Kensington Roof Gardens opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Kensingtonin kattopuutarha featuring luksushotelli tai lomakeskus
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Nouse Lontoon katujen vilinän yläpuolelle flamingojen ja muiden lintujen seuraan rauhalliseen Kensingtonin kattopuutarhaan.

Seitsenkerroksisen rakennuksen katolla sijaitseva Kensingtonin kattopuutarha on erinomainen paikka paeta hetkeksi Lontoon katujen vilinää. Kävele espanjalaisen puutarhan välimerellisten puiden katveessa, ihaile englantilaisen metsäpuutarhan lintuja tai etsi varjoa Tudor-puutarhan päivänvarjojen alta.

Puutarhat rakennettiin vuosina 1936–1938 brittiläisen John Barker & Co:n tavaratalon varapääjohtajan ohjeiden mukaisesti. Sisäänpääsy maksoi aikoinaan šillingin, ja tuotot lahjoitettiin paikalliseen hyväntekeväisyyteen. Nykyään sisäänpääsy on maksuton.

Englantilaisessa metsäpuutarhassa on vanhoja alkuperäisistä istutuksista saakka paikalla olleita puita, esimerkiksi amerikkalaisia petäjiä ja japanilaisia vaahteroita. Ihaile kauniisti kukkivia kukkia. Vuodenajasta riippuen saatat nähdä esimerkiksi kukkivia sinikelloja, lumikelloja ja narsisseja. Puutarhassa on myös lampi, jota sulostuttavat ankat ja flamingot.

Espanjalaisessa puutarhassa näet puolestaan välimerellisiä puita ja englantilaisia kukkia. Astu Tudor-puutarhaan Tudor Walkwayta pitkin, niin näet Tudor-suvun valtakauden ihmisille tuttuja kasveja. Historiallista tunnelmaa henkivät myös puutarhan kolme sisäpihaa, holvikaaret ja punaiset tiiliseinät. Kesäisin päivänvarjot ja talvisin markiisi takaavat sen, että kävijät voivat nauttia puutarhasta läpi vuoden.

Puutarhan keskellä on kerhotalo, jossa järjestetään usein jäsenten yksityistilauksia. Kun olet ihaillut kasveja ja kukkia, voit nauttia aterian tai cocktailin kerhotalon terassilla tai Babylon Restaurantin ravintolassa.

Kensingtonin kattopuutarha on lyhyen kävelymatkan päässä Hyde Parkista. Sen lähellä on useita bussipysäkkejä ja metroasema. Lähistön pysäköintialueilla on maksullisia pysäköintipaikkoja.

Maksuton kattopuutarha on avoinna päivittäin. Koska puutarha on joskus suljettu yksityistilaisuuksien vuoksi, aukiolo kannatta tarkistaa etukäteen puhelimitse. Ravintola on erittäin suosittu, joten jos haluat sinne illalliselle, varaus on syytä tehdä hyvissä ajoin.

Suunnittele matka ja näe Kensington Roof Gardens

Baglioni Hotel London - The Leading Hotels of the World
Hotel Riu Plaza London Victoria
3 Bed Flat, Dedicated Workspace, Parking, 4KTV
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Copthorne Tara Hotel London Kensington
Copthorne Tara Hotel London Kensington
4 out of 5
Scarsdale Place, Kensington, London, England
Copthorne Tara Hotel London Kensington
Park Grand Paddington Court
Park Grand Paddington Court
4 out of 5
27 Devonshire Terrace, Paddington, London, England
Park Grand Paddington Court
Royal Garden Hotel
Royal Garden Hotel
5 out of 5
2-24 Kensington High Street, London, England
Royal Garden Hotel
Park International Hotel
Park International Hotel
4 out of 5
117 - 129 Cromwell Road, London, England
Park International Hotel
Holiday Inn London - Kensington High St., an IHG Hotel
Holiday Inn London - Kensington High St., an IHG Hotel
4 out of 5
Wrights Lane, Kensington, London, England
Holiday Inn London - Kensington High St., an IHG Hotel
The Park City Grand Plaza Kensington
The Park City Grand Plaza Kensington
4 out of 5
18-30 Lexham Gardens, London, England
The Park City Grand Plaza Kensington
Point A Kensington Olympia
Point A Kensington Olympia
3.5 out of 5
42-48 West Cromwell Road, London, England
Point A Kensington Olympia
Corus Hyde Park Hotel
Corus Hyde Park Hotel
4 out of 5
1 Lancaster Gate, 1-7, London, England
Corus Hyde Park Hotel
The Resident Kensington
The Resident Kensington
4 out of 5
25 Courtfield Gardens, London, England
The Resident Kensington
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.