Pyhän Martin kirkko opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Great St. Martin Church
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Tutustu kirkon ja entisen benediktiinimunkkiluostarin romaaniseen arkkitehtuuriin, joka on koristanut Kölnin vanhaa kaupunkimaisemaa jo keskiajalta lähtien.

Kölnin Pyhän Martin kirkko (Groß Sankt Martin) on ristitorneineen ja kolmiapsisrakenteineen kaunis jäänne kaupungin muinaisesta historiasta. Vaeltele valtavassa roomalaiskatolisessa kirkossa ja tutustu sen koristeelliseen arkkitehtuuriin. Jo 900-luvulla roomalaisten varastojen raunioille rakennettu kirkko on käynyt pitkän historiansa aikana läpi monta muodonmuutosta ja selvinnyt niin tulipaloista ja pommituksista kuin kaupunkikuvan muutoksistakin.

Parhaan kuvan kirkon elegantista rakenteesta saat, kun saavut sen luo avaran pihan puolelta. Tällöin silmiesi edessä kohoaa kirkon upean julkisivun ja ristitornin lisäksi myös ympäröivien rakennusten värikkäät julkisivut. Luostari perustettiin jo 900–1000-lukujen aikana, mutta kirkon nykyinen romaaninen tyyli on perua 1100-luvulta, jolloin kirkkoa uudistettiin tulipalon tuhottua sen lähes kokonaan.

Huomaa keskilaivan itäpäässä apilanlehden muotoon yhdistyvät pyöreät apsikset. Jos katsot tarkkaan, huomaat, että ne on rakennettu hyvin huolellisesti. Kirkko vaurioitui pahasti toisen maailmansodan aikaisissa pommituksissa, ja se rakennettiin pikkutarkasti uudelleen 1960–1980-luvuilla.

Kirkon sisältä löydät sen upeasti entisöidyn sisustuksen. Suuren keskilaivan ylempi osa on erinomainen esimerkki reiniläisestä arkkitehtuurista, kun taas kirkon minimaalinen sisustus viittaa sen menneisyyteen benediktiiniluostarina. Kirkon käytävää pitkin kävellessään voit kuvitella muinaiset roomalaiset rauniot ja haudat, jotka lepäävät jalkojesi alla.

Kölnin Pyhän Martin kirkko sijaitsee vanhankaupungin sydämessä Reinjoen törmällä. Lisää kirkko kävelykierrokseesi ja ihaile samalla lähistöllä sijaitsevia goottilaisia, romaanisia ja keskiaikaisia maamerkkejä, kuten historiallista kaupungintaloa (Historisches Rathaus), vanhaa toria (Alter Markt), Kölnin tuomiokirkkoa (Kölner Dom) ja lukuisia museoita. Kirkkoon on vapaa pääsy, mutta vierailijoiden toivotaan kunnioittavan kirkossakävijöitä ajoittamalla vierailunsa Jerusalemin munkkiveljeskunnan järjestämien jumalanpalvelusten ulkopuolelle. Kirkko sijaitsee 5minuutin kävelymatkan päässä vanhankaupungin Heumarktin asemalta.

Suunnittele matka ja näe Pyhän Martin kirkko

Excelsior Hotel Ernst am Dom
Hotel Lyskirchen
CityClass Hotel Alter Markt
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

art'otel Cologne powered by Radisson Hotels
art'otel Cologne powered by Radisson Hotels
Holzmarkt 4, Cologne, NW
art'otel Cologne powered by Radisson Hotels
Maritim Hotel Köln
Maritim Hotel Köln
Heumarkt 20, Cologne, NW
Maritim Hotel Köln
URBAN LOFT Cologne
URBAN LOFT Cologne
Eigelstein 41, Cologne
URBAN LOFT Cologne
Excelsior Hotel Ernst am Dom
Excelsior Hotel Ernst am Dom
5 out of 5
Trankgasse 1-5 / Domplatz, Cologne, NW
Excelsior Hotel Ernst am Dom
Kommerzhotel Köln
Kommerzhotel Köln
Johannisstraße 30-34, Cologne, NW
Kommerzhotel Köln
Hilton Cologne
Hilton Cologne
Marzellenstr. 13-17, Cologne
Hilton Cologne
Dorint An der Messe Köln
Dorint An der Messe Köln
Deutz-Muelheimer-Str. 22 - 24, Cologne, NW
Dorint An der Messe Köln
CityClass Hotel Alter Markt
CityClass Hotel Alter Markt
4 out of 5
Alter Markt 55, Cologne, NW
CityClass Hotel Alter Markt
Hyatt Regency Cologne
Hyatt Regency Cologne
Kennedy-Ufer 2a, Cologne, NW
Hyatt Regency Cologne
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.