Näyttely on nähtävä, jotta sen ymmärtäisi, eikä tässä ole tarpeeksi tilaa selittää sitä yksityiskohtaisesti. Pikemminkin löydät alta joitakin kohokohtia monista näyttelyesineistä, jotka kiinnittävät huomiosi. Päänäyttely on eeppinen, kattava, selkeä ja synkkä kerronta, joka kattaa 20 huonetta pitkän käytäväakselin molemmin puolin, ja käytäväakselilla on esityksiä sodan aikaisesta arkielämästä. Ensimmäisestä huoneesta alkaen, jossa on puoliympyrän muotoinen valkokangas, jossa näytetään totalitaaristen hallintojen nousua Euroopassa, kaikki on luettavaa ja huolellisesti tutkittua ja esiteltyä.

Koko Puolan, koko Euroopan ja muiden maiden sodan tarina välittyy geopoliittisella, sotilaallisella ja henkilökohtaisella tasolla, ja sen sisältämät esineet vaihtelevat Stalinin putkesta Sherman-panssarivaunuun, juutalaisten kotien avaimista Enigma-koneeseen. Näyttelyssä tutustutaan aluksi sodan taustoihin. Danzigin tapauksessa se liittyy kiistatta ensimmäisen maailmansodan päättymiseen ja Versailles'n sopimukseen, jonka seurauksena kaupunki jäi poliittiseen epävarmuuteen, sillä sitä ei hallinnut vastaperustettu Puolan valtio eikä Saksa, joka oli hallinnut Puolaa jakoa edeltäneet 146 vuotta. Tämä määrittää sävyn suurelle osalle näyttelyä. Sodan tarina, joka kerrotaan Puolan ja vielä tarkemmin sanottuna Danzigin tarinan taustaa vasten. Saat tietää sotaa edeltävästä Puolasta ja sen epävarmasta asemasta aggressiivisen Saksan ja katkeran ja kostonhimoisen Neuvostoliiton välissä. Huomaatte, että länsimaiden Hitlerille vuosia harjoittaman rauhoittelun jälkeen Puolasta tuli ensimmäinen maa, joka kieltäytyi myöntymästä Saksan diktaattorin vaatimuksiin Danzigin liittämisestä Saksan valtakuntaan, mikä synnytti kipinän, joka sytytti toisen maailmansodan.

Viittaukset todellisiin ihmisiin, ei vain tilastoihin kuolleista, ja inhimillisiin tarinoihin selviytymisestä ja sankaruudesta vaikuttavat todella. Toisessa maailmansodassa ei ole kyse vain taisteluista ja sankareista. Toisessa maailmansodassa on kyse myös pakkotyöstä, kidutuksesta, murhista ja ihmisten ja henkien tuhoamisesta. On asianmukaista, että tämä museo on rakennettu Puolaan, sillä yksikään kansa ei ole kärsinyt niin paljon kuin ne, jotka asuivat Puolan alueella. Ja jos yksi viesti tulee selvästi esiin tästä näyttelystä, se on se, joka on merkitty valtavin valkoisin kirjaimin Westerplatten kohdalla, jossa ensimmäiset laukaukset ammuttiin: “Ei enää sotaa”.