Travemünde matkavinkit

Lyypekki
Travemünden vanha majakka johon kuuluu vanha arkkitehtuuri
Lyypekinlahteen laskevan Travejoen suulla sijaitseva vaikuttava Travemünden kaupunki pursuaa rantoja, vanhaa arkkitehtuuria ja tekemistä ympäri vuoden.

Travemünden kaupunkia kutsutaan monesti lempinimellä ”Lyypekin kaunein tytär”, eikä suinkaan syyttä suotta. Tässä Lyypekinlahden rannalla sijaitsevassa pikkukaupungissa matkailijoita tervehtivät historialliset satamarakennukset sekä upeat Itämeren maisemat. Travemünde sai alkunsa 1100-luvulla Saksin herttuan Henrik Leijonan linnakkeena. Matkusta Travemündeen kokeaksesi tässä nykyaikaisessa kaupungissa vallitsevan rennon, itämerellisen elämäntyylin. Kauniin promenadin, suojaisten hiekkarantojen ja kiehtovan historian ansiosta Travemündesta on tullut suosittu risteilyalusten pysähdyspaikka.

Travejoen suulla sijaitseva Travepromenade on loistava paikka aloittaa kaupunkiin tutustuminen. Astele promenadia pitkin ja katsele sen vieressä kelluvia lukuisia huviveneitä. Joen pohjoisrannalla sijaitsee myös monia kaupungin vanhimpiin kuuluvia rakennuksia. Niihin lukeutuvat esimerkiksi korkeuksiin kohoava St. Lorenzin kirkko ja 1500-luvulta peräisin oleva Alte Vogtei, jossa toimii nykyään ravintola.

Joen toisella puolella puolestaan kelluu Passat. Tämä nelimastoinen purjelaiva on rakennettu vuonna 1911, ja sitä pääsee tutkimaan opastetulla kierroksella. Suuntaa kulkusi Travemünden laiturille, josta käsin voit ihailla kaupungin rantoja ja merta. Ota valokuvia rantojen suurenmoisista maisemista sekä historiallisesta Casino Travemündesta, joka toimii nykyään hotellina. Vieraile 1500-luvulta peräisin olevalla Vanhalla majakalla ja tutki sen sisällä olevaa merimuseota.

Matka Travemündeen ei olisi täydellinen ilman vierailua sen ihastuttavilla rannoilla. Jos sää siis on lämmin, suuntaa läheiselle Travemünden rannalle ja vuokraa strandkorb (katettu rantatuoli) nauttiaksesi auringonpaisteesta. Käy virkistävällä uinnilla Lyypekinlahden lempeästi lainehtivissa vesissä tai kokeile vesiurheilulajeja, kuten purjelautailua tai purjehtimista. Jos sinua alkaa hiukoa, ota suunnaksesi Vorderreihen ostoskatu, josta löytyy kattava valikoima ravintoloita, kahviloita ja loungeja. Monia risteilyaluksia saapuu säännöllisesti Ostpreußenin laiturille, joka sijaitsee aivan Vorderreihenin kadun vieressä.

Travemünde sijaitsee Lyypekinlahden eteläosassa. Sinne pääsee Lyypekistä sekä junalla että autolla noin 30 minuutissa. Travemündesta pääsee puolestaan lautalla niin Suomeen, Ruotsiin, Venäjälle, Latviaan kuin myös Viroon. Varaa itsellesi pakettimatka Travemündeen ja majoitu joko sen viehättävään vanhaankaupunkiin tai yhteen sen rannalla sijaitsevista hotelleista.


Suositut vierailukohteet


Travemünde: Suosituimmat hotellit

Strandschlösschen
Strandschlösschen
3.5 out of 5
Strandpromenade 7, Lübeck
Hinta on 105 € per yö ajalle 11. huhtik. viiva 12. huhtik.
105 €
per yö
11. huhtik.–12. huhtik.
Yövy tässä 3,5 tähden hotellissa kohteessa Lyypekki. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta ja paikan päällä olevista kylpyläpalveluista. Lähellä sijaitsee ...
9,4/10 Exceptional! (123 arvostelua)
"It would have been 5/5 but the bed was a little bit too hard for me :). Excellent choise anyway."

