Kourionin rauniot ovat yksi Kyproksen suosituimmista historiallisista nähtävyyksistä. Ne sijaitsevat korkean kallion laella, josta avautuvat upeat panoraamanäkymät ympäröivälle alueelle. Rauniot tunnetaan parhaiten niiden muinaisia huviloita koristavista mosaiikkitöistä ja upeasta amfiteatterista.
Arvioiden mukaan alueella on ollut asutusta neoliittiselta kaudelta asti, mutta varhaisimmat arkeologiset löydöt ovat peräisin vuodelta 1200eaa. Kaupunki tuhoutui maanjäristyksessä 300-luvulla jaa. ja toimi myöhemmin kristittyjen asuinpaikkana, kunnes se hylättiin 600-luvulla. Suurin osa nykyisin nähtävillä olevista raunioista on peräisin 100–400-luvuilta jaa. Kaivauksissa löydetään kuitenkin jatkuvasti uusia jäänteitä.
Käy vaikuttavassa ja kauniisti entisöidyssä amfiteatterissa, johon mahtuu 3500ihmistä. Amfiteatterissa järjestetään säännöllisesti näytelmiä, konsertteja ja balettiesityksiä, joten sinun kannattaa tarkistaa vierailusi aikana mahdollisesti järjestettävät tapahtumat.
Käy katsomassa lähellä sijaitsevaa Eustolioksen huvilaa, joka oli vauraan kristityn 400-luvulla jaa. itselleen rakennuttama asuinrakennus, ja ihaile sen toisen kerroksen koristeellisia mosaiikkitöitä. Nähtävillä on myös mielenkiintoinen roomalainen kylpyläalue, jossa oli lattialämmitysjärjestelmä.
Akilleen talossa on lisää hienoja mosaiikkitöitä. Ihaile yhtä parhaiten säilyneistä mosaiikkitöistä, joka esittää tilannetta, jossa Odysseus paljastaa Akilleen todellisen henkilöllisyyden kuningas Lykomedeen hovissa. Tämän 300-luvun jaa. alussa rakennetun rakennuksen arvellaan toimineen arvovaltaisten vieraiden vastaanottorakennuksena. Lähellä sijaitsevassa gladiaattoreiden talossa on gladiaattoritaisteluita esittäviä mosaiikkitöitä.
Käy katsomassa myös nymfaionia eli vesinymfeille omistettua eleganttia roomalaista suihkulähdettä. Voit myös ihailla 500-luvulla jaa. rakennetun varhaiskristillisen basilikan raunioita.
Kourionin rauniot sijaitsevat 19 kilometriä Limassolista länteen. Rauniot ovat avoinna ympäri vuoden, ja alueelle on pieni pääsymaksu.