Cantillonin panimo opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Cantillonin panimo featuring sisäkuvat
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Tutustu satoja vuosia vanhoihin resepteihin ja oluen panemiseen tässä kuuluisassa belgialaisessa panimossa.

Cantillon on Brysselin kuuluisin panimo. Se on perustettu 1900, ja sen johdossa on nykyään jo neljäs polvi. Cantillon tunnetaan perinteisestä belgialaisesta Lambic-oluesta, jossa käytetään villihiivaa ja bakteereita luomaan alueelle ominainen, erottuva maku. Pääset tutustumaan toimivan panimon kulissien taakse ja näkemään, kuinka belgialaista olutta pannaan perinteisellä menetelmällä.

Belgia on jo kauan ollut kuuluisa runsaista ja luonteikkaista oluistaan. Cantillonin panimossa on tapahtunut yli sadassa vuodessa erittäin vähän muutoksia. Tekniikka, laitteet ja lähes kaikki aineosat ovat samoja kuin ne olivat vuonna 1900. Kun kävelet sisään panimon keltaisista ovista, astut menneisyyteen. Ilman opastusta tehtäville kierroksille pääsee päivittäin. Yksityiskohtainen esite kertoo Cantillonin historiasta ja oluista. Opastuksen saa etukäteen tilaamalla.

Puisten käymistynnyreiden ohi kävellessäsi tunnet nenässäsi hiivan paksun aromin ja hedelmäisen tuoksun. Panimossa ei ole suljettuja alueita, joten vieraat pääsevät näkemään kaikki prosessin vaiheet.

Ja kuten aina hyvän panimokierroksen päätteeksi, saat pääsymaksua vastaan valitsemasi oluen. Se onkin kävijöiden mielestä kierroksen vaikein osuus, sillä olutvalikoima on runsas. Panimo tunnetaan parhaiten Gueuze-oluestaan, joka koostuu kolmesta eri Lambic-vuosikerrasta. Kokeile poikkeuksellisen kirpeää Kriekiä, joka on pantu kirsikoista. Tällaista olutta ei ole toista. Ja ennen kuin lähdet, osta mukaasi olutlajitelma, jota voit maistella rauhassa myöhemmin.

Cantillon toimii rue Gheude -kadulla, joka sijaitsee keskustan tuntumassa. Panimolle pääsee autolla tai metrolla, ja lähikaduilla on tarjolla pysäköintitilaa. Cantillonin panimo on suljettu sunnuntaisin ja juhlapyhinä. Panimoon on pieni sisäänpääsymaksu.

Suunnittele matka ja näe Cantillonin panimo

New Hotel Charlemagne
Steigenberger Icon Wiltcher's
Hotel Hubert Grand Place
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Appart'City Confort Bruxelles Centre Gare du Midi
Appart'City Confort Bruxelles Centre Gare du Midi
3.5 out of 5
38A rue Rossini, Brussels
Appart'City Confort Bruxelles Centre Gare du Midi
The Hotel
The Hotel
4 out of 5
38 Boulevard de Waterloo, Brussels
The Hotel
Warwick Brussels
Warwick Brussels
4 out of 5
Rue Duquesnoy 5-7, Brussels
Warwick Brussels
Pullman Brussels Centre Midi
Pullman Brussels Centre Midi
4 out of 5
Place Victor Horta 1, Brussels
Pullman Brussels Centre Midi
Mercure Brussels Centre Midi
Mercure Brussels Centre Midi
4 out of 5
Boulevard Jamar 25 29, Brussels
Mercure Brussels Centre Midi
YOOMA Urban Lodge
YOOMA Urban Lodge
3 out of 5
Square de l'Aviation 23-27, Brussels
YOOMA Urban Lodge
pentahotel Brussels City Centre
pentahotel Brussels City Centre
4 out of 5
Chaussee De Charleroi 38, Brussels
pentahotel Brussels City Centre
Urban Yard
Urban Yard
3 out of 5
Square De L Aviation 6-8, Brussels
Urban Yard
Hotel Hubert Grand Place
Hotel Hubert Grand Place
4 out of 5
Rue d'Arenberg 18, Brussels
Hotel Hubert Grand Place
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.