Coney Island matkavinkit

Matkaopas
Coney Island
Coney Island on aiemmin Yhdysvaltojen suurimman viihdekeskuksen titteliä hallussaan pitänyt alue, joka tarjoaa yhä runsaasti viihdykettä nuorille ja nuorenmielisille.

Hiekkarantojen, meren lempeiden aaltojen ja rannan puisella jalkakäytävällä puhaltavan merituulen ansiosta Coney Island on kuin eri maailmasta kiireiseen Manhattaniin verrattuna, mutta Coney Islandin jännittävä huvipuisto tarjoaa lomalle myös runsaasti toimintaa.

Etelä-Brooklynissa meren rannalla sijaitsevassa Coney Islandissa oli ennen sotia useita kilpailevia huvipuistoja. Se oli suosittu kohde New Yorkin ahkerille työläisille, jotka nauttivat mahdollisuudesta paeta viikonloppuisin Manhattanin helteitä.

Toisen maailmansodan jälkeen huvipuistot menettivät suosiotaan, kun vierailijat viihdyttivät itseään Manhattanilla elokuvien ja Broadwayn näytelmien parissa, ja Coney Island rapistui pikkuhiljaa. Nykyisin alueen uudelleenrakennus on täydessä vauhdissa, ja matkailijat ja adrenaliininmetsästäjät ovat saapuneet joukoittain nauttimaan vuonna 2010 mittavan kunnostushankkeen jälkeen uudelleen avatun ikonisen Luna Parkin moderneista laitteista ja Coney Islandin värikkäästä historiasta.

45–60 minuutin metromatkan päässä Manhattanilta sijaitseva Coney Island on vilkkaimmillaan kuumina kesäkuukausina. Monet nähtävyydet ovat avoinna vain huhtikuusta lokakuuhun, ja tänä aikana järjestetään myös monet alueen erityistapahtumista, kuten ulkoilmakonsertit, elokuvaesitykset ja uimarannan perjantai-illan ilotulitukset. Coney Islandilla kannattaa vierailla kuitenkin myös talvella – ainakin katsomassa, kuinka Coney Island Polar Bear Clubin rohkeat miehet ja naiset uhmaavat tammikuun jääkylmää merta ja saavat villit suosionosoitukset katsojilta. Coney Islandin ruokakojut ovat avoinna ympäri vuoden ja tarjoilevat nostalgisia herkkuja, kuten klassisia hattaroita, perinteisiä hodareita ja newyorkilaista pizzaa.

Lukemattomiin postikortteihin ja Woody Allenin klassikkoelokuvaan Annie Hall ikuistettu vanha Thunderbolt-vuoristorata on saatettu lepoon. Nykyisessä Luna Parkin huvipuistossa on 19 mahtavaa laitetta. Niiden joukossa on myös alun perin vuonna 1927 rakennettu Cyclone, joka on yksi maailman vanhimmista yhä käytössä olevista puusta rakennetuista vuoristoradoista. Kokeile Coney Islandin matkalla onneasi törmäilyautoissa, nauti viehättävän karusellin kyydistä tai voita palkinto tai kaksi pelihallin vilskeessä.

Uudelleen moderniksi viihdekohteeksi noussut Coney Island on viihdyttävä päiväretkikohde matkailijoille. Perille pääsee parhaiten metrolla mistä tahansa Manhattanilta.

Discover neighborhoods in Coney Island

Default Image

Sheepshead Bay

Ravintoloista ja rannoista tunnettu Sheepshead Bay tarjoaa myös muita nähtävyyksiä, kuten Gateway National Recreation Area ja Plum Beach (ranta). Lisäksi lähellä sijaitsevat Avenue U:n metroasema (E 15th Street) ja Neck Roadin metroasema takaavat, että kaupunkiin on vaivatonta tutustua.

Sheepshead Bay
Default Image

Brighton Beach

Brighton Beach tunnetaan rannoista. Ja Brighton Beachin metroasema takaa, että pääset vaivattomasti lähiseudun nähtävyyksille, joihin kuuluu Coney Island Beach.

Brighton Beach
Default Image

Gravesend

Jos vierailet kohteessa Gravesend, kannattaa tutustua myös sitä lähellä oleviin kohteisiin, kuten New York Aquarium ja Luna Park. Läheiset Avenue U:n metroasema (McDonald Avenue) ja Avenue U:n metroasema (W 8th Street) takaavat, että kaupunkiin tutustuminen on vaivatonta.

Gravesend
Default Image

Bath Beach

Kohteessa Bath Beach vieraillessasi kannattaa tutustua alueen nähtävyyksiin, joihin kuuluu Bensonhurst Park ja Adventurer's Family Entertainment Center, ja läheiset 25th Avenuen metroasema ja Bay 50th Streetin metroasema takaavat, että kaupunkiin tutustuminen on vaivatonta.

