Lindholm Højen museo opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Lindholm Hoje joka esittää maatila ja eläimet
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Arkeologit löysivät 1950-luvulla Aalborgin viereiseltä kukkulalta hautausmaan. Se on nyt Skandinavian suurin ja parhaiten säilynyt Viikinkien hautausmaa.

Tarkastele 400-luvulta peräisin olevia viikinkien hautoja ja tutustu vanhan asutuksen jäänteisiin Lindholm Højen museossa ja hautausmaalla. Vuosina 1952–1958 tehtyjen kaivausten aikana arkeologit löysivät 682 hautaa, jotka olivat aiemmin säilyneet neljän metrin hiekkakerroksen alla. Lindholm Høje on nykyisin Skandinavian suurin tällainen hautausmaa, jossa voi nähdä, miten tanskalaiset elivät noin 1600 vuotta sitten.

Aloita vierailusi hautausmaalta. Huomaa hautojen toisistaan poikkeavat muodot: kolmionmuotoiset rakenteet olivat miehille ja soikionmuotoiset naisille. Nouse kukkulan laelle, josta löydät vanhimmat haudat, jotka ovat peräisin vuoden 400 tienoilta. Uudemmat vuodelta 1000 peräisin olevat haudat ovat alhaalla.

Opi lisää keskirautakauden ja viikinkiajan hautausrituaaleista. Nurmikasojen peittämät haudat ovat rautakaudelta. Viikinkien hautojen ympärillä oli tavallisesti kivistä muodostettu ympyrä, jonka sisällä tuhkaaminen tapahtui.

Katso Lindholm Højen museossa, kuinka tuhkaaminen tehtiin. Hautausmaalla vierailun jälkeen museon näyttelyt tarjoavat sinulle kaikki taustatiedot. Kaivauksissa löydettiin myös muita esineitä, joten nähtävillä on kolikoita, koruja ja lasiesineitä. Lapset nauttivat merellä purjehtivaa viikinkilaivaa esittävästä 3D-animaatiosta ja oppivat hieman lisää näistä pelottomista miehistä. Nämä varhaiset Tanskan asukkaat kasvattivat myös karjaa ja kutoivat kankaita.

Lindholm Høje on Nørresundbyssä sijaitsevan kukkulan laella Aalborgin ja Limvuonon vieressä. Se on 10 minuutin ajomatkan päässä kaupungin keskustasta pohjoiseen. Vuokraa auto ja pysäköi ilmaiseksi tai matkusta julkisen liikenteen bussilla Uttrup Nordin suuntaan. Museon sisäänkäynti on 10 minuutin kävelymatkan päässä Lindholm Højeä lähimpänä olevalta bussipysäkiltä.

Lindholm Høje on avoinna joka päivä huhtikuusta lokakuuhun ja kaikkina muina päivinä paitsi maanantaisin marraskuusta maaliskuuhun. Katso tapahtumatiedot ja joulun poikkeavat aukioloajat Lindholm Højen virallisilta verkkosivuilta.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

CABINN Aalborg Hotel
CABINN Aalborg Hotel
2 out of 5
Fjordgade 20, Aalborg
CABINN Aalborg Hotel
Comwell Hvide Hus Aalborg
Comwell Hvide Hus Aalborg
4 out of 5
Vesterbro 2, Aalborg
Comwell Hvide Hus Aalborg
Radisson Blu Limfjord Hotel Aalborg
Radisson Blu Limfjord Hotel Aalborg
4 out of 5
Ved Stranden 14-16, Aalborg
Radisson Blu Limfjord Hotel Aalborg
Milling Hotel Gestus
Milling Hotel Gestus
3 out of 5
Vesterbro 36-38, Aalborg
Milling Hotel Gestus
Zleep Hotel Aalborg
Zleep Hotel Aalborg
3.5 out of 5
Jyllandsgade 6, Aalborg, Nordjylland
Zleep Hotel Aalborg
Aalborg Airport Hotel
Aalborg Airport Hotel
3 out of 5
Ny Lufthavnsvej 96, Norresundby
Aalborg Airport Hotel
Kompas Hotel Aalborg
Kompas Hotel Aalborg
3 out of 5
Østerbro 27, Aalborg
Kompas Hotel Aalborg
Hotel Jomfru Ane
Hotel Jomfru Ane
3 out of 5
Jomfru Ane Gade 3, Aalborg
Hotel Jomfru Ane
Prinsen Hotel
Prinsen Hotel
3 out of 5
Prinsensgade 14-16, Aalborg
Prinsen Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.