Tuileries'n puutarha opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Tuileries\'n puutarha johon kuuluu perintökohteet, puisto ja vanha arkkitehtuuri
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Ihanat kukkaistutukset ja maailmanluokan taideteokset tekevät Tuileries’n puutarhasta erinomaisen paikan paeta hetkeksi Pariisin keskustan katujen vilinää.

Kuljeskele Tuileries’n puutarhan mutkittelevilla poluilla, joiden varsilla kasvaa kirkkaanvärisiä narsisseja ja kurjenmiekkoja. Ihaile Rodinin ja Maillolin veistoksia sekä useita Monet’n töitä Musée de l’Orangeriessa.

Yli 28 hehtaarin suuruiselle alueelle levittäytyvä Tuileries’n puutarha on rauhallinen paikka, jossa voit rentoutua sulotuoksuisten kukkien keskellä. André Le Nôtren vuonna 1664 suunnittelema puutarha on ollut pariisilaisten suuresti suosima vapaa-ajanviettopaikka heti perustamisestaan alkaen. Viimeksi vuonna 1990 kunnostettu Seinejoen rannalla sijaitseva puutarha on myös Unescon maailmanperintökohde.

Kuljeskele rauhalliseen tahtiin tammien, jalavien ja korkkipuiden varjossa Grand Carrélle. Ihaile eri puolilta maailmaa peräisin olevia istutuksia. Appelsiinipuut ja tuomet ympäröivät puutarhaa, jonne on istutettu kiehtovalla tavalla kurjenmiekkoja, kurjenpolvia ja ruusuja.

Jatka matkaasi ja ihaile eri puolilla puutarhaa sijaitsevia romaanisia suihkulähteitä ja hienoja patsaita. Niiden joukossa on italialais-sveitsiläisen Alberto Giacomettin ja ranskalaisen kuvanveistäjän Auguste Rodinin töitä. Monet niistä ovat nähtävillä puiston keskellä sijaitsevan kahden lammen ympärillä. Istuskele puistonpenkillä ja nauti auringosta samalla kun kuuntelet suihkulähteistä kuuluvaa veden liplatusta.

Musée de l’Orangerie on yksi puutarhan kohokohdista. Tässä loistokkaassa galleriassa on suuri kokoelma impressionistien ja postimpressionistien töitä, kuten 1900-luvun alun mestarimaalareiden teoksia sisältävä Walter-Guillaumen kokoelma. Tutkiskele kokoelmaan kuuluvien Claude Monet’n Lumpeita-sarjan suosituimpien maalausten valojen ja varjojen leikkiä.

Tuileries’n puutarha sijaitsee lähellä Pariisin keskustaa aivan Carrousel du Louvren länsipuolella. Perille pääset matkustamalla metrolla Tuileries’n tai Concorden asemalle. Tuileries’n puutarha on avoinna koko päivän ympäri vuoden, ja sinne on vapaa pääsy. Musée de l’Orangerie on avoinna kaikkina muina päivinä paitsi keskiviikkoisin, ja sinne on pääsymaksu.

Suunnittele matka ja näe Tuileries'n puutarha

La Dépendance
1K Paris
Villa Beaumarchais
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Ritz Paris
Ritz Paris
5 out of 5
15 Place Vendôme, Paris
Ritz Paris
Novotel Paris Les Halles
Novotel Paris Les Halles
4 out of 5
8 Place Marguerite De Navarre, Paris, Paris
Novotel Paris Les Halles
Pullman Paris Tour Eiffel
Pullman Paris Tour Eiffel
4 out of 5
18 avenue de Suffren, Entrée au 22 rue Jean Rey, Paris, Paris
Pullman Paris Tour Eiffel
Hotel Brighton
Hotel Brighton
4 out of 5
218 Rue De Rivoli, Paris, Paris
Hotel Brighton
New Hotel Roblin La Madeleine
New Hotel Roblin La Madeleine
4 out of 5
6 Rue Chauveau Lagarde, Paris
New Hotel Roblin La Madeleine
The Westin Paris - Vendôme
The Westin Paris - Vendôme
4 out of 5
3 Rue De Castiglione, Paris, Paris
The Westin Paris - Vendôme
Hotel Regina Louvre
Hotel Regina Louvre
5 out of 5
2 Place Des Pyramides, Paris, Paris
Hotel Regina Louvre
Hotel du Continent
Hotel du Continent
3 out of 5
30, rue du Mont-Thabor, Paris, Paris
Hotel du Continent
Hotel Royal Saint Honoré Paris Louvre
Hotel Royal Saint Honoré Paris Louvre
4 out of 5
221 Rue Saint-Honore, Paris, Paris
Hotel Royal Saint Honoré Paris Louvre
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.