Bath Beach
Default Image

Manhattan Beach

Vaikka Manhattan Beach ei tarjoa suurta määrää nähtävyyksiä, voit tutustua lähiseudun nähtävyyksiin, joihin kuuluu New York Aquarium ja Luna Park.

Manhattan Beach
Default Image

Sea Gate

Vaikka Sea Gate ei tarjoa mitään huippunähtävyyksiä, lähellä sijaitsevat Coney Island Beach ja Bensonhurst Park ovat vierailun arvoisia.

Sea Gate
The Manhattan at Times Square Hotel
The Manhattan at Times Square Hotel
4 out of 5
790 7th Ave, New York, NY
Hinta on 140 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
140 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Yövy tässä ekologisessa / kestävän kehityksen mukaisessa hotellissa kohteessa New York. Nauti aamiaisesta (lisämaksusta), ympäri vuorokauden auki olevasta kuntokeskuksesta ...
5,6/10 (4 286 arvostelua)
Hotelli huoneen kunto?
"Hotelli oli toki arvostettu jo etukäteen kahdella tähdellä mutta kyllä huone olisi tarvinnut todella päivityksen, kylpyhuoneessa ainakin siellä peili rikki ja kylpyamme todella surkeassa kunnossa."

Arvosteltu 24.4.2024

The Manhattan at Times Square Hotel
Paramount Times Square
Paramount Times Square
4 out of 5
235 West 46th Street, New York, NY
Hinta on 145 € per yö ajalle 16. kesäk. viiva 17. kesäk.
145 €
per yö
16. kesäk.–17. kesäk.
Yövy tässä hotellissa kohteessa New York. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ympäri vuorokauden auki olevasta kuntokeskuksesta ja ympäri vuorokauden auki olevasta ...
7/10 Good! (2 364 arvostelua)
"Great location, nice, clean rooms"

Arvosteltu 25.5.2024

Paramount Times Square
The New Yorker A Wyndham Hotel
The New Yorker A Wyndham Hotel
4 out of 5
481 Eighth Ave., New York, NY
Hinta on 161 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
161 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa New York. Nauti 2 ravintolasta, aamiaisesta (lisämaksusta) ja ympäri vuorokauden auki olevasta ...
8/10 Very Good! (4 459 arvostelua)
Nice hotel, good location
"The room was nice and comfortable, especially the bed. The carpet had some dustier parts by the walls, which wasn't too nice to notice. There were plenty of elevators and I didn't have to wait for them for a long time ever. The location is convenient for arriving/ departing by public ..."

Arvosteltu 20.2.2024

The New Yorker A Wyndham Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Radio City Apartments
Radio City Apartments
3.5 out of 5
142 West 49th Street, New York, NY
Yövy tässä 3,5 tähden huoneistohotellissa kohteessa New York. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta ja business centeristä. ...
8,6/10 Excellent! (3 507 arvostelua)
Suosittelen
"Olimme yhdeksän vuorokautta Radio City Apartsmentissa. Hotellin sijainti on loistava. Huoneet ovat tilavat, tyyliltään hieman vanhahtavat ja minikeittiö oli plussaa. Hinta/laatu hotellissa on loistava. Henkilökunta oli myös palvelualtista ja ystävällistä. Erilaisia ruokapaikkoja oli hotellin läheisyydessä ..."

Arvosteltu 15.3.2016

Radio City Apartments
31 Street Broadway Hotel
31 Street Broadway Hotel
2 out of 5
38 West 31st Street, New York, NY
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa New York. Nauti huonepalvelusta, Wi-Fi-yhteydestä (lisämaksusta) ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. ...
5,2/10 (828 arvostelua)
"Rooms have a kitchenette so you save money not going to restaurants. Laundry on site. Staff is"

Arvosteltu 16.5.2024

31 Street Broadway Hotel
The Beekman Tower, Trademark Collection by Wyndham
The Beekman Tower, Trademark Collection by Wyndham
3.5 out of 5
3 Mitchell Pl, New York, NY
Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ympärivuorokautisesta huonepalvelusta ja ympäri vuorokauden auki olevasta kuntokeskuksesta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
8,2/10 Very Good! (356 arvostelua)
"Fue muy agradable estar en este hotel. Es como un departamento, 2 dormitorios con comodas camas. Una cocina con hornallas y horno, Microondas, Heladera grande con freezer, vajilla completa y hasta un lavavajillas! Muy comodos loa 3 estuvimos. Muy recomendable el hotel, buena atencion, checkout a ..."

Arvosteltu 23.5.2024

The Beekman Tower, Trademark Collection by Wyndham
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit

Kohteen Coney Island lähellä sijaitsevat kaupungit