Wall Street opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

Wall Street - Financial District joka esittää kaupunki, hallintorakennus ja vanha arkkitehtuuri
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Yhdysvaltojen rahoitusmaailman keskus on kiehtova historiallinen retkikohde. Voit käydä myös lähellä sijaitsevalla paikalla, joka on perustettu vuoden 2001 syyskuun 11. päivän traagisissa tapahtumissa menehtyneiden kunniaksi.

Manhattanin eteläkärjessä sijaitsee New York Cityn Wall Street, joka on yksi maailman vilkkaimmista ja vaikutusvaltaisimmista liike-elämän keskuksista. Kävele kapeilla kaduilla, joita reunustavissa pilvenpiirtäjissä tehdään monet maailman merkittävimmistä liike-elämää koskevista päätöksistä. Alueella on myös merkittäviä valtion hallintolaitoksia ja kuuluisa kansallinen monumentti.

Monien vaikutusvaltaisten kansainvälisten organisaatioiden päämajat sijaitsevat Chambers Streetin eteläpuoleisella alueella. Näihin lukeutuu esimerkiksi maailmankuululla Wall Streetillä sijaitseva New York Stock Exchange, jonka suljettujen ovien takana työtahti on valtaisa aamusta iltaan. Vierailijoita rakennukseen ei enää päästetä. Sen sijaan päivän tunnelmat voi lukea rakennuksesta poistuvien työntekijöiden kasvoilta pörssin sulkeuduttua.

Alueella on useita tärkeitä kulttuurinähtävyyksiä. Lower Manhattania suosivat erityisesti matkailijat, joita kiinnostaa alueen historia ja vaikuttava arkkitehtuuri ja jotka haluavat vierailla syyskuun 11. päivän terrori-iskujen uhrien muistoksi perustetulla muistomerkillä.

Lower Manhattanin alueeseen voit perehtyä parhaiten osallistumalla opastetulle kävelykierrokselle. Näe vanha United States Customs House, joka sijaitsee paikalla, jossa George Washington vihittiin Yhdysvaltojen presidentiksi, ja opi samalla lisää Yhdysvaltojen poliittisesta historiasta. Kävele pitkin Wall Streetiä ja näe Trinity Church sekä Federal Reserve, jonka maanalaisessa holvissa säilytetään miljardien dollarien arvosta kultaa. Voit varata ilmaisen kierroksen Federal Reserveen verkosta.

Hiljenny National 9/11 Memorial -muistomerkillä ja Memorial Museumissa, jotka sijaitsevat entisen World Trade Centerin paikalla. Tutustu traagisiin syyskuun 11. päivän tapahtumiin sekä niitä edeltäviin ja niiden jälkeisiin tapahtumiin. Viivähdä hetki toivon ilmapiirissä, joka vallitsee vesiputousten ja kimmeltävien altaiden ympärillä paikassa, joka iskujen jälkeen tunnettiin Ground Zerona.

Wall Street ja Lower Manhattan sijaitsevat Manhattanilla Chambers Streetin eteläpuolella. Paikalle voi tulla autolla, mutta maksuttomia pysäköintipaikkoja on tarjolla rajoitetusti, ja kadut ovat aina ruuhkaisia. Kätevimmin liikut taksilla tai julkisilla liikennevälineillä. Alueella on useita metroasemia ja bussipysäkkejä. Wall Street ja Lower Manhattan ovat näkemisen arvoisia milloin vain, mutta vilkkainta alueella on toimistoaikoina maanantaista perjantaihin.

Suunnittele matka ja näe Wall Street

The Westin New York at Times Square
Nesva Hotel
Hard Rock Hotel New York
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Fairfield Inn New York Manhattan/Financial District
Fairfield Inn New York Manhattan/Financial District
3 out of 5
161 Front Street, New York, NY
Fairfield Inn New York Manhattan/Financial District
World Center Hotel
World Center Hotel
4 out of 5
144 Washington St, New York, NY
World Center Hotel
Hilton Garden Inn NYC Financial Center/Manhattan Downtown
Hilton Garden Inn NYC Financial Center/Manhattan Downtown
4 out of 5
6 Water St, New York, NY
Hilton Garden Inn NYC Financial Center/Manhattan Downtown
Millennium Downtown New York
Millennium Downtown New York
4 out of 5
55 Church Street, New York, NY
Millennium Downtown New York
The Washington by LuxUrban, Trademark Collection by Wyndham
The Washington by LuxUrban, Trademark Collection by Wyndham
3 out of 5
8 Albany Street, New York, NY
The Washington by LuxUrban, Trademark Collection by Wyndham
AC Hotel by Marriott New York Downtown
AC Hotel by Marriott New York Downtown
3.5 out of 5
151 Maiden Ln, New York, NY
AC Hotel by Marriott New York Downtown
Mint House at 70 Pine
Mint House at 70 Pine
4 out of 5
70 Pine Street, New York, NY
Mint House at 70 Pine
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.