Eksoottinen puutarha opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Eksoottinen puutarha
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Poikkea hetkeksi syrjään kaupungin hälinästä ja astu sisään rauhalliseen puutarhaan, jossa useat eri mehikasvilajit kukoistavat.

Monacon kallioisten kukkuloiden suojassa sijaitsee eksoottinen kasvitieteellinen puutarha, jonka lämmössä ja kuivuudessa kasvaa useita eri kasvilajeja. Kasvitieteellinen puutarha on erikoistunut erityisesti mehikasveihin, joihin kuuluvat esimerkiksi kaktukset ja palmuliljat. Monet lajeista on kerätty puutarhaan samankaltaisista maaperistä, kuten Yhdysvaltojen ja Meksikon aavikkoalueilta. Täällä kukat loistavat värikkäinä kaikkina vuodenaikoina.

Kun kuljet sisään pääportista, voit nähdä valtavan kultasiilikaktuksen (echinocactus grusonii), joka on yli 150 vuotta vanha pallonmuotoinen piikkikasvi. Pääsisäänkäynnin vieressä on katselukoroke. Sen päältä näet koko puistoon ja voit myös ihastella näkymiä alla levittäytyvään Monacoon.

Seuraa puutarhassa mutkittelevia polkuja. Matkan varrella Cereus-kujalla voit nähdä kapeita kaktuksia ja lisää sisäänkäynnin pyöreitä kultasiilikaktuksia. Puutarhan alarinteessä olevan lammen vieressä on hyvä varjoisa lepopaikka. Kasvihuonekaupassa on myynnissä puutarhan kasvien pieniä yksilöitä.

Jatka matkaa maan alle ja vieraile observatorioluolassa. Maanalaisen tilan lattioita ja seiniä reunustavat tippukivipylväät ja -puikot ja lämpötila on paljon viileämpi kuin ulkona. Hengitä sisään Välimeren tuoksua kulkiessasi takaisin kukkulalle polkua, jota reunustavat paikalliset kasvit.

Muista vierailla myös viereisessä Esihistoriallisen antropologian museossa, jonne pääset kasvitieteellisen puutarhan lipulla. Opi uutta esihistoriallisista eläimistä, jotka elivät Monacon alueella ja tutki ihmislajin paikallista kehitystä fossiilien ja arkeologisten esineiden kautta.

Kasvitieteellinen puutarha sijaitsee Monacon länsipuolella lähellä Ranskan rajaa noin 20 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Pysäköi auto viereiselle puistokadulle. Kesäaikaan puutarhassa järjestään ulkoilmakonsertteja ja taidenäyttelyitä.

Suunnittele matka ja näe Eksoottinen puutarha

Maison Durante
Mercure Nice Promenade Des Anglais
Le Riviera Collection, BW Signature Collection
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Hotel Forum
Hotel Forum
3 out of 5
Places des Moneghetti 16 Avenue d'Alsace, Beausoleil, Alpes-Maritimes
Hotel Forum
Fairmont Monte Carlo
Fairmont Monte Carlo
4 out of 5
12 Avenue de Spélugues, Monte Carlo, Monaco
Fairmont Monte Carlo
Hotel Novotel Monte Carlo
Hotel Novotel Monte Carlo
3 out of 5
16 Boulevard Princesse Charlotte, Monte Carlo, Monaco
Hotel Novotel Monte Carlo
Columbus Hotel Monte-Carlo, Curio Collection by Hilton
Columbus Hotel Monte-Carlo, Curio Collection by Hilton
3.5 out of 5
23 Avenue Des Papalins, Monaco
Columbus Hotel Monte-Carlo, Curio Collection by Hilton
Riviera Marriott La Porte de Monaco
Riviera Marriott La Porte de Monaco
4 out of 5
Port Cap D'ail, Cap d'Ail, Alpes-Maritimes
Riviera Marriott La Porte de Monaco
Hôtel Hermitage Monte-Carlo
Hôtel Hermitage Monte-Carlo
5 out of 5
Square Beaumarchais, Monaco
Hôtel Hermitage Monte-Carlo
Hôtel Métropole Monte-Carlo – The Leading Hotels of the World
Hôtel Métropole Monte-Carlo – The Leading Hotels of the World
5 out of 5
4, Avenue de la Madone, Bp 19, Monte Carlo, Monaco
Hôtel Métropole Monte-Carlo – The Leading Hotels of the World
Hotel Ambassador Monaco
Hotel Ambassador Monaco
3 out of 5
10 Avenue Prince Pierre, Monaco
Hotel Ambassador Monaco
Hotel Port Palace
Hotel Port Palace
4 out of 5
7 Avenue J.F. Kennedy, Monte Carlo, Monaco
Hotel Port Palace
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.