San Martín Pinarion luostari on yksi Galician tärkeimmistä luostareista ja yksi Santiagon suurimmista uskonnollisista monumenteista. Luostarin fasadia koristavat hienostuneet kaiverrukset, kun taas sisätilat ovat melko vaatimattomat, vaikka niitä hallitsee valtava kullattu alttaritaulu.
Yli 20000neliömetrin alan kattava luostari rakennettiin 1600-luvulla paikalla aiemmin seisseen kirkon tilalle. Kaupunki sääti lain, jonka mukaan luostarilla ja sen kirkolla ei saanut olla torneja, jotka olisivat korkeampia kuin sen naapurilla, Santiago de Compostelan katedraalilla. Nykyään luostarissa toimii hotelli ja yksityinen pappisseminaari, sekä kirkko ja museo, jotka ovat avoinna yleisölle erityistilaisuuksien aikaan.
Ihaile jylhää julkisivua, kun nouset hienostunutta portaikkoa kirkon sisäänkäynnille. Kirkon ulkopuoli on koristeltu Raamatun kertomuksia kuvaavilla hahmoilla ja koristeleikkauksilla. Ovea reunustaa neljä valtavaa doorilaista pylvästä, ja aivan sen yläpuolella on kuva Pyhästä Benedictuksesta. Sisäänkäynnin yläosassa oleva patsas kuvaa Pyhää Martinusta antamassa viittaansa köyhälle.
Sisällä katse kiinnittyy välittömästi vaikuttavaan alttariin, jonka luostarin munkkien sanotaan kaivertaneen. Etsi alttarin takaa piilo-ovi, jonka kautta munkit saapuivat ennen kirkkoon.
Muista tutustua myös muotokuvanäyttelyyn, jossa esitellään Italian ja Espanjan pikkukylissä eläneitä ihmisiä. Liikuttavien kuvien avulla voi oivaltaa, miten nämä eristyksissä elävät kulttuurit rappeutuvat.
Huomaa myös 1600-luvun kuoritilat, joissa esitetään kuvia Neitsyt Marian elämästä. Sivukappeleissa puolestaan on koristeellisia retabloja eli hengellisiä maalauksia. Rakennuksessa on myös vanha paino sekä kiinnostava historiallinen apteekki.
San Martín Pinarion luostari sijaitsee Santiago de Compostelan vanhassa kaupungissa, Praza da Inmaculadalla. Aukioloajat vaihtelevat vuodenajan mukaan. Museoon on sisäänpääsymaksu.