Kuninkaanlinna opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Kuninkaanlinna

Hae lentoja

Tämän kuninkaallisen asuinpaikan suurissa huoneissa sijaitsee kokoelma yksi maailman parhaiten säilyneitä empiretyylisiä huonekaluja.

Hollantilainen runoilija Constantijn Huygens kuvaili Amsterdamin kuninkaallista palatsia, hollanniksi Koninklijk Paleisia, "maailman kahdeksanneksi ihmeeksi". Vaikka palatsi toimii edelleen maan kuningasperheen asuinsijana, on se yleensä avoinna myös yleisölle. Tutustu rakennuksen yksityiskohtia täynnä oleviin sisätiloihin, joihin kuuluu vaikuttava kokoelma 1600- ja 1700-luvun huonekaluja, veistoksia, maalauksia ja muita arvokkaita antiikkiesineitä.

Kun palatsi rakennettiin 1600-luvulla, sen sanottiin olevan Euroopan suurin maallinen rakennus. Rakennus suunniteltiin ensin kaupungintaloksi, ennen kuin se muutettiin palatsiksi vuonna 1808. Ihastele palatsin uusklassista hiekkakivestä tehtyä julkisivua, joka dominoi Damin aukion maisemaa. Rakennuksen katolla on kreikkalaisen titaanin Atlaksen patsas.

Palatsin julkiseen eteishalliin astuessasi huomaat ensimmäisenä huoneen lattian. Hohtavaan marmorilattiaan on upotettu kaksi karttaa, joista toisessa Amsterdam on maailman keskipiste, ja joista toinen kuvaa kaupunkia koko universumin keskipisteenä.

Useat palatsin tiloista ovat tunnettujen 1600-luvun taiteilijoiden, kuten Jan Lievensin ja Ferdinand Bolin, koristelemia. Monet palatsissa olevat historialliset esineet kuuluivat aikoinaan Louis Napoléon Bonapartelle, kuuluisan ranskalaisen keisarin veljelle, joka toimi lyhyen aikaan Hollannin kuninkaana.

Burgemeesterskamerissa on vaikea olla huomaamatta huoneen massiivista kattokruunua, joka on korkeudeltaan yli kolme metriä ja painoltaan 720 kiloa. Commissarissen van Kleine Zakenin kamarissa voit nähdä mahonkisen pöydän, joka aikoinaan kuului kuningas Louis Napoleonille. Muihin kohokohtiin kuuluvat Schepenzaalissa oleva Ferdinand Bolin maalaus, joka kuvaa Siinainvuorelta laskeutuvaa Moosesta, ja Zuid-West Galerijssa oleva 1600-luvun Apolloa esittävä marmoripatsas.

Kuninkaallinen palatsi sijaitsee Damin aukiolla Amsterdamin keskustassa. Palatsi suljetaan silloin tällöin virallisten seremonioiden vuoksi, joten varmista sen aukioloajat ennen vierailuasi. Palatsille pääsee raitiovaunulla, ja sinne on sisäänpääsymaksu. Palatsissa on saatavana äänioppaita useilla kielillä.

Suunnittele matka ja näe Kuninkaanlinna

SUPPER Hotel
Hotel Victorie
House of Amstel
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Hotel Continental Amsterdam
Hotel Continental Amsterdam
1 out of 5
Damrak 40-41, Amsterdam
Hotel Continental Amsterdam
Dikker & Thijs Hotel
Dikker & Thijs Hotel
4 out of 5
Prinsengracht 444, Amsterdam
Dikker & Thijs Hotel
ibis Amsterdam Centre
ibis Amsterdam Centre
3 out of 5
Stationsplein 49, Amsterdam
ibis Amsterdam Centre
Park Plaza Victoria Amsterdam
Park Plaza Victoria Amsterdam
4 out of 5
Damrak 1-5, Amsterdam
Park Plaza Victoria Amsterdam
Eden Hotel Amsterdam
Eden Hotel Amsterdam
4 out of 5
Amstel 144, Amsterdam
Eden Hotel Amsterdam
Kimpton De Witt Amsterdam, an IHG Hotel
Kimpton De Witt Amsterdam, an IHG Hotel
4.5 out of 5
Nieuwezijds Voorburgwal 5, Amsterdam
Kimpton De Witt Amsterdam, an IHG Hotel
Anantara Grand Hotel Krasnapolsky Amsterdam
Anantara Grand Hotel Krasnapolsky Amsterdam
5 out of 5
Dam 9, Amsterdam
Anantara Grand Hotel Krasnapolsky Amsterdam
Die Port van Cleve Hotel
Die Port van Cleve Hotel
4 out of 5
Nieuwezijds Voorburgwal 176-180, Amsterdam
Die Port van Cleve Hotel
Hotel Estheréa
Hotel Estheréa
4 out of 5
Singel 303-309, Amsterdam
Hotel Estheréa
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.