Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva Port Arthur oli yksi brittiläisen imperiumin julmimmista rangaistussiirtoloista. Port Arthur sijaitsee upean Mason Coven kauniissa ympäristössä, joka muodostaa jyrkän vastakohdan tänne lähetettyjen ja pakkotyöhön tuomittujen rangaistusvankien historialle. Ihaile siirtolan upeita raunioita omaan tahtiisi tai osallistu opastetulle tai eri teemojen ympärille rakennetulle kierrokselle.
Port Arthurin rangaistussiirtola sai alkunsa pienenä puutavara-asemana vuonna 1830, mutta se kasvoi nopeasti yhdeksi eteläisen pallonpuoliskon merkittävimmistä siirtoloista.
Tutustu rangaistuslaitoksen eri rakennuksiin, kuten messiin, kappeliin, kirjastoon ja työpajoihin. Käy katsomassa erillisvankilaa, joka oli varattu eristysvankeja varten. Vieraile rapistuvan sairaalan entisellä ruumishuoneella ja kävele siirtolan yläpuolelle kohoavan raunioina olevan rangaistusvankien kirkon käytävällä.
Kävele Coal Minesin historiallisella alueella, jonka rakennusten seinät ovat kaatuneet. Kyseessä oli Tasmanian ensimmäinen kaivos, johon pahimmat rikolliset lähetettiin työskentelemään maan alla. Alueella eli enimmillään 600 kaivostyöläistä, vanginvartijaa ja heidän perheenjäsentään kaivosten tuotannon ollessa huipussaan.
Nauti koristeellisen Government Gardensin kukkien tuoksuista ja tutustu Commandant’s Housen uudelleenrakennettuun yksityiseen alueeseen. Astu muurattujen seinien sisäpuolelle ja vieraile ylimmän virkamiehen asunnossa, jonka kalusteet ja esineet kertovat, miten erilaista elämää virkamiehet elivät vankeihin verrattuina.
Historiallisessa Port Arthurissa on myös muistopuutarha alueella tapahtuneessa ammuntavälikohtauksessa kuolleiden muistolle.
Voit ostaa yhdistelmälipun, jonka hintaan sisältyy jännittäviä opastettuja kierroksia, kuten risteily Isle of the Deadin hautausmaalle, jonne haudattiin yli tuhat vankia vuosina 1833–1877, tai Point Puerin poikavankilaan, jonka nuorimmat vangit olivat vain 9-vuotiaita. Iltaisin järjestettäviä teemakierroksia ovat muun muassa kummituskierros ja paranormaaleja ilmiöitä tutkiva kierros.
Port Arthuriin on kaunis 1,5 tunnin ajomatka Hobartista. Pääsyliput ovat voimassa kaksi päivää, ja ne sisältävät pääsyn koko alueelle, kävelykierroksen, risteilyn MV Maranalla, sisäänpääsyn historiallisiin rakennuksiin ja liikuntarajoitteisille puutarhan ja alueen välillä liikennöivän kulkuneuvon käytön. Aikuisille, lapsille, perheille ja alennuskorttien haltijoille on omat pääsymaksunsa.