Roomalainen silta opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Roomalainen silta featuring joki tai puro
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Córdoban vanha silta rakennettiin jo Rooman vallan aikana, mutta se on edelleenkin paikallaan. Vanhassakaupungissa sijaitsevalta sillalta avautuvat erinomaiset näköalat kaupunkiin

ja sillan alla virtaavalle Guadalquivirjoelle. Sillan keskeltä näet vanhankaupungin nähtävyydet ja voit ihastella tämän muinaisen rakennelman kestävää arkkitehtuuria. Silta on Córdoban kauneimpiin lukeutuvien nähtävyyksien välissä, joten se on looginen pysähdyspaikka kaupungin maamerkkeihin tutustuville.

Sillalla seisoessa voi tuntea olevansa osa historiaa. Sillan rakennutti alun perin Rooman keisari Augustus ensimmäisellä vuosisadalla. Maurit suurensivat sitä vuonna918 ja muuttivat sen nykyiseen muotoonsa.

Sillan pohjoispäässä kohoaa 1500-luvulta peräisin oleva riemukaari eli Puerta del Puente, jonka kautta sillalle tavallisesti kuljetaan. Tyyliltään klassista riemukaarta reunustaa molemmilta puolilta neljä doorilaista pylvästä.

250-metriseen siltaan kannattaa tutustua kaikessa rauhassa. Vaaleasta hiekkakivestä rakennetussa, hollantilaisittain tiilikuvioidussa sillassa on 16 erikokoista kaarta. Sillan keskellä kohoaa 1600-luvulta peräisin oleva, kynttilöiden ympäröimä arkkienkeli Rafaelin patsas.

Sillalta avautuvat kauniit näköalat joka suuntaan. Sen eteläpäässä kohoaa keskiaikainen Calahorran torni, joka toimii nykyisin museona. Pohjoisessa näkyy helposti tunnistettava, erilaisia arkkitehtonisia tyylejä yhdistelevä Córdoban moskeija, jonka keskellä on katolinen katedraali.

Sillalla kannattaa vierailla myös pimeällä. Sekä moskeija-katedraali että silta valaistaan kauniisti iltaisin, mikä lisää ilmapiirin taianomaisuutta ja romanttisuutta.

Jos tulet paikalle autolla, voit pysäköidä jollekin moskeijan lähellä olevista kaduista. Bussilla pääset sillan juurelle. Roomalainen silta sijaitsee aivan Córdoban keskustassa, joten sinne voi saapua kävellen monilta muilta nähtävyyksiltä, esimerkiksi alle 10minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevalta Córdoban Alcázarilta. Sillalla voi vierailla maksutta minä tahansa viikonpäivänä.

Suunnittele matka ja näe Roomalainen silta

Hotel Vértice Aljarafe
Senator Huelva
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Sercotel Córdoba Medina Azahara
Sercotel Córdoba Medina Azahara
3 out of 5
Avenida Medina Azahara 7, Córdoba, Cordoba
Sercotel Córdoba Medina Azahara
NH Collection Amistad Córdoba Hotel
NH Collection Amistad Córdoba Hotel
4 out of 5
Pz Maimonides 3, Córdoba, Cordoba
NH Collection Amistad Córdoba Hotel
Eurostars Maimónides Hotel
Eurostars Maimónides Hotel
3 out of 5
Torrijos 4, Córdoba, Cordoba
Eurostars Maimónides Hotel
Hotel Córdoba Center
Hotel Córdoba Center
4 out of 5
Avenida de la Libertad, 4, Córdoba, Cordoba
Hotel Córdoba Center
Eurostars Conquistador Hotel
Eurostars Conquistador Hotel
4 out of 5
Magistral Gonzalez Frances 15-17, Córdoba, Cordoba
Eurostars Conquistador Hotel
Eurostars Palace Hotel
Eurostars Palace Hotel
5 out of 5
Paseo de la Victoria, s/n, Córdoba, Cordoba
Eurostars Palace Hotel
Las Casas de la Juderia Hotel
Las Casas de la Juderia Hotel
4 out of 5
C/Tomás Conde, 10, Córdoba, Cordoba
Las Casas de la Juderia Hotel
Hotel Córdoba Centro
Hotel Córdoba Centro
3 out of 5
Calle Jesús y María 8, Córdoba, Cordoba
Hotel Córdoba Centro
H10 Palacio Colomera
H10 Palacio Colomera
4 out of 5
Plaza de las Tendillas, 3, Córdoba
H10 Palacio Colomera
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.