Arvosteltu 27.11.2023

Strandschlösschen
Maritim Strandhotel Travemünde
Maritim Strandhotel Travemünde
Trelleborgallee 2, Travemuende, Lübeck, SH
Hinta on 123 € per yö ajalle 21. huhtik. viiva 22. huhtik.
123 €
per yö
21. huhtik.–22. huhtik.
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Lyypekki. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 ravintolasta ja rannasta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
8,2/10 Very Good! (739 arvostelua)
Nothing to complain
"Very quick check-in/out. Good location next to beach. Nice breakfast. A bit outdated facilities, but worth the value."

Arvosteltu 1.12.2023

Maritim Strandhotel Travemünde
aja Travemuende
aja Travemuende
Am Leuchtenfeld 7, Lübeck
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 158 € per yö ajalle 14. huhtik. viiva 15. huhtik.
158 €
per yö
14. huhtik.–15. huhtik.
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Lyypekki. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, lastenaltaasta ja kuntoklubista. Lähellä sijaitsee Travemünden ...
8,4/10 Very Good! (346 arvostelua)
Hyvää palvelua
"Kaikki toimi hyvin."

Arvosteltu 16.1.2022

aja Travemuende
A-ROSA Travemünde
A-ROSA Travemünde
Aussenallee 10, Travemünde, Lübeck, SH
Hinta on 196 € per yö ajalle 11. huhtik. viiva 12. huhtik.
196 €
per yö
11. huhtik.–12. huhtik.
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Lyypekki. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 ravintolasta ja täyden palvelun kylpylästä. Lähellä sijaitsee ...
8,8/10 Excellent! (620 arvostelua)
"."

Arvosteltu 11.3.2024

A-ROSA Travemünde
0 huonetta majoitusta Travemünde Waterfront
0 huonetta majoitusta Travemünde Waterfront
Travemünde Waterfront, Schleswig-Holstein
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Lyypekki. Nauti rannasta, Wi-Fi-yhteydestä ja paikan päällä olevasta pysäköinnistä. Lähellä sijaitsee Travemunden laivasatama ...
9,6/10 Exceptional! (5 arvostelua)
Super Umgebung
"Unser Aufenthalt war sehr schön."

Arvosteltu 26.6.2023

0 huonetta majoitusta Travemünde Waterfront
SlowDown Travemünde
SlowDown Travemünde
Priwallpromenade 20, Lübeck, SH
Hinta on 142 € per yö ajalle 11. huhtik. viiva 12. huhtik.
142 €
per yö
11. huhtik.–12. huhtik.
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Lyypekki. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, rannasta ja täyden palvelun kylpylästä. Lähellä sijaitsee ...
8,8/10 Excellent! (80 arvostelua)
"We arrived late but reception organized a snack for us."

Arvosteltu 25.6.2023

SlowDown Travemünde
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Travemünde: Muita alueita lähistöllä

Default Image

Teutendorf

Vaikka Teutendorf ei tarjoa mitään huippunähtävyyksiä, voit tutustua lähiseutuun, jonka nähtävyyksiin kuuluu Karls Adventure Village - Warnsdorf ja Travemünden vanha majakka.

Teutendorf
Travemünden vanha majakka johon kuuluu vanha arkkitehtuuri

Alt-Travemünde/Rönnau

Alt-Travemünde/Rönnau tunnetaan rannoista ja museoista. Travemünden vanha majakka tai Travemünden ranta ovat myös vierailun arvoisia.

Alt-Travemünde/Rönnau
Default Image
Kuva käyttäjältä qwesy qwesy (CC BY)

Ivendorf

Jos vietät aikaa kohteessa Ivendorf, Travemunden laivasatama ja Dummersdorfer Ufer ovat näkemisen arvoisia nähtävyyksiä.

Ivendorf
Default Image

Priwall

Kohteessa Priwall vieraillessasi Ostseestation Priwall ja Priwallin ranta ovat joitain lähiseudun mielenkiintoisia kohteita.

Priwall
Default Image
Kuva käyttäjältä qwesy qwesy (CC BY)

Brodten

Jos vietät aikaa kohteessa Brodten, Travemünden ranta ja Niendorfin ranta ovat näkemisen arvoisia nähtävyyksiä.

Brodten
Default Image
Kuva käyttäjältä qwesy qwesy (CC BY)

Kücknitz

Vaikka Kücknitz ei tarjoa suurta määrää nähtävyyksiä, hieman kauempana sijaitsevat Gothmund ja Travemunden laivasatama tarjoavat lisää nähtävää ja tekemistä.

Kücknitz


Hae aktiviteetteja