Ljubljana matkavinkit

Matkaopas
Ljubljana joka esittää monumentti ja puutarha

Ljubljana: Matkaopas

Seikkaile historiallisten, autoilta suljettujen katujen sokkeloissa ja vieraile kaupungin yllä kohoavassa linnoituksessa, 1200-luvun luostarissa ja sillalla, joka yhdistää vanhan uuteen.

Ljubljana on Slovenian kiehtova pääkaupunki ja sen mahtavat kaupunkimaisemat palkitsevat kaikki, jotka vaivautuvat tutkimaan sen piilotettuja hienouksia ja aarteita. Kaupunkikuvasta löytyy piirteitä useista eri arkkitehtuurisista tyyleistä, jotka muistuttavat kaimajokensa äärellä nousevan kaupungin rikkaasta historiasta, ja kukoistavat kaupungin useiden puistojen ja puutarhojen vehreydessä.

Kaupungin pääaukiolla, Prešerenin aukiolla, järjestetään säännöllisesti erilaisia tapahtumia ja konsertteja. Aukiolla sijaitsee muun muassa vaaleanpunainen fransiskaanikirkko. Sen vaikuttavat tornit ja sisätiloja koristavat upeat freskot ovat ihailemisen arvoisia. Lähistöltä löytyy myös 1200-luvulta peräisin oleva luostari.

Keskusaukion vieressä on autoilta nykyisin suljettu, kolmesta säteestä muodostuva Kolmoissilta, joka yhdistää kaupungin modernin osan sen vanhaan kaupunkiin. Jatka Kolmoissillalta itään ja löydät Lohikäärmesilllan, jonka art nouveau -tyyli on vertaansa vailla.

Lomallasi Ljubljanassa muista käydä kiertelemässä kaupungin keskusmarkkinoilla joen eteläpuolella siltojen välillä. Vilkkaiden markkinoiden pitkillä käytävillä voit tutkailla ruoka-, käsityö- ja kukkakojuja. Ljubljanan vanhassa kaupungissa kävellessä voit perehtyä kaupungin historiaan. Mestni trgille saapuessasi voit nähdä upean Robban suihkulähteen ja Ljubljanan kaupungintalon.

Kukkulan päällä sijaitseva Ljubljanan linna on mahtava valokuvauskohde etenkin, kun se valaistaan kauniisti hämärän tultua. Osallistu opastetulle kierrokselle tässä kiehtovassa 1400-luvun linnassa, ja katsele sen päältä koko kaupungin ylle avautuvaa maisemaa.

Saadaksesi tuntumaa kaupungin antiikkiseen historiaan, suuntaa länteen kaupungin roomalaisia muureja kohti. Niistä on ajan hampaissa säästynyt muun muassa muutamia pilareita ja portti. Nautiskele kaupungin vehreydestä vierailemalla Ljubljanan eläintarhassa, Tivolin puistossa ja Ljubljanan yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa.

Matkusta Ljubljanan Jože Pučnikin kansainväliselle lentoasemalle, joka sijaitsee vain puolen tunnin ajomatkan päässä kaupungista. Kaupungin bussiterminaali ja juna-asema sijaitsevat keskustan tuntumassa Osvobodilne trgilla, ja sieltä on helppo napata vaikka viikonloppumatka maan muihin osiin. Ljubljanan lämpimät kesäsäät ja kompakti keskusta tarjoavat puitteet täydelliselle kaupunkilomalle, sillä alueen ihmeisiin on helppo tutustua myös jalan.

Discover neighborhoods in Ljubljana

Kolmoissilta johon kuuluu yökuvat, silta ja joki tai puro

Ljubljanan kaupungin keskusta

4,5/5(46 arvostelua alueesta)

Ljubljanan kaupungin keskusta tunnetaan kauniista jokirannastaan, ja voit myös vierailla muissa alueen kohteissa, joihin kuuluu Ljubljanan linna ja Lohikäärmesilta.

Ljubljanan kaupungin keskusta
Ljubljana joka esittää joki tai puro ja silta

Ljubljanan vanhakaupunki

4,5/5(10 arvostelua alueesta)

Historiallisista kohteista, joenrantanäkymistä ja baareista tunnettu Ljubljanan vanhakaupunki tarjoaa myös muita nähtävyyksiä, kuten Ljubljanan linna ja Ljubljanan kaupungintalo, joihin kannattaa tutustua alueella ollessasi.

