Diokletianuksen palatsi opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Diokletianuksen palatsi featuring tori ja yökuvat
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Tutustu Splitin historialliseen sydämeen sekä raunioituneeseen roomalaispalatsiin, josta kaupunki on saanut alkunsa.

Diocletianuksen palatsi lukeutuu maailman vaikuttavimpiin roomalaisraunioihin. Aikoinaan vaikutusvaltaisen keisarin eläkekotina toimineesta ikivanhasta linnoituksesta kehittyi myöhemmin Splitin vanhakaupunki. Nykyään sen muurien suojissa asuu noin 3000 paikallista. Kulje kapeilla kujilla ja ihastele vanhan palatsin sekä sen linnoitteiden jäänteitä.

Palatsin rakennutti Rooman keisari Diocletianus vetäydyttyään politiikasta vuonna 305. Hän oli Rooman ensimmäinen vapaaehtoisesti vallasta luopunut keisari. Syynä oli hänen huono terveytensä. Hän vietti palatsissa kymmenen viimeistä elinvuottaan. Tutustu kaupungin historialliseen ytimeen sekä siihen, miten se on muuttunut sitten Diocletianuksen aikojen.

Palatsiin on kaikkiaan neljä porttia. Huomaat ensimmäisenä varmasti runsaasti käytetyn kiiltävän valkoisen kiven. Tämä Diocletianuksen tilaama kivi on peräisin läheiseltä Bračin saarelta.

Kiinnitä kiemurtelevilla kujilla huomiota kauppojen ja talojen julkisivuihin, joista monet ovat keskiajalla tehtyjä lisäyksiä. Vaikka ne onkin rakennettu keskiajalla, niissä on vahvoja roomalaisvaikutteita, muun muassa pylväitä. Kiinnitä huomiota myös kivisfinkseihin, jotka Diocletianus tuotatti Egyptistä.

Tutustu myös peristyyliin, joka on avoin keskusaukio, josta on kulku Diocletianuksen henkilökohtaisiin tiloihin. Aukion etelälaidalla on harjakattoinen Protiron en el Peristilo, joka johti aikoinaan keisarilliseen asuntoon. Aukion itälaidalla sijaitsee Katedrala Svetog Dujman katedraali, joka toimi aikoinaan Diocletianuksen jäänteiden mausoleumina. Myöhemmin se muutettiin kirkoksi. Sen kellotorni tarjoaa upeat näkymät kaupunkiin.

Kun suuntaat peristyylistä länteen, näet Jupiterin temppelin. Tämä ainut jäljellä oleva ikivanhojen jumalien temppeli muunnettiin kastekappeliksi keskiajalla. Ihastele oven yksityiskohtaisia koristeita ja sisäosien keskiaikaisia kivihautoja.

Diocletianuksen palatsin alue ulottuu rannasta melko pitkälle sisämaahan. Siihen on paras tutustua kävellen. Palatsin alueella voi kävellä maksutta, mutta joillain rakennuksilla on oma pääsymaksunsa (esimerkiksi Jupiterin temppeli ja Katedrala Svetog Dujma).

Suunnittele matka ja näe Diokletianuksen palatsi

Heritage Hotel King Krešimir
Hotel Ani
Hotel Antonio
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Juhlapäiviin ja sesonkeihin liittyvät retket

Näytä kaikki 5 aktiviteettiaAukeaa uudelle välilehdelle

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

House Sandra
House Sandra
3 out of 5
Nincevica 11, Split
House Sandra
Cornaro Hotel
Cornaro Hotel
5 out of 5
Sinjska ulica 6, Ulica kralja Tomislava 9, Split
Cornaro Hotel
Central Square Heritage Hotel
Central Square Heritage Hotel
4 out of 5
Ulica Kraj Svete Marije 1, Split
Central Square Heritage Hotel
Boutique Hotel Luxe
Boutique Hotel Luxe
4 out of 5
K. Zvonimira 6, Split
Boutique Hotel Luxe
Plaza Marchi Old Town - MAG Quaint & Elegant Boutique Hotels
Plaza Marchi Old Town - MAG Quaint & Elegant Boutique Hotels
4 out of 5
Ulica Mihovilova širina 1, Split, Splitsko-dalmatinska županija
Plaza Marchi Old Town - MAG Quaint & Elegant Boutique Hotels
Royal Suites
Royal Suites
4 out of 5
Ulica Kralja Zvonimira 12, Split
Royal Suites
Slavija Culture Heritage Hotel
Slavija Culture Heritage Hotel
3 out of 5
Buvinina 2, Split
Slavija Culture Heritage Hotel
The View Luxury Rooms
The View Luxury Rooms
4 out of 5
Kralja Zvonimira 14, Split
The View Luxury Rooms
Hotel Kastel 1700
Hotel Kastel 1700
3.5 out of 5
Ulica Mihovilova sirina 5, Split
Hotel Kastel 1700
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.