Järvenpää matkavinkit

Matkaopas
Kuva: Frederick Toutain
Järvenpää tunnetaan kulttuurikaupunkina, jonka etelänpuoleisen Tuusulanjärven rannoilla on esimerkiksi Sibeliuksen kotitalo Ainola ja Aleksis Kiven kuolinmökki.

Helsingistä noin neljäkymmentä kilometriä pohjoiseen sijaitseva Järvenpää on 40 000 asukkaan vireä kaupunki, jossa kulttuuri on vastassa jo lähes juna-aseman laiturilla. Vain pienen matkan päässä asemalta on Järvenpää-talo, jossa järjestetään monenlaisia tapahtumia ja konsertteja. Vähän matkan päässä on lisäksi Järvenpään taidemuseo, jossa on esillä Venny Soldan-Brofeldtin ja Eero Järnefeltin taidetta. Monet lähtevätkin lomille Järvenpäähän tutustuakseen Tuusulanjärven taiteilijayhteisön asumuksiin ja perintöön, jonka jäljet näkyvät yhä alueella.Varsinaista kaupunkilomaa Järvenpäähän ei yleensä lähdetä viettämään, sillä kiinnostavista käyntikohteista huolimatta keskusta houkuttelee kävijämassoja lähinnä tapahtumien yhteydessä. Käy kuitenkin tutustumassa Järvenpään kirkkoon, jos olet kiinnostunut arkkitehtuurista tai muuten vaan erilaisista vierailukohteista. Betonibrutalismina tunnettua tyylisuuntaa edustava rakennus valittiin Kotimaa-lehden yleisöäänestyksessä Suomen rumimmaksi kirkoksi, ja sitä sekä inhotaan että rakastetaan palavasti.Monet matkaa Järvenpäähän suunnittelevat haluavat nähdä hieman perinteisempiä suomalaismaisemia, joita kaupungin alueelta löytyy runsaasti. Viehättävää Tuusulanjärveä myötäilevän Rantatien varrella on aikanaan asunut monia Suomen merkittävimpiä taiteilijoita. Taiteilijapari Juhani Aho ja Venny Soldan-Brofeldt muuttivat 1800-luvun lopulla nykyisin Ahola-nimellä tunnettuun huvilaan, ja heidän esimerkkinsä innoittamina muun muassa Jean ja Aino Sibelius sekä Pekka Halonen perheineen muuttivat Tuusulanjärven rantamille. Käy kurkistamassa myös Aleksis Kiven kuolinmökkiä, joka on vaatimattomuudessaan jotain aivan muuta kuin näyttävät huvilarakennukset.Varmastikin tunnetuin Tuusulanjärven taiteilijakoti on Ainola, joka oli Sibeliuksien koti vuodesta 1904 aina Jeanin ja Ainon kuolemaan saakka. Ainola on nykyisin kodinomainen museo, joka houkuttelee vuosittain yli 20 000 kävijää ympäri maailmaa. Ainolasta ei ole kovinkaan pitkä matka Aholaan, jossa esitellään siellä eläneiden taiteilijoiden elämäntyötä. Esillä on varsin laaja kokoelma Ahon julkaisuja ja Soldan-Brofeldtin piirrosluonnoksia ja kirjankuvituksia.Lomaa Järvenpäässä voi helposti jatkaa vielä muitakin taiteilijakoteja kierrellen, sillä esimerkiksi Halosenniemi on erittäin näyttävä kokonaisuus Tuusulanjärven rannalla. Taiteilija Pekka Halosen ”erämaa-ateljee” on upea hirsilinna, joka entisöitiin 1980-luvulla huolellisesti ja joka toimii nykyisin museona. Halosenniemeä ympäröi Pekka ja Maija Halosen puutarha, jonka pääset kiertämään hiekkapolkua pitkin. Vieraile lisäksi runoilija J. H. Erkon taiteilijakoti Erkkolassa, jossa järjestetään muun muassa runoklubeja ja konsertteja.Järvenpää kuuluu Helsingin metropolialueeseen, joten sinne on erittäin helppo saapua esimerkiksi paikallisliikenteen junilla. Erityisesti Tuusulanjärven taiteilijayhteisöstä kiinnostuneiden matkailijoiden kannattaa nousta pois junasta Ainolan seisakkeella, josta on noin kilometrin kävelymatka kuuluisille taiteilijakodeille. Järvenpää on myös erinomaisten tieyhteyksien varrella, sillä aivan lähellä kulkee kaksi moottoritietä.

