Aarhus matkavinkit

Matkaopas
Kuvan toimittaja: Visit Denmark
Viikinkien perustama ja nuoren väestön luovuuden voimasta ammentava Tanskan toiseksi suurin kaupunki Aarhus on täydellinen kohde lomalle, jolla voit tutustua Jyllannin rikkaaseen historiaan ja kulttuuriin.

Tanskan toiseksi suurin kaupunki Aarhus on sekoitus maailman eri kulttuureja, luovuutta ja pikkukaupungin yhteisöllistä henkeä. Kotikaupunkiaan rakastavat paikalliset kutsuvat Aarhusia ”maailman pienimmäksi suurkaupungiksi”. Viikingit perustivat Aarhusin 900-luvulla Jyllannin niemimaan itärannikolle. Jyllanti on Tanskan ja Saksan jakama niemimaa, joka työntyy Euroopan mantereesta kohti Pohjanmerta ja Itämerta.

Aarhusissa on lyhyt polkupyörämatka merelle ja metsään. Tämä eteenpäin katsova kaupunki on johtava toimija uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden alalla, ja Aarhusissa sijaitsee myös yksi Skandinavian parhaimmista yliopistoista. Yliopisto-opiskelijoiden suuren määrän vuoksi Aarhus on väestöltään Tanskan nuorin kaupunki, minkä ansiosta tämä vain 300000 asukkaan kaupunki pysyy takuulla nuorekkaana ja pursuaa uusia ideoita.

Aarhusin kulttuurielämä kukoistaa, ja kaupungissa on monia maailmanluokan gallerioita ja museoita. Aarhusin matkalla kannattaa vierailla 10-kerroksisessa ARoS-taidemuseossa, jonka pysyvässä näyttelyssä on esillä valtavan suuri kokoelma. Tutustu tanskalaiseen taiteeseen yli neljän vuosisadan ajalta sekä vaikuttavaan nykytaiteeseen eri puolilta maailmaa. Monet Tanskan tunnetuimmista bändeistä ja muusikoista asuvat Aarhusissa. Viikonloppuisin Aarhus on mahtava paikka kuunnella livemusiikkia.

Vaikka kaupungin väestö on nuorta, Aarhusin juuret ovat peräisin viikinkiajalta yli tuhat vuotta sitten. Tutustu matkalla kaupungin ja Jyllannin alueen historiaan jossakin Aarhusin monista museoista. Rohkeasta arkkitehtuuristaan tunnetussa Aarhusin kaupungintalossa on tarjolla opastettuja kierroksia. Astu ajassa taaksepäin maailman ensimmäisessä kaupunkihistoriaaja ‑kulttuuria esittelevässä Den Gamle By ‑ulkoilmamuseossatai vieraile Aarhusin katedraalissa, joka on loistava esimerkki 1100-luvun arkkitehtuurista.

Aarhusissa on kansainvälinen lentokenttä, mutta perille pääsee myös nopealla junalla ja bussilla monista Pohjois-Euroopan kaupungeista. Kaupungin sisällä on helppo liikkua. Vuokraa polkupyörä tai käytä ilmaisia kaupunkipyöriä, joita on tarjolla eri puolilla kaupunkia. Pyöräily on aina paras tapa liikkua Tanskan kaupungeissa, sillä niiden infrastruktuurin ansiosta pyöräily on turvallinen ja nopea tapa liikkua paikasta toiseen. Aarhusissa on myös kattava metro- ja bussijärjestelmä.

Discover neighborhoods in Aarhus

Aarhus joka esittää hotelli ja perintökohteet

Aarhus C

4/5(1 arvostelu alueesta)

Aarhus C tarjoaa upeita nähtävyyksiä, joihin kuuluu muun muassa Bruun's Galleri, ja jos haluat tutustua kaupunkiin lähemmin, Skolebakkenin asema sijaitsee lähellä.

Aarhus C
Ǻrhusin kaupungintalo joka esittää hallintorakennus sekä pieni ryhmä ihmisiä

Midtbyen

4/5(1 arvostelu alueesta)

Kohteessa Midtbyen ollessasi kannattaa vierailla myös paikallisissa nähtävyyksissä, kuten Ǻrhusin kaupungintalo ja Taidehalli Aarhus. Alueella ollessasi kannattaa nauttia sen lukuisista ruokailumahdollisuuksista, ja Skolebakkenin asema takaa, että voit helposti tutustua kaupunkiin.

Midtbyen
Aarhus joka esittää hotelli ja perintökohteet

Indre by

Indre by tarjoaa upeita nähtävyyksiä, joihin kuuluu muun muassa Ǻrhusin kaupungintalo, ja jos haluat tutustua kaupunkiin lähemmin, Skolebakkenin asema sijaitsee lähellä.

Indre by
Default Image

Aarhus N

Skejby Football Golf ja Elev Kirke ovat näkemisen arvoisia kohteessa Aarhus N vieraillessasi.

