Halle matkavinkit

Matkaopas
Halle
Matkusta Halle an der Saaleen, pitkistä taide- ja musiikkiperinteistään tunnettuun Saksi-Anhaltissa Saalejoen rannalla sijaitsevaan kaupunkiin.

Saksi-Anhaltin osavaltion eteläkulmassa sijaitsevassa Halle an der Saalessa on Saksan vanhimpiin yliopistoihin lukeutuva Martin-Luther-Universität Halle-Wittenberg, ja kaupungilla onkin pitkät perinteet koulutuksen kehtona.

Hallen yliopisto perustettiin vuonna1694, ja se yhdistettiin myöhemmin Wittenbergin yliopistoon. Yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan perusti Friedrich Hoffmann, ja sen kasvitieteellinen puutarha perustettiin jo vuonna1698. Yliopistossa toimii myös Saksan arvostetuimpiin lukeutuva tieteellinen seura.

Kirkkohistoriasta kiinnostuneiden kannattaa aloittaa loma Halle an der Saalessa tutustumalla 1500-luvun alkupuolelta peräisin olevaan Marktkircheen, joka on rakennettu kahden vanhemman keskiaikaisen kirkon osista. Kirkko sijaitsee kaupungin keskustassa vanhan torin laidalla, ja sen kokoelmiin kuuluu Martti Lutherin alkuperäinen kuolinnaamio. Kirkon neljä tornia yhdessä läheisen punaisen tornin kanssa ovat Hallen tunnetuimpia maamerkkejä.

Keskustan ulkopuolella Saalejoen rannalla olevalla mäellä kohoaa kaupungin vanha linna, Burg Giebichenstein, josta avautuvat upeat näköalat kaupunkiin. Linna toimii nykyisin taidekouluna, ja kaupungin toisessa linnassa pitää majaansa taidemuseo. Kunstmuseum Moritzburgin kokoelmissa on esimerkiksi Klimtin, Kleen ja Ernstin töitä.

Jos haluat kokea hieman erikoisempia taidemuotoja, lähde maistelukierrokselle Hallorenin suklaatehtaaseen. Se on Saksan vanhin suklaatehdas, ja sen juuret juontuvat vuonna1804 perustettuun hunajakakkuleipomoon.

Kuvataiteiden lisäksi kaupungilla on myös vahva musiikillinen perintö. Siitä kertoo esimerkiksi torilla seisova barokkisäveltäjä Georg Friedrich Händelin patsas. Händel syntyi Hallessa vuonna1685 ja vietti kaupungissa suurimman osan elämäänsä. Händelin kotitalo toimii nykyisin museona, jossa esitellään Händelin elämäntyötä. Matkoja Halle an der Saaleen järjestetään ympäri vuoden, mutta jos Händelin musiikki kiinnostaa, kannattaa saapua paikalle vuotuisen Händel-festivaalin aikaan.

Pop-musiikin faneja kiinnostaa varmasti kaupungin Beatles-museo. Kuuluisa liverpoolilaisbändi ei koskaan esiintynyt Hellessä, mutta bändin uskollinen fani Rainer Moers perusti yhtyeeseen liittyviä muistoesineitä esittelevän museon.

Musiikki ja taide yhdessä yliopiston kanssa antavat kaupungille nuorekkaan ilmeen pitkän historian vastapainoksi.

Discover neighborhoods in Halle

Halle an der Saale johon kuuluu veneily, lahti tai satama ja auringonlasku

Altstadt (Halle (Saale))

Altstadt (Halle (Saale)) tunnetaan museoista ja jokirannasta. Marktplatz Halle tai Beatles-museo ovat myös vierailun arvoisia.

Altstadt (Halle (Saale))
Default Image
Kuva käyttäjältä Jwaller (CC BY-SA)

Saaleaue

Rabeninsel-saari ja Salinen museo ovat näkemisen arvoisia kohteessa Saaleaue vieraillessasi.

Saaleaue
Default Image
Kuva käyttäjältä paul muster (CC BY)

Ortslage Trotha

Jos vietät aikaa kohteessa Ortslage Trotha, Hallen eläintarha ja Lower Saale Valley Nature Park ovat näkemisen arvoisia nähtävyyksiä.

Ortslage Trotha
Default Image

Paulusviertel

Kohteessa Paulusviertel vieraillessasi Hallen eläintarha ja Landesmuseum fuer Vorgeschichte ovat joitain lähiseudun mielenkiintoisia kohteita.

