Seuraa tänä kesänä Odysseuksen jälkiä yhtenä yhtenäisenä tarinana, jossa meri itse muuttuu tarinankertojaksi ja jokainen aalto kantaa mukanaan myytin muistoa. Kun merivirrat veivät hänet muinaiseen Koryfoon – nykyiseen Korfuun – nämä samat kalliot kohoivat syvyyksistä, valoisina ja jyrkkinä, todistaen ajasta, jolloin jumalat vielä muovasivat maailmaa.
Matka kulkee pitkin rosoisia kallioita ja piilossa olevia lahtia muodostavaa pitsimäistä maisemaa – henkeäsalpaavaa mosaiikkia, jonka aika, vuorovesi ja legendat ovat veistäneet. Matkan varrella mystiset meriluolat avautuvat kuin salaiset kammiot kallion sisällä, viileinä ja kaikuisina, joissa meri hengittää hiljaa kiveä vasten. Niiden sanotaan tarjonneen suojaa sankareille, lumoaville hahmoille ja rohkeille vaeltajille, ja niiden varjot vaikuttavat yhä eläviltä tarinoista, joita kuiskataan suolaisen ilman läpi.
Kivien ja varjojen takana rannikko pehmenee valoksi. Anna itsesi viedä Paradise Beachin rauhalliseen syleilyyn – tämä upea lahti on siunattu Kreikan kirkkaimmilla vesillä. Täällä aika hidastuu lempeään taukoon. Ui, snorkkele värikkään merielämän keskellä tai anna itsesi kellua rauhallisessa hiljaisuudessa, ikään kuin jumalatkin olisivat aikoinaan laskeneet taakansa näiden rauhallisten, hohtavien aaltojen päälle.
Kun Odysseus yritti palata turvallisesti kotiin, Poseidon puuttui asiaan. Yhdellä jumalallisen tahdon teolla hän pysäytti Odysseuksen laivan saaren kynnyksellä ja muutti aluksen ja miehistön eläväksi kiveksi. Se on säilynyt tähän päivään asti — Kolyvri, kivettynyt laiva — joka kohoaa merestä kuin sankari, jäätyneenä matkan keskelle, keula kohollaan, airo ikuisesti valmiina, ikään kuin aika itse olisi käsketty pysähtymään. Se on enemmän muisto kuin kallio, ja se seisoo ikuisena merkkinä vastarinnasta, kaipuusta ja paluusta – jokaisen korfulaisen merimiehen tuntemana.
Meri johdattaa sinut sitten eteenpäin lahdelle, jossa Odysseus, jonka kohtalo oli ajanut rantaan, astui ensimmäistä kertaa Korfun maalle. Siellä prinsessa Nausikaa ilmestyi kuin aamunkoitto itse — kauneuden ja rohkeuden ruumiillistuma meren rannalla. Hän tarjosi suojaa, arvokkuutta ja tien eteenpäin, johdattaen väsyneen sankarin isänsä valtakuntaan ja saaden tämän kohtalon jälleen liikkeelle. Tämän rannan yläpuolella luostari vartioi nyt hiljaisuudessa, aivan kuten tarinakin elää edelleen.
Lopulta matka vie sinut Kastellin lahdelle – syrjäiseen turvapaikkaan, jossa vallitsee hiljaisuus ja vesi kimaltelee kuin kristallilasi. Tämä piilossa oleva poukama, jota ympäröi koskematon kauneus ja syvä rauha, tarjoaa Korfun maagisen rannikon viimeisen, hellän syleilyn — loppuluvun, jota ei ole kirjoitettu sanoilla, vaan valolla, vedellä ja myytillä.
Tämä ei ole pelkkä matka rannikkoa pitkin.
Se on matka elävän legendan läpi —
Missä kivi kantaa yhä jumalten tahtoa,
Ja meri muistaa yhä heidän nimensä.
Tule purjehtimaan myyttien vesille,
Ja anna seikkailun alkaa uudelleen — sinun kanssasi.