Ponte dell'Accademian silta on yksi neljästä Venetsian tärkeimmän vesiväylän ylittävästä sillasta, jolla voit ihailla kauniita näkymiä. Toisin kuin muut Canal Granden ylittävät sillat, se on ainut puurakenteinen silta.
Alkuperäinen Ponte dell'Accademian silta oli raudasta 1800-luvun puolivälissä rakennettu silta. Se korvattiin 1930-luvulla puusillalla, jonka piti alun perin olla vain tilapäinen ratkaisu. Puoli vuosisataa myöhemmin puinen replika korvasi huonoon kuntoon päässeen alkuperäisen puusillan.
Vain jalankulkijoiden käytössä oleva Ponte dell'Accademia sijaitsee Canal Granden eteläpäässä. Se on saanut nimensä Galleria dell'Accademian taidemuseosta, jossa voit nauttia 1800-lukua edeltävän ajan taiteesta.
Nouse puisen sillan korkeimpaan kohtaan ja nauti kauniista maisemista. Näet hyvin kanavaa pitkin molempiin suuntiin, esimerkiksi Santa Maria della Saluten kupolin ja Palazzo Venier dei Leonin palatsin. Sillan kaiteet ovat pullollaan munalukkoja. Ne ovat rakastavaisten merkiksi rakkaudestaan jättämiä lemmenlukkoja, joiden avaimet on heitetty kanavaan. Kaupungin viranomaiset kuitenkin siivoavat sillan lukot pois säännöllisin väliajoin.
Seuraa kanavassa kulkevia gondoleita, vaporettoja ja turistiveneitä. Koska Venetsia on autoton kaupunki, kaikki täytyy kuljettaa vesiteitse tai kärryillä. Näet veneitä, jotka on lastattu täyteen hedelmiä, rakennusmateriaaleja ja muita tavaroita. Kun olet nauttinut maisemista, jatka matkaasi Gallerie dell'Accademiaan, jossa voit ihastella venetsialaista taidetta.
Ponte dell'Accademia yhdistää Dorsuduron ja San Marcon alueet. Jos olet matkalla Piazza San Marcon aukiolta Galleria dell’Accademiaan, Collezione Peggy Guggenheimin nykytaidemuseoon tai Santa Maria della Saluten kirkkoon, lyhin reitti kulkee sillan yli. Jos saavut vesiteitse, voit hyödyntää sillan kupeessa olevaa vesibussipysäkkiä.