Aarhus N
Default Image

Etelä-Aarhus

Etelä-Aarhus tunnetaan ravintoloista ja ostosmahdollisuuksista. Tivoli Friheden tai Brabrand-järvi ovat myös vierailun arvoisia.

Etelä-Aarhus
Default Image

Højbjerg

Frederikskirken ja Ǻrhusin televiestintätorni ovat näkemisen arvoisia kohteessa Højbjerg vieraillessasi.

Højbjerg
CABINN Aarhus Hotel
CABINN Aarhus Hotel
2 out of 5
Kannikegade 14, Aarhus
Hinta on 100 € per yö ajalle 11. kesäk. viiva 12. kesäk.
100 €
per yö
11. kesäk.–12. kesäk.
Yövy tässä hotellissa kohteessa Aarhus. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja pysäköinnistä (lisämaksusta). Lähellä sijaitsevat Frihedenin ...
8/10 Very Good! (2 079 arvostelua)
"Decent hotel with a nice location. However, the sound insulation was nonexistent, and noises from the street carried into the hotel room, making sleeping at night very challenging."

Arvosteltu 2.4.2024

CABINN Aarhus Hotel
Milling Hotel Ritz
Milling Hotel Ritz
3 out of 5
Banegaardspladsen 12, Aarhus
Hinta on 133 € per yö ajalle 17. kesäk. viiva 18. kesäk.
133 €
per yö
17. kesäk.–18. kesäk.
Yövy tässä 3 tähden ekologisessa / kestävän kehityksen mukaisessa hotellissa kohteessa Aarhus. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja pysäköinnistä ...
8,4/10 Very Good! (1 001 arvostelua)
Don't let the name fool you
"Ei kyllä pitäisi olla mikään Ritz hotelli. Ei ravintolaa, perushuoneet, perusaamiainen eli ei mitään Ritz tasoa. Lisäksi ainoa hissi oli rikki eli kolmanteen kerrokseen piti kävellä portaita"

Arvosteltu 20.3.2024

Milling Hotel Ritz
Helnan Marselis Hotel
Helnan Marselis Hotel
4 out of 5
Strandvejen 25, Aarhus
Hinta on 119 € per yö ajalle 23. kesäk. viiva 24. kesäk.
119 €
per yö
23. kesäk.–24. kesäk.
Yövy tässä 4 tähden rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Aarhus. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, rannasta ja aamiaisesta (lisämaksusta). Lähellä sijaitsevat ...
8/10 Very Good! (1 401 arvostelua)
Fantastisk beliggenhed
"Fantastisk ophold og med en fantastisk udsigt fra hotellet"

Arvosteltu 27.5.2024

Helnan Marselis Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Guesthouse Sharon Aarhus
Guesthouse Sharon Aarhus
3 out of 5
Tjørnegade 6 B, Aarhus N, Aarhus
Yövy tässä 3 tähden liikematkustukseen soveltuvassa huvilassa kohteessa Aarhus. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja 12 kokoushuoneista. ...
8,4/10 Very Good! (64 arvostelua)
Cosy place to stay
"The guesthouse is a very attractive place for those who want peace and quiet. The bathroom is shared, but comfortable. Particulalry the host is very helpful. When you arrive late in the evening, it is advisable to call the host a little beforehand."

Arvosteltu 28.1.2018

Guesthouse Sharon Aarhus
Hotel GUESTapart
Hotel GUESTapart
3.5 out of 5
Tueager 5, Aarhus
Yövy tässä 3,5 tähden ekologisessa / kestävän kehityksen mukaisessa huoneistohotellissa kohteessa Aarhus. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ...
9,6/10 Exceptional! (1 133 arvostelua)
En super hotellejlighed.
"Super lækker hotellejlighed, hvor der hverken er sparet på møbler eller udstyr, så man føler sig med det samme meget mere hjemme, end man gør på et almindeligt hotel. Der er et rigtig sødt og imødekommende personale, og morgenmaden er i en klasse helt for sig selv. Den er super lækker. Selv om man ..."

Arvosteltu 28.5.2024

Hotel GUESTapart
Daniel & Jacob's urban studios and boutique apartments
Daniel & Jacob's urban studios and boutique apartments
3 out of 5
77 Katrinebjergvej, Aarhus
Yövy tässä 3 tähden huoneistohotellissa kohteessa Aarhus. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja aamiaisesta (lisämaksusta). Lähellä ...
8,2/10 Very Good! (12 arvostelua)
Industrial style with a luxurious flair
"We were extremely happy with the comfort of the room. The bed was extremely comfortable and felt really high quality, the room had a cool industrial vibe to it. In this price range it, it felt downright luxurious! Before arrival, the staff had issues contacting me by SMS, and mailing them through ..."

Arvosteltu 26.5.2024

Daniel & Jacob's urban studios and boutique apartments
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Kohteen Aarhus lähellä sijaitsevat kaupungit