Suuri moskeija opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Ihaile tämän islaminuskolle tärkeän rakennuksen kaunista arkkitehtuuria. Moskeija on rakennettu uudelleen 1900-luvun alussa rakennetun moskeijan pohjalta.

Tutustu islamilaiseen arkkitehtuuriin yhdessä Yhdistyneiden arabiemiirikuntien suurimmista moskeijoista. Suuressa moskeijassa on lukuisia kupoleita, tilaa 1200 henkilölle ja kaupungin korkein minareetti, joka nousee 70 metrin korkeuteen. Minareetista rukouskutsun esittävä muezzin kutsuu uskovaiset rukoilemaan monta kertaa päivässä.

Alueen ensimmäinen Suuri moskeija rakennettiin vuonna 1900, ja se toimi peruskouluna, jossa nuoret pojat opettelivat ulkoa koraanin säkeitä. Vuonna 1998 valmistunut nykyinen rakennus on jäljennös alkuperäisestä moskeijasta. Sillä on tärkeä asema kaupungin uskonnollisessa ja kulttuurillisessa elämässä.

Sisään moskeijaan pääsevät ainoastaan muslimit, mutta myös muut ihmiset voivat vierailla minareetissa. Monia eri uskontoja edustavat ihmiset saapuvat kuitenkin paikalle ihailemaan rakennuksen hienoa julkisivua ja moskeijaa ympäröivää rauhallista aluetta.

Seiso parin metrin päässä pääsisäänkäynnistä, josta voit ihailla Suuren moskeijan valtavaa kokoa ja hiekanväristä julkisivua. Siirry lähemmäksi ja ihaile arkkitehtonisia yksityiskohtia ja valokuvaa rakennusta lähempää.

Suuressa moskeijassa on yhdeksän suurta ja 45 pientä kupolia. Tarkastele niiden hienoja geometrisiä leikkauksia. Kävele rakennuksen ympäri ja näe ikkunat peittävät käsin veistetyt puiset ikkunaluukut.

Tule takaisin pimeällä ja ota lisää valokuvia, sillä moskeija on vaikuttava näky, kun sen kupolit, kaaret ja tornit on kirkkaasti valaistu.

Suuri moskeija sijaitsee Bur Dubain alueella Dubain museota vastapäätä lähellä Dubain metron vihreällä linjalla olevaa Al Fahidin asemaa.

Vaikka ainoastaan muslimit pääsevät sisälle moskeijaan, vierailijoiden odotetaan silti pukeutuvan peittävästi moskeijan alueella. Ainoa myös muille kuin muslimeille avoinna oleva moskeija on Jumeirahin uimarannan lähellä sijaitseva Jumeirahin moskeija. Jumeirahin moskeijassa voi vierailla šeikki Muhammadin kulttuurien välisen ymmärryksen keskuksen järjestämällä opastetulla kierroksella.

Suunnittele matka ja näe Suuri moskeija

NH Collection Dubai The Palm
Millennium Place Marina
Silkhaus Boulevard Central, Downtown Dubai
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Arabian Courtyard Hotel & Spa
Arabian Courtyard Hotel & Spa
4 out of 5
Al Fahidi Street, Bur Dubai, Dubai
Arabian Courtyard Hotel & Spa
Wyndham Dubai Deira
Wyndham Dubai Deira
4 out of 5
Sherina Plaza 4 Al Corniche Rd 111, Dubai, Dubai
Wyndham Dubai Deira
Queen Elizabeth 2 Hotel
Queen Elizabeth 2 Hotel
4 out of 5
Mina Rashid Marina, Bur Dubai District, Dubai
Queen Elizabeth 2 Hotel
Radisson Blu Hotel, Dubai Deira Creek
Radisson Blu Hotel, Dubai Deira Creek
5 out of 5
Bani Yas Road, Deira, Dubai
Radisson Blu Hotel, Dubai Deira Creek
XVA Art Hotel
XVA Art Hotel
Al Fahidi Neighborhood, Bur Dubai, Dubai
XVA Art Hotel
Al Seef Heritage Hotel Dubai, Curio Collection by Hilton
Al Seef Heritage Hotel Dubai, Curio Collection by Hilton
Al Seef Street, Dubai Creek, Dubai
Al Seef Heritage Hotel Dubai, Curio Collection by Hilton
Majestic Premier Hotel
Majestic Premier Hotel
4 out of 5
Khalid Bin Waleed, Dubai
Majestic Premier Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.