Antequera matkavinkit

Matkaopas
Kuvan toimittaja: Expedia
Antequera on Andalusian keskellä sijaitseva salainen aarre, jonka historia, monumentit ja erinomainen ruoka hurmaavat kaikki matkailijat.

Antequera on sijaintinsa vuoksi merkittävä Andalusian kaupunki, joka on ollut tärkeässä asemassa koko historiansa ajan, mikä näkyy kaupungin rikkaassa kulttuurissa ja kiehtovassa perinnössä. Antequeran-matkalla voit nauttia arkeologisten löytöjen ja uskonnollisten ja kulttuurillisten monumenttien lisäksi kaupunkia ympäröivästä upeasta luonnosta, jonka kohokohtiin kuuluu muun muassa Peñón de los Enamorados eli rakastuneiden kallio, johon liittyy uskomattomia tarinoita.

Antequeran historia ulottuu neoliittiselle kaudelle asti, mistä osoituksena seisovat jättiläismäiset megaliitit: Mengan ja Vieran dolmenit ja El Romeralin dolmeni. Myös roomalaiset jättivät jälkensä kaupunkiin, mihin voit tutustua kaupunginmuseossa ihailemalla esimerkiksi Efebiä esittävää veistosta. Kulje Arco de los Gigantesin eli jättiläisten holvikaaren alitse arabialaiseen Alcazaban linnoitukseen, joka kertoo Antequeran historian pitkistä muslimien ja kristittyjen välisistä taisteluista.

Antequerassa on useita kristillisiä monumentteja. Yksi merkittävimmistä on Santa María la Mayorin kuninkaallinen kollegiokirkko, joka on kaunis esimerkki renessanssityylistä. Jos nautit ulkoilusta, ota kaikki irti halvasta Antequeran-matkastasi ja tutustuEl Torcalin luonnonpuiston kerrassaan upeisiin maisemiin ja ihaile karstimaan hienoja pinnanmuotoja. Myös susien suojelemiselle omistautunut Lobo Park kiinnostaa varmasti eläinten ystäviä.

Espanjaan saavuttuasi pääset helpoiten Antequeraan junalla muun muassa Madridista, Córdobasta ja Málagasta. Lähin lentoasema sijaitsee Málagassa alle 50 kilometrin päässä. Voit myös varata Antequeran-pakettimatkan, johon sisältyy vuokra-auto, jolla liikut nopeasti Andalusian kylästä toiseen tai ajat Aurinkorannikon rannoille.

Antequera on ihanteellinen pysähtymispaikka Andalusian-kiertomatkalla tai mahtava kohde viikonloppulomalle. Ota siis suunnaksi Antequera seuraavalla lomallasi!

Holiday Inn Express Malaga Airport, an IHG Hotel
Holiday Inn Express Malaga Airport, an IHG Hotel
3 out of 5
Avenida de Velazquez 294 Salida, Autovia MA-21 en direccíón Aeropuerto, Málaga, Malaga
Hinta on 104 € per yö ajalle 18. kesäk. viiva 19. kesäk.
104 €
per yö
18. kesäk.–19. kesäk.
Yövy tässä 3 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Málaga. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
8,6/10 Excellent! (1 380 arvostelua)
Hyvä kohde lentokentän lähellä
"Lähellä lentokenttää."

Arvosteltu 21.3.2024

Holiday Inn Express Malaga Airport, an IHG Hotel
Occidental Torremolinos Playa
Occidental Torremolinos Playa
4 out of 5
Paseo Marítimo, 101, Torremolinos, Malaga
Hinta on 168 € per yö ajalle 28. toukok. viiva 29. toukok.
168 €
per yö
28. toukok.–29. toukok.
Yövy tässä 4 tähden rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Torremolinos. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 ulkouima-altaasta ja rannasta. Asiakkaamme ...
8,2/10 Very Good! (527 arvostelua)
Good quality hotel, not city centre
"Big, nice familyhotel. Throughly renovated complex of houses. Several pool areas. Playgrounds for the kids. Location distant from Torremolinos centre but directly by the beach. Breakfast delicious, one of the best I've had in a hotel. Near to the Renfe train, use Los Alamos station aprx. 500m walking ..."

Arvosteltu 15.4.2024

Occidental Torremolinos Playa
Gran hotel Miramar GL
Gran hotel Miramar GL
5 out of 5
Paseo Reding, 22, Málaga, Málaga
Hinta on 320 € per yö ajalle 11. kesäk. viiva 12. kesäk.
320 €
per yö
11. kesäk.–12. kesäk.
Yövy tässä 5 tähden ylellisessä hotellissa kohteessa Málaga. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ulkouima-altaasta ja täyden palvelun kylpylästä. Asiakkaamme ...
9,4/10 Exceptional! (1 001 arvostelua)
"Sijainti ja palvelu pistivät mieleen. Varteenotettava vaihtoehto tulla uudestaan."

Arvosteltu 27.11.2023

Gran hotel Miramar GL
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Aparthotel Spa del Palacete
Aparthotel Spa del Palacete
4 out of 5
Calle Pozos Dulces 11, Málaga, Málaga
Yövy tässä 4 tähden kylpylälomalle soveltuvassa huoneistohotellissa kohteessa Málaga. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja lentokenttäkuljetuksista ...
8,8/10 Excellent! (257 arvostelua)
Spa del palacete
"We had very lovely and comfortable stay i your hotel. Airconditioning did spread a little bit of bad smell to the apartment but no other complaints. Personel was helpful and very nice also."

Arvosteltu 22.11.2023

Aparthotel Spa del Palacete
Apartamentos Nono Charming Stay
Apartamentos Nono Charming Stay
3 out of 5
ST. Casas de Campos 15, Málaga
Yövy tässä 3 tähden huoneistohotellissa kohteessa Málaga. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja kuntokeskuksesta. Asiakkaamme kehuvat ...
9,2/10 Wonderful! (1 258 arvostelua)
Hieno majoitus hyvällä sijainnilla.
"Kaikki meni niinkuin pitikin. Meillä oli yhden makuuhuoneen asunto terassilla. Asunto oli viihtyisä ja terassikin riittävän iso mistä löytyi paikka myös varjosta. Henkilökunta oli ystävällistä ja sijainti hyvä. Talossa oli oma autotalli, mikä oli myös todella käytännöllinen kun vuokrasi auton. Suosittelen ..."

Arvosteltu 7.4.2024

Apartamentos Nono Charming Stay
El Museo Suites
El Museo Suites
3.5 out of 5
Calle Madre de Dios 11, Calle Alamos 37, Málaga
Yövy tässä 3,5 tähden liikematkustukseen soveltuvassa huoneistohotellissa kohteessa Málaga. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ympäri vuorokauden auki olevasta ...
9,8/10 Exceptional! (426 arvostelua)
Suosittelen lämpimästi!
"Ihana ja siisti hotelli kaiken lähellä. Huoneet todella kivat ja toimivat keittiöineen. Rauhallinen hotelli ja todella ystävällinen henkilökunta."

Arvosteltu 9.2.2024

El Museo Suites
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit

Kohteen Antequera lähellä sijaitsevat kaupungit