Luonnonkaunis Inari on eräretkeilijän unelmakohde, jossa perinteinen poronhoito on yhä tätä päivää ja saamelaiset kulttuuriperinteet pitävät pintansa. Inarin kunta on pinta-alaltaan Suomen suurin kunta, mutta asukkaita siellä on alle 7 000. Matkalla Inarissa näet niin Saariselän tunturialueen kuin Inarijärven saarien täplittämän aavan. Inarin alueelle mahtuu koskemattomien erämaa-alueiden lisäksi myös suuri osa Lemmenjoen kansallispuistoa sekä Urho Kekkosen kansallispuiston pohjoisin osa.Lomalle Inariin pääsee helpoiten lentämällä kunnan alueella sijaitsevalle Ivalon lentoasemalle. Ivalo on myös Inarin hallinnollinen keskus ja suurin taajama, josta löydät monenlaisia matkailijoiden kaipaamia palveluita. Välimatkat ovat Lapissa pitkiä, mutta ajantaju katoaa ja mieli rauhoittuu erämaisemissa ajellessa. Inarin laajalla alueella on helpointa liikkua autolla, tosin Ivalosta Saariselän laskettelukeskukseen on hyvät julkiset yhteydet.Luonnonihmeisiin tutustumisen voi hyvin aloittaa Ivalon eteläisimmässä osassa sijaitsevalta Saariselältä, joka on usean kunnan alueelle ulottuva tunturijono. Talvisin voit viilettää alas rinteitä Saariselän matkailukeskuksessa tai hiihtää Urho Kekkosen kansallispuiston monipuolisilla reiteillä. Puisto on hyvä matkakohde ympäri vuoden niin kokeneille eräretkeilijöille kuin lomailijoille, jotka viihtyvät valmiiksi viitoitetuilla poluilla. Katsasta esimerkiksi Saariselän matkailukeskuksen lähellä sijaitsevat luontokohteet Rumakuru ja Rautulampi.Luontoretkeilyn ympärille on helppoa suunnitella halpa matka Inariin, sillä esimerkiksi Lemmenjoen kansallispuisto on upea käyntikohde. Lemmenjoki on Suomen suurin kansallispuisto, jonka alueella näkee koskemattoman luonnon lisäksi esimerkiksi pororuhtinas Kaapin Jounin tilan ja työtään tekeviä kullankaivajia, joista osa ottaa mielellään vieraita vastaan. Lemmenjoen sivujoki Ravadasköngäs on puiston näyttävimpiä kohteita, jonka vapaana virtaavaan vesiputoukseen pääset tutustumaan jalkapatikalla tai jokea pitkin veneellä reissaten. Lähde päiväreissulle jollekin Njurkulahden kylästä alkavalle retkeilyreitille tai melo Lemmenjokea Kultasatamaan tai Paadarjärvelle.Yksi Inarin alueen näyttävimpiä kohteita on Inarijärvi, joka kiehtoo matkailijoita ympäri vuoden. Lähde melomaan tai risteilemään kesäiselle suurjärvelle ja yövy yhdessä rantojen tai saarien autiotuvista. Hiihdä talvisaikaan Inarijärven jäitä pitkin esimerkiksi Ukonsaareen, joka oli ennen saamelaisten pyhä paikka. Pieni mutta korkea saari oli jumalolento Ukon palvontapaikka, jonne tuotiin uhrilahjoiksi muun muassa peurojen luita.Kesäisin Ukonsaareen pääsee risteilylle Inarin kirkonkylällä sijaitsevan saamelaismuseo ja luontokeskus Siidan edustalta. Voit viettää pienen kaupunkiloman Inarissa tutustuen Euroopan ainoan alkuperäiskansan kiehtovaan kulttuuriin. Inarin kirkonkylä tunnetaan saamelaiskulttuurin keskuksena, mikä näkyy niin paikallisten myymissä käsitöissä kuin porotalouden tärkeydessä.Pohjois-Lapin villi erämaa, upeat kansallispuistot ja elävä saamelaiskulttuuri tekevät Inarista ainutlaatuisen matkailukohteen, jonne voi suunnata mihin aikaan vuodesta tahansa.
Inari matkavinkit
Koe Inari
Arvosteltu 1.10.2023
Arvosteltu 14.4.2024
Arvosteltu 5.2.2023
Arvosteltu 26.3.2020
Inari: Tarkista hotellien saatavuus
Suositut vierailukohteet
Lake Inari
Kun lomailet kohteessa Inari, sinun kannattaa lähteä tutkimaan luontoa kohteeseen Lake Inari. Kävele jokirannalla tai tutustu alueen revontuliin.
Lemmenjoen kansallispuisto
Vaella patikkapoluilla, osallistu jokiristeilylle ja käy historiallisella maatilalla Suomen suurimman kansallispuiston kauniissa erämaisemissa.
Siidan saamelaismuseo
Saamelaiset ovat asuneet Lapissa satojen vuosien ajan, ja Siidan museo- ja luontokeskuksen interaktiiviset näyttelyt perehdyttävät saamelaisten elämään.
Pielpajärven erämaakirkko
1700-luvulta peräisin olevaan Pielpajärven erämaakirkkoon pääsee karun maaston läpi kulkevaa polkua pitkin.
Menesjärvi
Kun lomailet kohteessa Inari, sinun kannattaa lähteä tutkimaan luontoa kohteeseen Menesjärvi. Kävele jokirannalla tai tutustu alueen revontuliin.
Ivalojoen ranta
Jos kaipaat lomaltasi rentoutumista, saattaisi Ivalojoen ranta olla loistava vierailukohde matkallasi kohteessa Ivalo. Vaella alueen puistoissa.
Aktiviteetit
Jääkalastus & avotulen äärellä kokkaaminen
- Lake Inari
- Lemmenjoen kansallispuisto
- Siidan saamelaismuseo
- Pielpajärven erämaakirkko
- Ivalojoen ranta
- Menesjärvi
- Inarin saamelaiskirkko
- Lemmenjoki Nature Centre
- Ukonkivi
- Ivalon kirkko
- Siida - saamelaisten kansallismuseo
- Saamelaiskulttuurikeskus Sajos
- Taidenäyttelytila Kuulas
- Kaapin Jouni
- Paltto
- Saariselkä
- Urho Kekkosen kansallispuisto
- Saariselkä Ski Resort