Marble Arch opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Marble Arch johon kuuluu monumentti, vanha arkkitehtuuri ja tori

Hae lentoja

Ihastele yksityiskohtaisesti koristeltua Marble Archia, jonka ulkoasu mukailee Roomassa sijaitsevaa Konstantinuksen riemukaarta.

Marble Arch on elegantti kolmiaukkoinen riemukaari. Vaikka se rakennettiin alun perin osaksi Buckinghamin palatsia, seisoo tämä monumentti nykyisin Hyde Parkin vieressä olevalla aukiolla. Ota yhteispotretteja perheen tai ystävien kera tämän ikonisen monumentin edustalla.

1800-luvun alkupuolella kuninkaalliselle perheelle rakennettu Marble Arch siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1851, mutta silti se on säilyttänyt ylhäisöllisen vetovoimansa. Riemukaaren siirron syistä liikkuu erilaisia teorioita: joidenkin mukaan rakennelman keskikaari olisi ollut liian kapea kuninkaallisille vaunuille, toiset taas sanovat, että kaari täytyi siirtää pois palatsin laajennustöiden tieltä.

Tunnettu arkkitehti John Nash, joka oli myös mukana itse palatsin suunnittelussa, haki inspiraatiota Roomassa sijaitsevasta Konstantinuksen riemukaaresta. Tämän kuuluisan monumentin tavoin myös Marble Archista löytyy yksi suuri keskiaukko ja sen molemmin puolin kaksi pienempää aukkoa. Aukkojen yläpuolella sijaitsevat reliefit esittävät Englantia, Skotlantia ja Irlantia.

Kuvittele itsesi kuninkaalliseksi kulkiessasi keskiaukon läpi. Tämä sisäänkäynti varattiin alun perin vain Britannian kuninkaallisen perheen sekä kuninkaan ratsuväen käyttöön. Ihastele yläpuolella kohoavaa majesteettista rakennelmaa, kun kuljen riemukaaren alta.

Nauti kuvauksellisesta kävelyretkestä laajan Hyde Parkin läpi. Tee veneretki Serpentine-järvelle, kuuntele erilaisia puheita ja debatteja Speakers’ Cornerissa ja ihastele Kensington Gardensin kukkaistutuksia. Kävele kaakossa sijaitsevalle Buckinghamin palatsille ja yritä kuvitella, miltä kaari näyttäisi alkuperäisellä paikallaan palatsin sisäänkäyntinä.

Marble Arch sijaitsee aivan Mayfairin alueen länsipuolella. Löydät tämän monumentin Hyde Parkin koilliskulmasta lyhyen kävelymatkan päästä Speakers’ Cornerista ja Yhdysvaltain suurlähetystöstä. Lähin metroasema on Marble Arch. Myös monet bussilinjat pysähtyvät monumentin lähettyvillä.

Suunnittele matka ja näe Marble Arch

The Level at the Melia White House
St. James' Court, A Taj Hotel, London
Yotel London City
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Parhaat hotellitarjoukset

Zedwell Piccadilly Circus
Zedwell Piccadilly Circus
3 out of 5
Great Windmill Street, London, England
Zedwell Piccadilly Circus
Nobu London Portman Square
Nobu London Portman Square
5 out of 5
22 Portman Square, London, England
Nobu London Portman Square
Corus Hyde Park Hotel
Corus Hyde Park Hotel
4 out of 5
1 Lancaster Gate, 1-7, London, England
Corus Hyde Park Hotel
The Cumberland, London
The Cumberland, London
4.5 out of 5
1 Great Cumberland Place, London, England
The Cumberland, London
Thistle London Marble Arch
Thistle London Marble Arch
4 out of 5
Bryanston Street, Marble Arch, London, England
Thistle London Marble Arch
Strand Palace Hotel
Strand Palace Hotel
4 out of 5
372 The Strand, London, England
Strand Palace Hotel
Royal Garden Hotel
Royal Garden Hotel
5 out of 5
2-24 Kensington High Street, London, England
Royal Garden Hotel
Hyatt Regency London The Churchill
Hyatt Regency London The Churchill
5 out of 5
30 Portman Square, London, England
Hyatt Regency London The Churchill
Mitre House Hotel
Mitre House Hotel
3 out of 5
178-186 Sussex Gardens, London, England
Mitre House Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.