Grote Kerk opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Grote Kerk johon kuuluu vanha arkkitehtuuri ja perintökohteet
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Vielä varhaisempaan kauteen voit tutustua 1400-luvun kirkossa, jota kutsutaan lempinimellä "Korkeaolkainen Jan" ja joka oli Haarlemin yhteisön sydän.

Haarlemin pääaukion edustalla kannattaa pysähtyä hetkeksi ihailemaan suurta kirkkoa, Grote Kerkiä. Goottilainen rakennus, jonka kellotornin huipulla on kruunu, on protestanttinen kirkko, joka tunnetaan myös nimellä Sint Bavokerk. Kirkosta tuli todellinen maamerkki Haarlemin horisonttiin sen rakentamisen jälkeen 1300-luvulla, ja sen rooli kaupungin elämässä on edelleenkin tärkeä.

Grote Kerkin lempinimi on melko epätavallinen, "Korkeaolkainen Jan", ja se johtuu sen poikkeuksellisesta korkeudesta, joka saavutettiin kirkon poikkilaivaa korottamalla 1400-luvulla. Valitettavasti Grote Kerk on kadottanut suurimman osan koristepatsaistaan 1500-luvun kahakoissa espanjalaisten uskontoa vastaan. Siihen aikaan espanjalaiset olivat Espanjan Alankomaiden hallitsijoita.

Monet hyvinkin kuuluisat henkilöt ovat astuneet sisään näistä kirkonovista. Hollantilainen taidemaalarimestari Frans Hals on haudattu tänne, samoin kuin Pieter Teyler, kauppias ja taiteen ja tieteen harrastelijakeräilijä, jonka kokoelmat sijaitsevat nykyään Teylerin museossa. Kirkko on myös mainittu Corrie ten Boomin elämänkerrassa. Hän oli merkittävä henkilö kaupungissa ja pelasti monien juutalaisten ja vastarintaliikkeen jäsenten hengen toisen maailmansodan aikana.

Kirkon sisällä olevat valtavat urut ovat 30 metriä (98 jalkaa) korkeat, niissä on noin 5000 urkupilliä ja ne tunnetaan myös siitä, että sekä Händel että Mendelssohn olivat soittaneet niitä, kuten myös nuori Mozartin vieraillessaan Haarlemissa. Kesällä voit nauttia säännöllisesti viikoittain järjestettävistä konserteista.

Maksettuasi pienen pääsymaksun pääset tutustumaan tämän 1400- ja 1600-lukujen välillä rakennetun kirkon taideaarteisiin ja koristeluun. Kirkon kuorin kattomaalaukset ovat näkemisen arvoiset, samoin kuin 1500- ja 1600-lukujen sotalaivojen pienoismallit merimieskillan kappelissa. Lähde mukaan opastetulle kierrokselle lauantai-iltapäivällä ja saat paljon tietoa kirkon historiasta ja sen taideteoksista.

Grote Kerk on yleisöltä suljettu sunnuntain jumalanpalveluksen aikana.

Suunnittele matka ja näe Grote Kerk

SUPPER Hotel
Hotel Victorie
Mr. Jordaan
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Hotel Zwanenburg
Hotel Zwanenburg
3 out of 5
Olmenlaan 52, Zwanenburg
Hotel Zwanenburg
Ambassador City Centre Hotel
Ambassador City Centre Hotel
3 out of 5
Oude Groenmarkt 20-24, Haarlem
Ambassador City Centre Hotel
the niu Dairy Haarlem
the niu Dairy Haarlem
3 out of 5
Zijlsingel 1A, Haarlem
the niu Dairy Haarlem
Boutiquehotel Staats
Boutiquehotel Staats
4 out of 5
Ripperdastraat 13A, Haarlem
Boutiquehotel Staats
Hotel Lion d'Or
Hotel Lion d'Or
3.5 out of 5
Kruisweg 34-36, Haarlem
Hotel Lion d'Or
Van der Valk Hotel Haarlem
Van der Valk Hotel Haarlem
4 out of 5
Toekanweg 2, Haarlem
Van der Valk Hotel Haarlem
Beach Hotel Zandvoort BY Center Parcs
Beach Hotel Zandvoort BY Center Parcs
4 out of 5
Trompstraat 2, Zandvoort
Beach Hotel Zandvoort BY Center Parcs
Beachhouse Hotel
Beachhouse Hotel
3.5 out of 5
Boulevard Barnaart 59, Zandvoort
Beachhouse Hotel
Bastion Hotel Schiphol Hoofddorp
Bastion Hotel Schiphol Hoofddorp
3 out of 5
Adrianahoeve 8, Hoofddorp
Bastion Hotel Schiphol Hoofddorp
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.