Ylellisestä elämäntyylistä, kasinoista ja autokilpailuista tunnetussa Monacossa on hyvä pysähtyä välillä rauhoittumaan tyyneen ja hiljaiseen Japanilaiseen puutarhaan. Japanin feodaalisen ajan perinteiset terassit, sillat ja patsaat on luotu uudelleen ja asetettu 70 aarin kokoiselle viheralueelle keskelle kaupunkia. Kulje halki puutarhan varjoisten polkujen, ihaile värikästä lehvistöä ja pysähdy aluetta dominoivan tekolammen äärelle.
Ruhtinatar Grace sai alun perin ajatuksen puutarhasta, mutta ruhtinas Rainier III rakennutti puutarhan lopulta vasta vuonna 1994. Puutarhan suunnitteli arvostettu maisema-arkkitehti Yasuo Beppu. Huomaa, että kaikki rakennelmat, kuten silta ja terassi, tehtiin ensin Japanissa ja koottiin sitten yhteen Monte Carlossa, sillä tavoitteena oli luoda aito japanilainen puutarha imitaation sijaan.
Kaikilla puutarhan osilla on japanilainen nimi. Astu sisään puutarhaan shô-monin eli pääportin läpi, minkä jälkeen polku haarautuu kahtia kulkien kehänmuotoisena ikén eli järven ympäri. Käänny sitten meren suuntaan ja seuraa polkua lammen rannalla olevalle kyukeïjolle eli katetulle terassille. Lammessa uiskentelee 18 erilaista koikarppia.
Kulje miniatyyrivesiputouksen ja onnellisuutta symboloivan punaisen kaarisillan ohi ja pidä sitten lepotuokio perinteisessä chatshitsussa eli teehoneessa. Zen-puutarha, jossa oleva sora on haravoitu aaltomaisiksi muodoiksi, edustaa valtamerta.
Puutarha on hyvä vierailukohde mihin aikaan vuodesta tahansa, sillä sen väritys vaihtelee vuodenajan mukaan. Keväällä voit ihastella kirsikkapuiden vaaleanpunaista väriloistoa. Syksyllä puutarha taas vaihtaa väriä lähes kokonaan kullankeltaisina ja punaisina hehkuvien vaahteroiden ansiosta.
Japanilainen puutarha sijaitsee rannikolla Grimaldi Forumin ja Sun Casinon välissä Kävelymatka rautatieasemalta puutarhalle kestää vain 20 minuuttia. Puutarha on avoinna aamusta auringonlaskuun, ja sisäänpääsy on ilmainen. Tule nauttimaan sen rauhoittavasta tunnelmasta yhä uudelleen ja uudelleen.