L'horloge fleurien kukkakello opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Kukkakello johon kuuluu kukat, puutarha ja yökuvat
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Vuodenaikojen mukaan muuttuva suuri kukkakello on yksi Geneven kuuluisimmista symboleista.

Yli 6500kukasta koostuva upea kukkakello sijaitsee Geneven englantilaisessa puutarhassa. Valtava kukkakello on kasvitieteellinen nähtävyys ja toimiva kello, joka käy sveitsiläisellä tarkkuudella.

Kukkakello sai alkunsa vuonna 1955 kunnianosoituksena Sveitsin maailmankuuluille kellosepille. Tämä upea maamerkki on halkaisijaltaan noin viisi metriä ja ympärysmitaltaan noin 18 metriä. Kiinnitä erityistä huomiota kellon toiseen viisariin. Tämän 2,5 metriä pitkän viisarin sanotaan olevan maailman pisin viisari.

Kello vaihtaa väriään vuoden aikana, sillä kellon kukat istutetaan uudelleen neljä kertaa vuodessa. Kellon mekanismi näyttää ajan, kun taas kukat osoittavat vaihtuvia vuodenaikoja. Voit ajastaa oman kellosi kukkakellon avulla, sillä se näyttää aina tarkan ajan sähköisen satelliittiyhteyden perusteella.

Kun olet ihaillut tätä uudenlaista kelloa, suuntaa kävelylle ympäröivään englantilaiseen puutarhaan. Vuodelta 1854 peräisin oleva puutarha oli Geneven ensimmäinen englantilaistyylinen puisto. Englantilaisen puutarhan mutkittelevien polkujen varrella voit ihailla kaunista pronssista suihkulähdettä ja Geneven merkittäville taiteilijoille omistettuja veistoksia. Ihaile kahdesta patsaasta koostuvaa Geneven kansallismonumenttia, jonka esittämät naiset pitelevät toisiaan vyötäröltä. Kansallismonumentti rakennettiin vuonna 1814 sen kunniaksi, että Geneve liittyi osaksi Sveitsiä.

Käy kävelyllä järvenrantakadulla, jolta voit ihailla kauniita näkymiä Genevenjärvelle ja valtavalle Jet d’Eau‑suihkulähteelle. Rentoudu sen jälkeen jollakin puiston monista nurmialueista.

Alue on erityisen miellyttävä kesäisin, jolloin englantilaisen puutarhan esiintymislavalla järjestetään konsertteja joinakin iltoina.

Englantilainen puutarha ja sen upea kukkakello ovat avoinna joka päivä, ja niihin on vapaa pääsy. Perille pääset kävelemällä lyhyen matkan alamäkeen Geneven vanhastakaupungista tai matkustamalla raitiovaunulla. Jos haluat välttyä suurilta väkijoukoilta, suuntaa paikalle joko varhain aamulla tai myöhemmin illalla.

Suunnittele matka ja näe L'horloge fleurien kukkakello

L'Impérial Palace
Novotel Geneve Centre
Ruby Claire Hotel Geneva
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Geneva Hostel
Geneva Hostel
2 out of 5
Rue Rothschild 28-30, Geneva
Geneva Hostel
Hotel Suisse
Hotel Suisse
3 out of 5
10 Place Cornavin, Geneva, GE
Hotel Suisse
citizenM Geneva
citizenM Geneva
4 out of 5
31-33 Rue de la Rotisserie, Geneva
citizenM Geneva
Hotel Royal
Hotel Royal
4.5 out of 5
Rue de Lausanne 41-43, Geneva
Hotel Royal
Hotel Bernina Geneva
Hotel Bernina Geneva
3 out of 5
22 Place Cornavin, Geneva
Hotel Bernina Geneva
Warwick Geneva
Warwick Geneva
4 out of 5
14 Rue De Lausanne, Geneva, GE
Warwick Geneva
Hotel Central
Hotel Central
2 out of 5
Rue de la Rôtisserie 2, Geneva
Hotel Central
Novotel Geneve Centre
Novotel Geneve Centre
4 out of 5
19 Rue De Zurich, Geneva, GE
Novotel Geneve Centre
Hôtel Longemalle
Hôtel Longemalle
4 out of 5
Place Longemalle 13, Geneva, GE
Hôtel Longemalle
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.