Paulusviertel
Default Image
Kuva käyttäjältä eugen-de (CC BY-SA)

Freiimfelde - Kanenaer Weg

Jos etsit mielenkiintoisia nähtävyyksiä ja aktiviteetteja kohteessa Freiimfelde - Kanenaer Weg ja sen lähiseudulla, Halloren Schokoladenfabrik (suklaatehdas) ja Marktplatz Halle ovat vierailun arvoisia.

Freiimfelde - Kanenaer Weg
Default Image

Gottfried - Keller - Siedlung

Vaikka Gottfried - Keller - Siedlung ei tarjoa mitään huippunähtävyyksiä, voit tutustua lähiseutuun, jonka nähtävyyksiin kuuluu Hallen eläintarha ja Burg Giebichenstein (linna).

Gottfried - Keller - Siedlung
TRYP by Wyndham Halle
TRYP by Wyndham Halle
3 out of 5
Neustadter Passage 5, Halle (Saale), ST
Hinta on 67 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
67 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Yövy tässä 3 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Halle. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja kuntokeskuksesta. ...
7,8/10 Good! (230 arvostelua)
Nice comfy hotel for nice price
"Came in to find a spacious hotel and was pleasantly surprised with the comfortable room. The breakfast was really great!"

Arvosteltu 10.12.2017

TRYP by Wyndham Halle
the niu Ridge
the niu Ridge
Am Riebeckplatz 10, Halle (Saale)
Hinta on 84 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
84 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Yövy tässä hotellissa kohteessa Halle. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja pysäköinnistä (lisämaksusta). Lähellä sijaitsevat Landeskunstmuseum ...
8,4/10 Very Good! (282 arvostelua)
"Hotelli oli todella siisti ja hyvä aamiainen. Parkki löytyi helposti ja oli ok. Turvallista jättää moottoripyörä. Palvelu sisäänkirjautumisessa oli todella tyly eikä ollut tervetullut olo."

Arvosteltu 2.6.2022

the niu Ridge
Dormero Hotel Halle
Dormero Hotel Halle
4.5 out of 5
Leipziger Strasse, 76, Halle (Saale), Saxony-Anhalt
Hinta on 69 € per yö ajalle 9. kesäk. viiva 10. kesäk.
69 €
per yö
9. kesäk.–10. kesäk.
Yövy tässä 4,5 tähden ylellisessä hotellissa kohteessa Halle. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja ympäri vuorokauden auki olevasta ...
8,2/10 Very Good! (217 arvostelua)
"Das Zimmer war recht groß, Achtung: keine Klimaanlage. Bett ok. Steckdosen n i c h t direkt am Bett, aber vorhanden. Funktionierender Minkühlschrank und großer Flach-TV mit 50 Programen. Möbelierung etwas alt und teilweise nicht gut in Schuß, Laminatboden mit Stolperfallen, Badezimmer groß mit 2 ..."

Arvosteltu 22.5.2024

Dormero Hotel Halle
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Brera Serviced Apartments Leipzig
Brera Serviced Apartments Leipzig
Große Fleischergasse 19, Leipzig
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa huoneistossa kohteessa Leipzig. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, pyykinpesutiloista ja kaapelitelevisiosta. Lähellä ...
9/10 Wonderful! (23 arvostelua)
"With inexpensive accommodation in a intimate town. Walk distance to the train station as well as many of the tourist attractions. Easy access to the self check-in. Good size of the room with kitchen. The only thing that can be improved is the bed, which is too soft. Highly recommended"

Arvosteltu 10.5.2024

Brera Serviced Apartments Leipzig
 Felix Suiten am Augustusplatz
Felix Suiten am Augustusplatz
Augustusplatz 1-3, Leipzig, Sachsen
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Leipzig. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 ravintolasta ja aamiaisesta (lisämaksusta). Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
8,8/10 Excellent! (405 arvostelua)
"Henkilökunta oli avuliasta"

Arvosteltu 8.4.2023

Felix Suiten am Augustusplatz
Yksityinen ranta! Talo "pilvoton", takka ja sauna suoraan rannalla
Yksityinen ranta! Talo "pilvoton", takka ja sauna suoraan rannalla
Löbnitz, Saxony
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa loma-asunnossa kohteessa Lobnitz. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, yksityisestä rannasta ja saunasta. Lähellä sijaitsevat ...
9,6/10 Exceptional! (72 arvostelua)
Tolles Ferienhaus
"Vollumfänglich zufrieden. Alles wie online beschrieben."

Arvosteltu 13.4.2024

Yksityinen ranta! Talo "pilvoton", takka ja sauna suoraan rannalla
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Kohteen Halle lähellä sijaitsevat kaupungit