näytteillepanot esittelevät Triesten historiaa ja kulttuuria 1700-luvulta tähän päivään. Piazza Ponterosson aukiolla voit puolestaan nauttia markkinatunnelmasta ja ostaa vaikka syötävää tai matkamuiston.

Kanavaan jalan tutustuvan kannattaa edellisen lisäksi huomioida myös ainakin Ponterosson suihkulähde sekä sen vierestä kanavan ylittävä Ponte Rosson silta. Jälkimmäisen kuuluisin yksityiskohta on irlantilaiskirjailija James Joycen patsas. Joyce asui Triestessä 1900-luvun alussa yhteensä noin 15 vuoden ajan. Patsaan lisäksi hänen muistoaan vaalii myös lähellä kanavan suuta sijaitseva Passaggio Joyce -kävelysilta.

Yllä mainitun lisäksi Canal Grande di Triesten varrella on myös runsas kattaus kauppoja, ravintoloita ja kahviloita. Viimeksi mainituista kannattaa poiketa ainakin James Joycen suosikkipaikkoihin lukeutuneeseen Caffè Stella Polareen.

Löydät Canal Grande di Triesten kanavan aivan Triesten keskustassa sijaitsevasta Borgo Teresianon kaupunginosasta. Kartalta sen löytää helposti, sillä Triesten keskustassa ei ole muita mereltä sisämaahan suuntaavia vesiväyliä. Kanavan sijainti on kätevä, sillä se on yhtä lähellä sekä Triesten päärautatieasemaa että kaupungin keskuspaikkana tunnettua Piazza Unità d'Italian aukiota. Molemmilta kanavalle kävelee noin 10 minuutissa.

Suunnittele matka ja näe Canal Grande di Trieste

Capri
Residence Garibaldi
Špacapanova hiša
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

NH Trieste
NH Trieste
4 out of 5
Corso Cavour, 7, Trieste, TS
NH Trieste
Savoia Excelsior Palace Trieste – Starhotels Collezione
Savoia Excelsior Palace Trieste – Starhotels Collezione
4 out of 5
Riva Del Mandracchio 4, Trieste, TS
Savoia Excelsior Palace Trieste – Starhotels Collezione
DoubleTree by Hilton Trieste
DoubleTree by Hilton Trieste
4 out of 5
Piazza della Repubblica 1, Trieste
DoubleTree by Hilton Trieste
Urban Hotel Design
Urban Hotel Design
4 out of 5
Via Punta del Forno, 3, Trieste, TS
Urban Hotel Design
The Modernist Hotel
The Modernist Hotel
4 out of 5
Corso Italia, 12, Trieste
The Modernist Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.