Marienplatz opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Marienplatz
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Kaupungin keskustassa sijaitseva Marienplatz on hyvä tukikohta nähtävyyksiin tutustumiselle, ohi kulkevien ihmisten katselemiselle tai Münchenin kuuluisan tornikellopelin ihailemiselle.

Münchenin keskipisteenä pidetty Marienplatz on vilkas aukio, joka on täynnä jalankulkijoita, katutaiteilijoita ja turistiryhmiä. Aukiolla järjestetään usein myös rauhanomaisia mielenosoituksia sekä riehakkaita juhlia paikallisten jalkapallojoukkueiden voittojen kunniaksi.

Marienplatz on saanut nimensä keskelle aukiota vuonna 1638 Pyhän Marian kunniaksi pystytetystä Mariensäulesta eli Marian pylväästä. Aukio toimi markkinapaikkana ennen kuin Viktualienmarktin markkinat siirrettiin suuremmalle paikalle vuonna 1807.

Joulukuussa markkinat palaavat Marienplatzille. Silloin voit siemailla glögiä ja nauttia aukion yllä leijuvasta paahdettujen kastanjoiden ja sokeroitujen manteleiden tuoksusta. Kojuissa myydään käsintehtyjä Kristuksen syntymää esittäviä puisia hahmoja ja lasisia joulukoristeita kotiinviemisiksi. Joulumarkkinat ovat peräisin jopa 1300-luvulta.

Marienplatzilta käsin voit ihailla myös Neues Rathausia eli uutta kaupungintaloa. Vuosina 1867–1909 rakennetun kaupunginvaltuuston upea julkisivu on koristeltu uusgoottilaiseen tyyliin.

Münchenin kuuluisa tornikellopeli Glockenspiel rakennettiin osaksi uutta kaupungintaloa vuonna 1908. Istuskele Marienplatzilla tai kahvilan terassilla ja ihaile mekaanisia tanssijoita, jotka esiintyvät joka päivä klo 11 ja 12 sekä kesäkuukausina klo 17. Glockenspielin 32 kuparihahmoa esittävät Münchenin pitkän ja vaiheikkaan historian eri vaiheita ja tapahtumia. Hahmojen tanssiessa 43 kelloa soivat kovaa aukion yllä.

Marienplatzilla on U-Bahn-asema, ja aukio sijaitsee helpon kävelymatkan päässä kaupungin muista kohteista. Aukiota käytetään usein tapaamispaikkana.

Suunnittele matka ja näe Marienplatz

Seehotel Leoni
Hotel Nymphenburg City
Hotel Torbräu
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Gambino Hotel Werksviertel
Gambino Hotel Werksviertel
Atelierstrasse 7, Munich
Gambino Hotel Werksviertel
KING's HOTEL Center
KING's HOTEL Center
Marsstrasse 15, Munich, BY
KING's HOTEL Center
Platzl Hotel
Platzl Hotel
4.5 out of 5
Sparkassenstraße 10, Munich, BY
Platzl Hotel
KING's HOTEL First
KING's HOTEL First
Dachauer Strasse 13, Munich, BY
KING's HOTEL First
Maritim Hotel München
Maritim Hotel München
Goethestrasse 7, Munich, BY
Maritim Hotel München
NH Collection München Bavaria
NH Collection München Bavaria
4.5 out of 5
Arnulfstrasse 2, Munich, BY
NH Collection München Bavaria
Eden Hotel Wolff
Eden Hotel Wolff
Arnulfstr. 4, Munich, BY
Eden Hotel Wolff
Courtyard by Marriott Munich City Center
Courtyard by Marriott Munich City Center
Schwanthalerstr. 37, Munich, BY
Courtyard by Marriott Munich City Center
Hotel Concorde München
Hotel Concorde München
4 out of 5
Herrnstrasse 38-40, Munich, BY
Hotel Concorde München
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.