Tutustu tämän 1900-luvun alkupuolella rakennetun kirkon ainutlaatuiseen suunnitteluun, joka jäljittelee saamelaisten perinteisiä kotia.
Kiruna kyrkaa eli Kiirunan kirkkoa pidetään yhtenä Ruotsinmaan kauneimmista rakennuksista. Ihastele tämän upean kirkon erikoista arkkitehtuuria, jota useiden tunnettujen ruotsalaistaitelijoiden teokset koristavat.
Löydät kirkon kauniin pihlaja- ja koivupuiden reunustaman polun päästä. Kirkon erinomaiselta sijainnilta mäen päällä avautuu näkymä laakson toisella puolella siintävään kaivokseen.
Katsele kirkon punaista, puista julkisivua ja herkkälinjaista tornia, jonka päällä komeilee pieni krusifiksi. Kirkko näyttää erityisen hurmaavalta talvisin, kun se hautautuu kauniin lumipeitteen alle. Kirkon arkkitehtuuriin on ammennettu inspiraatiota saamelaisten perinteisistä kota-kodeista. Kirkon on suunnitellut arkkitehti Gustaf Wickman LKAB:n rautamalmikaivoksen toimitusjohtajan toimeksiannosta.
Huomaa kirkon katolla komeilevat Christian Erikssonin pronssiveistokset. Nämä patsaat kuvastavat erilaisia inhimillisiä tunnetiloja, kuten ujoutta, rakkautta, luottamusta ja surua. Myös kirkon pääoven yläpuolella komeileva reliefi on saman taiteilijan käsialaa.
Astu kirkkoon sisään ihailemaan sen skandinaavisen tyylikkään arkkitehtuurin tyylikkäästi kaiverrettua tummaa puuta ja yksinkertaista alttaria. Kirkkoon mahtuu kerralla noin 800 henkilöä.
Katsele kirkon kaunista Pyhää lehtoa esittävää alttaritaulua, jonka Toscanalaista maisemaa muistuttava Paratiisi on Ruotsin prinssi Eugenin käsialaa. Katsele kirkon alaikkunoiden kauniita lasimaalauksia ja ihastele sen korkeasta katosta roikkuvia kattokruunuja. Kirkon valtavat urut kuulostavat komealta. Yritä löytää sisätiloista risti, jonka jalkana toimii Pyhää Yrjöä ja lohikäärmettä esittävä veistos, myöskin Erikssonin käsialaa. Kirkosta löytyy myös muiden tunnettujen taiteilijoiden, kuten Albert Engströmin ja Osiian Elgströmin teoksia.
Käy katsomassa myös kirkon naapurissa kohoavaa kellotornia. Tämän erillisen kellotornin perustana toimii Vienanmeren rantojen metsistä Venäjältä asti kuljetut puupalkit. Vieraile LKAB:n kaivoksen ensimmäisen toimitusjohtajan, Hjalmar Ljundblomin, haudalla. Ljunblomia pidetään yhtenä kaupungin perustajista.
Löydät Kiirunan kirkon lyhyen kävelymatkan päästä Kiirunan keskustasta. Kirkko on avoinna päivittäin, mutta sen aukioloajat ovat lyhemmät viikonloppuisin. Kirkkoon pääsee sisään ilmaiseksi.
Katsele Ruotsin ihastuttavimpia taideteoksia ja kaunista arkkitehtuuria tällä historiallisella kirkolla.