Ljubljanan vanhakaupunki
Occidental Ljubljana
Occidental Ljubljana
4 out of 5
Slovenska cesta 16, Ljubljana
Hinta on 83 € per yö ajalle 1. huhtik. viiva 2. huhtik.
83 €
per yö
1. huhtik.–2. huhtik.
Yövy tässä 4 tähden hotellissa kohteessa Ljubljana. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ympäri vuorokauden auki olevasta kuntokeskuksesta ja ympäri vuorokauden ...
8,6/10 Excellent! (36 arvostelua)
"v"

Arvosteltu 26.3.2024

Occidental Ljubljana
City Hotel Ljubljana
City Hotel Ljubljana
4 out of 5
Dalmatinova Street, 15, Ljubljana
Hinta on 93 € per yö ajalle 1. huhtik. viiva 2. huhtik.
93 €
per yö
1. huhtik.–2. huhtik.
Yövy tässä 4 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Ljubljana. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ympäri vuorokauden ...
9,2/10 Wonderful! (994 arvostelua)
"Majoituspaikka vastasi odotuksia."

Arvosteltu 20.10.2023

City Hotel Ljubljana
Best Western Premier Hotel Slon
Best Western Premier Hotel Slon
4 out of 5
Slovenska Cesta 34, Ljubljana
Hinta on 108 € per yö ajalle 1. huhtik. viiva 2. huhtik.
108 €
per yö
1. huhtik.–2. huhtik.
Yövy tässä 4 tähden kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Ljubljana. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja huonepalvelusta. ...
8,8/10 Excellent! (1 001 arvostelua)
Onnistunut kaupunkimatkalla
"Siisti toimiva hotelli keskeisellä paikalla. Maukas ja runsas aamiainen. Ystävällinen palvelu."

Arvosteltu 9.6.2023

Best Western Premier Hotel Slon
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Apartments Hiša Pod Gradom
Apartments Hiša Pod Gradom
4 out of 5
Streliška ulica, 10, Ljubljana, Ljubljana
Yövy tässä 4 tähden huoneistohotellissa kohteessa Ljubljana. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta ja paikan päällä olevasta pysäköinnistä. Lähellä ...
9,4/10 Exceptional! (81 arvostelua)
Lovely little apartment in a great location.
"My family of four stayed here and whilst it was a bit cramped it worked well for us. Having a washing machine and good kitchen was awesome. Location is fantastic and its Quiet and warm. If you’ve got heavy bags there’s no lift so be prepared to carry. Thanks for having us!"

Arvosteltu 2.1.2024

Apartments Hiša Pod Gradom
NEU RESIDENCES
NEU RESIDENCES
4 out of 5
Kolodvorska ulica 6a, Ljubljana, Slovenia
Yövy tässä 4 tähden ekologisessa / kestävän kehityksen mukaisessa residenssissä kohteessa Ljubljana. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kattoterassista ja aamiaisesta. ...
9,4/10 Exceptional! (12 arvostelua)
Amazing room in very good condition
"Very lovely apartment. It is very clean and comfortable. The location is great. The only hiccups was the “check-in system” was not working properly when we were doing the check in after the working hours. However, we managed to seek help from this bar at the lobby. The staff of the bar were very ..."

Arvosteltu 23.12.2023

NEU RESIDENCES
Pekarna apartments
Pekarna apartments
3.5 out of 5
6a Slovenska cesta, Ljubljana, Ljubljana
Yövy tässä 3,5 tähden huoneistossa kohteessa Ljubljana. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kuivapesulasta tai pesulapalveluista ja LCD-televisiosta. Lähellä ...
8/10 Very Good! (48 arvostelua)
"En pitänyt siitä kun maksut oli maksettu ilmoitettiin,että teidän pitää luovuttaa lähtöpäivänä huone aamulla klo 10"

Arvosteltu 25.8.2019

Pekarna apartments
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit

Kohteen Ljubljana lähellä sijaitsevat kaupungit