Kaupungintalo opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Stadhuis featuring katunäkymät
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Tulipalolta pelastunut kaupungintalon renessanssijulkisivu on Leidenin vanhankaupungin tärkeimpiä aarteita.

Vaikka vanha kaupungintalo tuhoutui tulipalossa vuonna 1929, sen kaunis, Stadhuisina tunnettu 1500-luvun renessanssijulkisivu säilyi ehjänä. Sen suunnittelija oli Lieven de Key, hollantilainen arkkitehti, joka tunnetaan Haarlemissa sijaitsevista töistään. Tutustu rakennuksen veistoksellisiin muotoihin ja mielikuvituksellisiin ornamentteihin, kuten suurelle, kaariaukkoiselle ovelle johtavia portaita vartioivaan leijonaan.

Vanhaa julkisivua voi käydä katsomassa kulkemalla yhtä Leidenin vanhimmista kaduista, Breestraatia. Rakennus pelastui hädin tuskin täydelliseltä tuholta, sillä tulipalohetkellä oli niin kylmä sää, että vesi jäätyi paloletkuissa. Kun rakennukseen ruiskutettu sammutusvesi jäätyi valuessaan pitkin rakennuksen seiniä, rakennus näytti aivan jääpalatsilta. Valitettavasti suuri osa kaupungin historiaa menetettiin, sillä syntymä- ja kuolinrekisterit sekä monet muut historialliset paperit paloivat.

Stadhuisin Vismarketin (kalatori) puoleisella sivulla voit tarkastella uutta rakennusta, joka rakennettiin 1930-luvulla tuhoisan tulipalon jälkeen. Samaan aikaan M.C. Escher suunnitteli viisi puista paneelia, joihin oli sommiteltu upotustyönä hänen tyypillisiä, monimutkaisia graafisia kala- ja lintumuotoilujaan. Ne ovat nähtävissä ainoastaan avointen monumenttien päivänä syyskuussa, sillä kaupungintaloa käytetään edelleenkin kaupungin virastona. Yhdessä näistä paneeleista on esitetty suuri kartta kaupungin kaduista vuonna 1940, ja sitä ympäröivät Escherin tyypilliset linnut.

Käy ostoksilla Vismarktin kalatorilla. Siellä ei nimittäin suinkaan ole tarjolla pelkkiä silakoita, vaan myös kukkia, katuruokaa ja orgaanisesti viljeltyjä hedelmiä ja vihanneksia. Voit harjoitella hollannin kielen taitojasi tinkimällä hinnoista ja laskemalla oikean vaihtorahan paikallisessa valuutassa.

Nauti Stadhuisin arkkitehtuurista samalla, kun aterioit tyylikkäästi kaupungintalon Bistrossa, joka sijaitsee Stadhuispleinin aukiolla. Jos ilma on aurinkoinen, etsi istumapaikka kanavan läheltä ja nauti kahvit stroopwafelin kera. Se on rapeasta vohvelista tehty kerrosleivos makealla täytteellä.

Suunnittele matka ja näe Kaupungintalo

SUPPER Hotel
Hotel Victorie
Mr. Jordaan
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Tulip Inn Leiden Centre
Tulip Inn Leiden Centre
3 out of 5
Schipholweg 3, Building B, Leiden
Tulip Inn Leiden Centre
City Hotel Nieuw Minerva
City Hotel Nieuw Minerva
2 out of 5
Boommarkt 23, Leiden
City Hotel Nieuw Minerva
Boutique Hotel d'Oude Morsch
Boutique Hotel d'Oude Morsch
3.5 out of 5
Park de Put 1, Leiden
Boutique Hotel d'Oude Morsch
Ex Libris boutique hotel
Ex Libris boutique hotel
3.5 out of 5
Kloksteeg 4, Leiden
Ex Libris boutique hotel
City Hotel Rembrandt
City Hotel Rembrandt
3 out of 5
Nieuwe Beestenmarkt 10, Leiden
City Hotel Rembrandt
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.