Jungle Island opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Jungle Island johon kuuluu vaaralliset eläimet ja eläintarhan eläimet

Hae lentoja

Leiki tiikerinpentujen kanssa ja kävele vapaasti lentävien lintujen keskellä tässä trooppisessa eläintarhassa.

Jungle Islandin eläintarha on ollut perheiden suosikki jo yli 75 vuoden ajan vapaina lentelevine petolintuineen ja temppuilevine aroineen ja kakaduineen. Se on selvinnyt trooppisista hurrikaaneista ja kasvanut lintuparatiisista todelliseksi viidakkoeläintarhaksi.

Vuonna 1936 Franz Scherr perusti suuren lintutarhan, jossa linnut saivat lentää vapaina luonnonmukaisissa ympäristöissään. Paikka sai nimen Parrot Jungle. Lintutarhaa laajennettiin tuomalla sinne Floridan alkuperäiskasveja ja -eläimiä sekä rakentamalla luontopolkuja, ja pian paikasta tuli tunnettu Miamin nähtävyys. Winston Churchill toi puistoon vuonna 1946 kaksi kalkkunaansa Teksasista, ja sittemmin puisto on myös esiintynyt useissa elokuvissa. Saatat myös tunnistaa Flamingo Laken televisiosarja Miami Vicen alusta. Parrot Jungle siirtyi vuonna 2003 Biscayne Bayhin, jonne rakennettiin viidakkomaiset olosuhteet. Pian tämän jälkeen puisto nimettiin uudelleen, jotta nimi ei enää viittaisi vain lintuihin vaan kokonaiseen trooppiseen eläintarhaan.

Voit päästää sisäisen tutkimusmatkailijasi valloilleen VIP Safari Tour -retkellä tai nähdä villieläimiä läheltä Lemur Experience- ja Jungle Encounter -kierroksilla. Pitkin päivää voit seurata myös useita erilaisia eläinesityksiä. Muista nähdä polkupyörällä nuoraa pitkin ajava Pinky-kakadu sekä pitkäkaulainen kasuaari, joka ei osaa lentää – mutta osaa nielaista omenan kokonaisena. Osana uhanalaisia eläimiä käsittelevää koulutusohjelmaa pääset katselemaan läheltä puumia ja tiikerinpentuja. Tapaa lisäksi orankikaksosetPeanut ja Pumpkin sekä muut apinat ja käy ladossa ottamassa kuva Otis-laamasta.

Puiston reunalla sijaitseva La Playa on suosittu ranta-alue, jonne voit viedä lapset kuumana päivänä. Sisäänkäynnin luona on myös Lakeside Café, josta saa esimerkiksi jäätelöä.

Jungle Island sijaitsee Watson Islandilla noin viiden kilometrin päässä Miamin keskustasta. Puisto on avoinna joka päivä, ja sieltä on ilmainen kuljetuspalvelu South Beachille. Myös useat Miami-Dade Transitin julkiset linjat liikennöivät alueelle.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

YVE Hotel Miami
YVE Hotel Miami
3.5 out of 5
146 Biscayne Blvd, Miami, FL
YVE Hotel Miami
InterContinental Miami, an IHG Hotel
InterContinental Miami, an IHG Hotel
5 out of 5
100 Chopin Plz, Miami, FL
InterContinental Miami, an IHG Hotel
Hilton Miami Downtown
Hilton Miami Downtown
4 out of 5
1601 Biscayne Blvd, Miami, FL
Hilton Miami Downtown
Miami Marriott Biscayne Bay
Miami Marriott Biscayne Bay
4 out of 5
1633 N Bayshore Dr, Miami, FL
Miami Marriott Biscayne Bay
The Gabriel Miami Downtown, Curio Collection by Hilton
The Gabriel Miami Downtown, Curio Collection by Hilton
4.5 out of 5
1100 Biscayne Blvd, Miami, FL
The Gabriel Miami Downtown, Curio Collection by Hilton
Mondrian South Beach
Mondrian South Beach
4.5 out of 5
1100 West Ave, Miami Beach, FL
Mondrian South Beach
Holiday Inn Port of Miami - Downtown, an IHG Hotel
Holiday Inn Port of Miami - Downtown, an IHG Hotel
3.5 out of 5
340 Biscayne Blvd, Miami, FL
Holiday Inn Port of Miami - Downtown, an IHG Hotel
DoubleTree by Hilton Grand Hotel Biscayne Bay
DoubleTree by Hilton Grand Hotel Biscayne Bay
4 out of 5
1717 N Bayshore Dr, Miami, FL
DoubleTree by Hilton Grand Hotel Biscayne Bay
Hyatt Regency Miami
Hyatt Regency Miami
4 out of 5
400 Se 2nd Ave, Miami, FL
Hyatt Regency Miami
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.