Mariatorgetin kaunis ja hyvin säilynyt kaupunkipuisto sijaitsee keskellä kiireistä Södermalmia, joka on yksi Tukholman muodikkaimpia kaupunginosia. Istahda puiston penkille lukemaan hyvää kirjaa tai vain nautiskelemaan aurinkoisen kesäpäivän lämmöstä ja ihastele kukkaloistoa ympärilläsi. Puistossa on ihana lähteä kävelylle myös talvella, kun kaunis lumipeite laskeutuu sen päälle.
Mariatorget on tarjonnut Södermalmin saaren asukkaille rentoutumispaikan jo yli vuosisadan ajan. Puisto kuului alun perin runoilija Carl Michael Bellmanin tiluksiin, ja sitä käytettiin sittemmin virallisten paraatien kulkupaikkana. Kävele Mariatorgetin leveillä poluilla ja ihaile niiden reunoja koristavia katulamppuja ja kukkaistutuksia.
Aukion keskellä komeilee pronssinen suihkulähde, jonka teema on otettu skandinaavisesta mytologiasta. Kuvanveistäjä Anders Wisslerin suunnittelema suihkulähde kuvastaa ukkosenjumala Thorin taistelua maailmankäärme Jörmungandria vastaan. Aukion eteläpäästä löydät kaksi pronssivalupastasta, joiden nimet ovat Tjusningen, eli viehätys, ja Snöklockan. Molemmat patsaista ovat tunnetun ruotsalaisen kuvanveistäjän Per Hasselbergni käsialaa. Mariatorgetin koillisosassa puolestaan istuu kuuluisan ruotsalaisen tiedemiehen Emanuel Swedenborgin rintakuva.
Käy kuuntelemassa taiteilija Björn Hellströmin luomaa erikoista ääni-installatiota. Aukion halki kävellessäsi saatat huomata piilotetut kaiuttimet. Ne soittavat rauhoittavia ääniä, joiden on tarkoitus herättää kuuliassaan ajatuksia maasta, tulesta, vedestä ja ilmasta. Nämä miellyttävät äänet sekoittuvat puiston jalankulkijoiden pulinaan, läheisen kirkon kellojen sointuihin ja puiston suihkulähteen veden solinaan.
Nauti ateriasta tai lasillisesta yhdessä monista aukiota ympäröivistä ravintoloista ja baareista. Lähistöllä sijaitsee myös yksi Tukholman tunnetuimpia maamerkkejä, Rival-hotelli. Lämpiminä kesäpäivinä hotellin kahvilan terassi on loistava paikka istuskella ihmisvirtaa katsellen. Aukion lähistöllä sijaitsevilta kaduilta, Sankt Paulsgatanilta, Krukmakargatanilta ja Swedenborgsgatanilta löydät laajan hienostuneiden putiikkien ja liikkeiden kirjon.
Mariatrogetille pääsee helposti niin bussilla kuin metrollakin, kun jäät vain pois saman nimisellä asemalla.
Pakene Tukholman vilinää ja vilskettä tälle kauniille aukiolle.