Hotelli Sointu
Hotelli Sointu
3 out of 5
Asema-aukio, Jarvenpaa
Hinta on 130 € per yö ajalle 16. toukok. viiva 17. toukok.
130 €
per yö
16. toukok.–17. toukok.
Yövy tässä hotellissa kohteessa Järvenpää. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä sijaitsee ...
9/10 Wonderful! (129 arvostelua)
Yö hotellissa
"Huone oli oikein mukava, siisti. Asuinkerros hiljainen eikä ulkoa kuulunut liikenteenmelua. Aamupala tarjoilu oli riittävän runsas, mutta puuro oli aivan kylmää joten se jäi syömättä"

Arvosteltu 1.5.2024

Hotelli Sointu
Hiisi Homes Järvenpää
Hiisi Homes Järvenpää
3.5 out of 5
27 Välskärinkatu, Jarvenpaa, Uusimaa
Täysin hyvitettävä
Hinta on 140 € per yö ajalle 27. toukok. viiva 28. toukok.
140 €
per yö
27. toukok.–28. toukok.
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Järvenpää. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja kaapelitelevisiosta. Lähellä sijaitsee Ainola ja ...
10/10 Exceptional! (3 arvostelua)
"Todella hyvä."

Arvosteltu 23.2.2024

Hiisi Homes Järvenpää
Beautiful Clean & Cosy studio near the center of Helsinki/ Pet Friendly
Beautiful Clean & Cosy studio near the center of Helsinki/ Pet Friendly
Järvenpää, Uusimaa
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Järvenpää. Lähellä sijaitsee Ainola ja Aleksis Kivi Memorial Cottage, jotka ovat suosittuja nähtävyyksiä.
Beautiful Clean & Cosy studio near the center of Helsinki/ Pet Friendly
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Standard Studio    .
Standard Studio .
Järvenpää
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Järvenpää. Nauti huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä sijaitsee Ainola ja Aleksis Kivi Memorial Cottage, jotka ovat ...
Standard Studio .
Hiisi Homes Järvenpää
Hiisi Homes Järvenpää
3.5 out of 5
27 Välskärinkatu, Jarvenpaa, Uusimaa
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Järvenpää. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja kaapelitelevisiosta. Lähellä sijaitsee Ainola ja ...
10/10 Exceptional! (3 arvostelua)
"Todella hyvä."

Arvosteltu 23.2.2024

Hiisi Homes Järvenpää
Beautiful Clean & Cosy studio near the center of Helsinki/ Pet Friendly
Beautiful Clean & Cosy studio near the center of Helsinki/ Pet Friendly
Järvenpää, Uusimaa
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Järvenpää. Lähellä sijaitsee Ainola ja Aleksis Kivi Memorial Cottage, jotka ovat suosittuja nähtävyyksiä.
Beautiful Clean & Cosy studio near the center of Helsinki/ Pet Friendly
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Järvenpää: Arvostelut

3.5
Asiakasarvosana
5 - Loistava
0
" "5 - Loistava 0%
4 - Hyvä
2
" "4 - Hyvä 50%
3 - OK
2
" "3 - OK 50%
2 - Pettymys
0
" "2 - Pettymys 0%
1 - Hirveä
0
" "1 - Hirveä 0%

Kohteen Järvenpää lähellä sijaitsevat kaupungit