Madeiran kasvitieteellinen puutarha opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Kasvitieteellinen puutarha featuring kukat

Hae majoituksia

Yksi Madeiran tunnetuimmista nähtävyyksistä on kuuluisa upeista maisemistaan ja kiehtovasta värikkäiden kukkien kokoelmastaan.

Madeiran kasvitieteellisessä puutarhassa voit nähdä yli 2000 erilaista kasvia. Tämä kauniisti maisemoitu puutarha sijaitsee Funchalin kukkuloilla, joilta on komeat maisemat pohjoiseen vuorille ja etelään merelle.

Puutarha sijaitsee 1800‑luvulta peräisin olevilla Quinta do Bom Sucesson mailla, jotka aikoinaan kuuluivat varakkaalle skottiperheelle. Valtio osti kiinteistön 1900‑luvun puolessavälissä ja perusti maille yleisölle avoimen kasvitieteellisen puutarhan. Nykyään sen alueella kasvaa kasveja kaikkialta maailmasta. Puutarhassa voit nähdä monia kasvilajeja, jotka ovat uhanalaisia luonnossa.

Seuraa polkuja, jotka johtavat porrastetusta puutarhasta toiseen, ja ihastele näkymiä. Ota valokuvia upeista shakkiruutukuvioisista kukkaistutuksista.

Huomaat, että useiden puiston kasvien yhteydessä on kolme erilaista merkintää: kasvin tieteellinen nimi, yleiskielinen nimi ja alkuperäinen kasvuympäristö. Useiden eri alueiden kasvit menestyvät Madeiran subtrooppisessa ilmastossa. Voit odottaa näkeväsi kaikkea mahdollista orkideoista palmuihin, magnolioihin ja setripuihin. Voit nähdä hedelmäpuita, kuten mangoja, banaaneja, avokadoja ja papaijoita. Löydät myös jamssia, bataattia, sokeriruokoa ja muita Madeiralle tyypillisiä viljelyskasveja.

Kierrä puutarhan alueet, joissa kasvaa alueen alkuperäisiä kasveja. Näet yli 100 kasvia, jotka viihtyvät Madeiralla ja muilla Atlantin saarilla. Käy myös mehikasvien alueella, jolla on useita alun perin Etelä-Amerikasta peräisin olevia aavikkokasveja.

Jätä aikaa myös Loiron puistoon tutustumiselle. Tässä useiden lajien luonnollisia elinympäristöjä jäljittelevässä lintupuistossa voit nähdä useita harvinaisia ja eksoottisia lintulajeja. Linnut lentävät ylläsi vapaasti, ja voit nähdä monia eri puolilta maailmaa kotoisin olevia lajeja, kuten kakaduita, kääpiöpapukaijoja ja Australian aratteja.

Madeiran kasvitieteellinen puutarha sijaitsee viiden kilometrin päässä Funchalin keskustan yläpuolella. Pääset puutarhaan bussilla tai köysiradalla. Pääsymaksuun sisältyy käynti puutarhoissa, lintupuistossa ja vaihtuvissa näyttelyissä.

Suunnittele matka ja näe Madeiran kasvitieteellinen puutarha

1905 Zino's Palace
Antonella Home Funchal
Quinta da Bela Vista - Madeira
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Juhlapäiviin ja sesonkeihin liittyvät retket

Näytä kaikki 4 aktiviteettiaAukeaa uudelle välilehdelle

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Residencial Greco
Residencial Greco
3 out of 5
Rua do Carmo, 16, Funchal
Residencial Greco
Savoy Palace - The Leading Hotels of the World - Savoy Signature
Savoy Palace - The Leading Hotels of the World - Savoy Signature
5 out of 5
Avenida do Infante, 25, Funchal
Savoy Palace - The Leading Hotels of the World - Savoy Signature
Pestana Carlton Madeira Ocean Resort Hotel
Pestana Carlton Madeira Ocean Resort Hotel
5 out of 5
Largo Antonio Nobre, Funchal
Pestana Carlton Madeira Ocean Resort Hotel
Hotel Madeira
Hotel Madeira
3 out of 5
Rua Ivens n21, Funchal
Hotel Madeira
Reid's Palace, A Belmond Hotel, Madeira
Reid's Palace, A Belmond Hotel, Madeira
5 out of 5
Estrada Monumental 139, Funchal
Reid's Palace, A Belmond Hotel, Madeira
Turim Santa Maria Hotel
Turim Santa Maria Hotel
4 out of 5
Rua João de Deus, 24, Funchal
Turim Santa Maria Hotel
Pestana Casino Park Ocean and SPA Hotel
Pestana Casino Park Ocean and SPA Hotel
5 out of 5
Rua Imperatriz D. Amélia, Funchal
Pestana Casino Park Ocean and SPA Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.