Bautzen matkavinkit

Matkaopas
Bautzen featuring linna tai palatsi
Bautzen on kaunis keskiaikainen jokivarsikaupunki, jonka kaupunkimaisemaa hallitsevat monet tornit ja kirkot. Myös hieno raatihuone on tutustumisen arvoinen.

Bautzen on Saksin kauniissa osavaltiossa sijaitseva viehättävä keskiaikainen kaupunki, joka on rakennettu pienelle kukkulalle. Spreejoen rannoille levittäytyvä kaupunki kuuluu Oberlausitzin alueen suurimpiin keskuksiin, ja sen kaupunkimaisemaa hallitsevat monet kirkot ja tornit. Aloita viikonloppumatka Bautzeniin kierroksella hyvin säilyneessä keskiaikaisessa keskustassa.

Lähde kävelylle jokivartta myötäilevälle rantakadulle ja ihastele välkkyvästä vedenpinnasta heijastuvien talojen ja puiden siluetteja. Hieman joesta itään sijaitsee historiallinen vanhakaupunki, jossa kohoaa Bautzenin raatihuone. Voit pysähtyä Hauptmarktille eli kauppatorille ihailemaan raatihuoneen keltaista barokkijulkisivua ja kellotornia.

Vanhassakaupungissa kierrellessäsi voit tutustua myös Dom St. Petrin tuomiokirkkoon. Sen rakennustyöt aloitettiin jo 1200-luvulla, mutta nykyisen olemuksensa rakennus sai 1400-luvulla. Kirkko kuitenkin paloi pahasti 1600-luvulla ja rakennettiin silloin osittain uudestaan. Siksi kirkko on yhdistelmä myöhäisgoottilaisia ja barokkityylisiä piirteitä. Bautzenissa voit vierailla myös vanhassa Alter Wasserturmin vesitornissa, joka huolehti kaupunkilaisten vedensaannista 1500-luvulta 1900-luvulle. Näyttelyssä voit tutustua tornin tekniseen koneistoon.

Pysähdy syömään yhteen keskustan monista ravintoloista ja pubeista. Voit kokeilla perinteisiä Oberlausitzin alueen ruokia ja nauttia olutterassilla tuopin paikallista pilsneriä. Jos historia kiinnostaa, vieraile alueen kulttuuriperintöä esittelevässä Sorbisches Museumissa eli sorbialaisessa museossa. Sorbit saapuivat alueelle 500-luvulla ja puhuvat slaavilaista kieltä, joka muistuttaa enemmän puolaa ja tšekkiä kuin saksaa.

Voit tutustua myös kaupungin synkkään menneisyyteen vierailemalla kahdessa historiallisessa vankilassa. Aiemmin Stasin vankilana toiminut Batuzen II -rakennus on nykyään Gedenkstätte Bautzen -muistomerkki, jolla kunnioitetaan vankiloiden uhrien muistoa.

Bautzenilla on oma lentokenttä, Flugplatz Bautzen, jolle lennetään lähinnä tilaus- ja yksityislentoja suuremmilta saksalaisilta lentokentiltä. Matkustaminen Bautzeniin onnistuu lentämällä ensin Dresdenin kentälle ja ajamalla sitten sieltä kaupunkiin. Ajomatka kestää alle tunnin. Vaihtoehtoisesti voit hypätä junan kyytiin ja nauttia matkasta Saksin viehättävien kylien läpi. Kun suunnittelet Bautzenin-lomaa, muista, että alueella sataa usein lunta talvisin. Kesällä on yleensä lämmintä mutta varsin sateista.

Bautzenin keskiaikaiset muurit kätkevät sisälleen kiehtovan menneisyyden ja rikkaan sekoituksen erilaisia kulttuuriperinteitä.

Best Western Plus Hotel Bautzen
Best Western Plus Hotel Bautzen
4 out of 5
Wendischer Graben 20, Bautzen, Saxony
Hinta on 98 € per yö ajalle 17. kesäk. viiva 18. kesäk.
98 €
per yö
17. kesäk.–18. kesäk.
Yövy tässä 4 tähden kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Bautzen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja aamiaisesta (lisämaksusta). ...
8,2/10 Very Good! (92 arvostelua)
"Varasin vahingossa väärälle päivälle ja tiesin ettei rahoja saa takaisin. Olisin silti perunut mutta ei huolinut peruutusta. En siis kirjoittautunut sisään."

Arvosteltu 26.7.2020

Best Western Plus Hotel Bautzen
Hotel Garden
Hotel Garden
Niederkainaer Str. 3, Bautzen, SN
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 100 € per yö ajalle 28. toukok. viiva 29. toukok.
100 €
per yö
28. toukok.–29. toukok.
Yövy tässä hotellissa kohteessa Bautzen. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Lähellä sijaitsevat Schloss Ortenburg ...
8,2/10 Very Good! (56 arvostelua)
"Gutes Hotel"

Arvosteltu 29.1.2024

Hotel Garden
Kurzurlaub in der Oberlausitz: Bautzen, Görlitz, Zittau. Neue Fewo für 2 Persnen
Kurzurlaub in der Oberlausitz: Bautzen, Görlitz, Zittau. Neue Fewo für 2 Persnen
Bautzen, SN
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Bautzen. Lähellä sijaitsevat Alte Wasserkunstin museo ja Bautzen Rathaus, jotka ovat suosittuja nähtävyyksiä.
10/10 Exceptional! (1 arvostelu)
Bautzen
"War alles super"

Arvosteltu 26.3.2024

Kurzurlaub in der Oberlausitz: Bautzen, Görlitz, Zittau. Neue Fewo für 2 Persnen
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Kurzurlaub in der Oberlausitz: Bautzen, Görlitz, Zittau. Neue Fewo für 2 Persnen
Kurzurlaub in der Oberlausitz: Bautzen, Görlitz, Zittau. Neue Fewo für 2 Persnen
Bautzen, SN
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Bautzen. Lähellä sijaitsevat Alte Wasserkunstin museo ja Bautzen Rathaus, jotka ovat suosittuja nähtävyyksiä.
10/10 Exceptional! (1 arvostelu)
Bautzen
"War alles super"

Arvosteltu 26.3.2024

Kurzurlaub in der Oberlausitz: Bautzen, Görlitz, Zittau. Neue Fewo für 2 Persnen
Cozy holiday apartment on a former farm in a quiet, green location
Cozy holiday apartment on a former farm in a quiet, green location
Hohnstein, SN
Nauti puutarhasta, kaapeli-/satelliittitelevisiosta ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä.
9,2/10 Wonderful! (5 arvostelua)
sdv
"sdv"

Arvosteltu 12.12.2023

Cozy holiday apartment on a former farm in a quiet, green location
Huoneisto kauniissa Saxon Sveitsissä
Huoneisto kauniissa Saxon Sveitsissä
Bad Schandau OT Porschdorf
Yövy tässä perheille sopivassa huoneistossa kohteessa Bad Schandau. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, puutarhasta ja kaapeli-/satelliittitelevisiosta. Lähellä ...
9,8/10 Exceptional! (27 arvostelua)
Alles gut
"War ein angenehmer Aufenthalt."

Arvosteltu 26.10.2023

Huoneisto kauniissa Saxon Sveitsissä
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Kohteen Bautzen lähellä sijaitsevat kaupungit