Tutustu Saksan kansallissosialistisen ideologian historiaan natsipuolueen kokoontumistiloihin perustetussa museossa, joka tunnetaan nimellä Dokumentationszentrum Reichsparteitagsgelände, yksinkertaisemmin Dokuzentrum. Museo sijainti puolueen kokoussalissa ja sitä ympäröivissä valtavissa kokoontumistiloissa antaa hyvän käsityksen siitä, kuinka vaikutusvaltainen Kolmannen valtakunnan kauhua herättävä johtokoneisto oli. Museon pysyvässä Lumoa ja kauhua -nimellä tunnetussa Faszination und Gewalt -näyttelyssä esitellään natsipuolueen sosiaalista ja poliittista toimintaa silminnäkijöiden kertomusten, multimediaesitysten ja äänioppaiden avulla.
Entisen kokoussalin kolossaalinen arkkitehtuuri kertoo natsipuolueen tyrannimaisesta otteesta ja kovakätisestä poliittisesta toiminnasta. Vaikka salia ei koskaan saatu aivan valmiiksi, sen jättimäiset mittasuhteet ilmentävät hyvin puolueen valtaa. Tilat onnistuivat vetämään puoleensa noin miljoona ihmistä jokavuotisiin kokoontumisiin vuosien 1933 ja 1938 välillä. Voit kävellä kokoussalin pohjoissiipeen tutkimaan symbolista lisärakennetta, joka lisättiin valtavaan tilaan vuonna 2001. Rakennuksen pohjoiseen julkisivuun on istutettu suuri lasista ja teräksestä rakennettu kulkuväylä, joka näyttää tunkeutuvan rakennukseen keihään tavoin. Voit kävellä käytävää pitkin suureen näyttelytilaan.
Kierrä Faszination und Gewalt -näyttely läpi kronologisessa järjestyksessä. 19näyttelysalissa kerrotaan natsipuolueen noususta valtaan ja mainoksista, joita käytettiin kansallissosialistisen propagandan levittämiseen. Opit lisää Nürnbergin roolista puolueen hallintojärjestelmässä, kuten kokoontumisista, poliittisista tapahtumista ja oikeudenkäynneistä, joita kaupungissa järjestettiin 1900-luvun puolivälissä. Voit katsella silmännäkijöiden haastatteluista tehtyjä videoita, joissa kerrotaan puolueen hirmuteoista, sekä tietoiskuja, jotka esittelevät Nürnbergin kaupungille ja muulle maailmalle suunnattua natsipuolueen propagandaa. Näyttely päättyy Nürnbergin oikeudenkäynteihin, joissa natsipuolueen sotarikollisia tuomittiin, sekä kysymyksiin siitä, millä tavoin kaupungin tulisi kohdella puolueen arkkitehtonista perintöä.
Dokuzentrum ja sen Faszination und Gewalt -näyttely sijaitsevat Nürnbergin kaupungin kaakkoisosassa, ja ne ovat avoinna joka päivä. Paikalle pääsee helposti bussilla ja raitiovaunulla. Museossa voit tutustua myös sen koulutusohjelmaan ja erityisnäyttelyihin tai varata englanninkielisen kierroksen ryhmällesi. Erityisen päivälipun ostamalla pääset sisään sekä tähän museoon että Nürnbergin muihin kaupunginmuseoihin.