Deutsches Museum opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Deutsches Museum

Hae lentoja

Münchenin saksalainen museo on maailman suurin tiede- ja teknologiamuseo, jonka monipuoliset näyttelyt tarjoavat älykästä viihdettä kaikenikäisille perheenjäsenille.

Oskar von Miller avasi Münchenin tieteen ja teknologian saksalaisen museon vuonna 1925 Isarjoella sijaitsevalle saarelle 20 vuoden suunnittelun jälkeen. Saksalaisessa museossa on nykyisin yli 50 näyttelyaluetta, jotka jakautuvat kahdeksaan eri kerrokseen. Museon kokoelmassa on yli 100000näyttelyesinettä, mutta kaikki esineet eivät ole esillä samaan aikaan. Näyttelyt liittyvät energiaan, liikenteeseen, musiikkiin, robotiikkaan ja muihin vastaaviin aiheisiin, ja ne on pantu usein esille innovatiivisella ja interaktiivisella tavalla.

Saksalaisen museon suosituimpia nähtävyyksiä ovat Wrightin veljesten rakentama ensimmäinen moottorikäyttöinen lentokone, ensimmäinen ohjelmoitava tietokone ja oikea U1-sukellusvene. Ensimmäisessä kerroksessa on musiikkisoitinten näyttely, jossa esillä olevat soittimet ulottuvat pronssikauden lurin kopiosta nykyaikaisiin syntetisaattoreihin. Pianokokoelma on erityisen kaunis nähtävyys. Lasten alue on tarkoitettu 3–8-vuotiaille lapsille, jotka voivat kokeilla taitojaan tarjolla olevissa interaktiivisissa aktiviteeteissa.

Energiaan liittyvässä näyttelyssä käytetään kahdesti päivässä korkeajännitelaitetta sähkövirtojen ja sykäysten esittelemiseksi. Vierailijat voivat katsella, kuinka museon henkilökunta astuu Faradayn häkkiin, johon kohdistetaan 270000volttia. Vierailijoiden, joilla on sydämentahdistin, on vältettävä tiettyjä museon alueita. Tarkemmat tiedot löytyvät museon verkkosivustolta.

Museon kaupassa myydään kirjoja, postikortteja ja eriskummallisia matkamuistoja, joten siellä kannattaa ehdottomasti käydä. Museossa on myös useampi kahvila. Saksalaiseen museoon pääset helposti raitiovaunulla Münchenin keskustasta.

Suunnittele matka ja näe Deutsches Museum

Hotel Nymphenburg City
Hotel Torbräu
Hotel Rasmushof
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Gambino Hotel Werksviertel
Gambino Hotel Werksviertel
Atelierstrasse 7, Munich
Gambino Hotel Werksviertel
KING's HOTEL Center
KING's HOTEL Center
Marsstrasse 15, Munich, BY
KING's HOTEL Center
Platzl Hotel
Platzl Hotel
4.5 out of 5
Sparkassenstraße 10, Munich, BY
Platzl Hotel
Maritim Hotel München
Maritim Hotel München
Goethestrasse 7, Munich, BY
Maritim Hotel München
KING's HOTEL First
KING's HOTEL First
Dachauer Strasse 13, Munich, BY
KING's HOTEL First
Novotel Muenchen City
Novotel Muenchen City
4 out of 5
Hochstrasse 11, Munich, BY
Novotel Muenchen City
Holiday Inn Munich - City Centre, an IHG Hotel
Holiday Inn Munich - City Centre, an IHG Hotel
Hochstr. 3, Munich, BY
Holiday Inn Munich - City Centre, an IHG Hotel
Hotel Torbräu
Hotel Torbräu
4 out of 5
Tal 41, Munich, BY
Hotel Torbräu
Hotel Concorde München
Hotel Concorde München
4 out of 5
Herrnstrasse 38-40, Munich, BY
Hotel Concorde München
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.