La Rochelle matkavinkit

Matkaopas
La Rochelle joka esittää rannikkokaupunki ja perintökohteet
Tutustu mereen monella eri tavalla tässä merihenkisessä kaupungissa, jossa voit nauttia rannoista, akvaariosta, merimuseosta ja yhdestä Euroopan suurimmista huvivenesatamista. Varaa oma merihenkinen lomasi jo tänään.

900-luvulla perustettu La Rochelle on aina ollut merikaupunki. Pienenä kalastajakylänä alkunsa saanut La Rochelle kehittyi ajan myötä yhdeksi Ranskan tärkeimmistä satamista, josta esimerkiksi ensimmäiset ranskalaiset siirtolaiset lähtivät matkalleen kohti Quebecia. Tutustu La Rochellen merihistoriaan sen museoissa, ihaile Vieux Portin vanhan sataman mahtipontisia rakennelmia ja liota jalkojasi Atlantin tyrskyissä Biskajanlahden lukuisilla rannoilla.

Aloita kaupunkiin tutustuminen Vieux Portin alueelta, josta löydät La Rochellen kaksi tunnetuinta maamerkkiä. 21-metrinen Tour de la Lanternen torni vartioi satamaa. Kiipeä huipulle ja ihaile maisemia kaupunkiin ja pohjoisessa häämöttävälle Île de Rén sillalle. Lännempänä sijaitsevan Tour de la Chaînen tornin huipulta on myös upeat maisemat. Tour Saint-Nicolas'n torni, joka on identtinen Tour de la Chaînen kanssa, seisoo kauimpana lännessä.

Kahlaa rantavedessä pienellä Concurrencen rannalla, joka sijaitsee vanhan sataman länsipuolella. SuurempiMinimesin ranta sijaitsee kaupungin eteläpuolella.

Satamasta löydät Musée Maritimen merimuseon. Se käsittää kahdeksan edelleen vedessä olevaa historiallista laivaa, joista kolmeen voit nousta tutustumaan maksutta. Aquarium La Rochellen meriakvaariossa opit kiinnostavia seikkoja kaupungin ympäristön vesistä. Rakennuksen kolmea kerrosta yhdistää yksi jättimäinen haiallas, jossa näet muun muassa viiksihaita sekä monia muita haita.

La Rochellen muihin museoihin lukeutuvat Muséum d'histoire naturelle de La Rochelle jossa on näytteillä laaja valikoima merieläinten fossiileja ja Musée des Automates jossa esitellään yli 300 animatronista hahmoa. Musée des Beaux-Arts de La Rochellen museossa voit ihailla laajaa eurooppalaisen taiteen kokoelmaa, jossa on keskitytty erityisesti La Rochellen alueen realismia edustavien maalareiden teoksiin.

Pienessä La Rochellen kaupungissa liikkuminen onnistuu helposti jalan tai bussilla. Alueen omalla lentokentälle lentävät monet halpalentoyhtiöt eri puolilta Eurooppaa. Tietysti paras tapa saapua lomalle merikaupunkiin on lautalla tai veneellä saapuminen.

Discover neighborhoods in La Rochelle

Luonontieteellinen museo johon kuuluu puisto ja talo

La Rochelle , keskusta

4/5(1 arvostelu alueesta)

La Rochelle , keskusta tunnetaan näköaloista vedelle päin, ja Vieux Port sekä La Rochelle Hotel de Ville (kaupungintalo) ovat näkemisen arvoisia täällä vieraillessasi.

La Rochelle , keskusta
Default Image

La Pallice

La Pallice tunnetaan historiallisista kohteista, ja Port de la Pallice (satama) on yksi alueen näkemisen arvoisista nähtävyyksistä.

La Pallice
Default Image

Fétilly

Fétilly tunnetaan erityisesti veden läheisyydestä, ja muihin nähtävyyksiin kuuluu Luonontieteellinen museo ja La Rochellen keskusmarkkinat, joissa kannattaa vierailla alueella ollessa.

Fétilly
Best Western Premier Masqhotel
Best Western Premier Masqhotel
4 out of 5
17 rue de l'Ouvrage a Cornes, La Rochelle, Charente-Maritime
Hinta on 105 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
105 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Yövy tässä 4 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa La Rochelle. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja ympärivuorokautisesta ...
9/10 Wonderful! (653 arvostelua)
Täällä osataan kieliä
"Siisti pieni hotelli erinomaisella sijainnilla. Ranskalaisittain todella poikkeuksellisen kielitaitoinen, ystävällinen henkilökunta. Ilmastointi nautinnollisen tehokas"

Arvosteltu 8.5.2023

Best Western Premier Masqhotel
Hotel Central Park
Hotel Central Park
4 out of 5
4 Avenue Jean Guiton, La Rochelle
Hinta on 108 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
108 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Yövy tässä 4 tähden kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa La Rochelle. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja aamiaisesta ...
9,2/10 Wonderful! (672 arvostelua)
Hôtel de grande qualité
"Hôtel idéalement situé à proximité du centre-ville et du parc pour enfants. Service et accueil de qualité. Le petit déjeuner est bon et varié."

Arvosteltu 26.5.2024

Hotel Central Park
Maisons du Monde Hôtel & Suites - La Rochelle Vieux Port
Maisons du Monde Hôtel & Suites - La Rochelle Vieux Port
4 out of 5
3 rue St Jean du Perot, 4 place de la chaine, La Rochelle, Charente-Maritime
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 109 € per yö ajalle 30. kesäk. viiva 1. heinäk.
109 €
per yö
30. kesäk.–1. heinäk.
Yövy tässä 4 tähden hotellissa kohteessa La Rochelle. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. ...
8,8/10 Excellent! (195 arvostelua)
"Great Hôtel convenient to restaurants and shops. We enjoyed our stay and with it was more than one night. Crowded with day trippers on Sunday. Live music in the streets and lively atmosphere."

Arvosteltu 27.5.2024

Maisons du Monde Hôtel & Suites - La Rochelle Vieux Port
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Résidence New Rochelle
Résidence New Rochelle
17 Avenue du Lazaret, La Rochelle
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa huoneistohotellissa kohteessa La Rochelle. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ulkouima-altaasta ja pysäköinnistä (lisämaksusta). ...
8,2/10 Very Good! (183 arvostelua)
Bon séjour
"Bien. Comme d'habitude."

Arvosteltu 29.4.2024

Résidence New Rochelle
Lagrange Apart'HOTEL L'Escale Marine
Lagrange Apart'HOTEL L'Escale Marine
3 out of 5
36 Avenue Amerigo Vespucci, La Rochelle
Yövy tässä 3 tähden residenssissä kohteessa La Rochelle. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja höyrysaunasta. Asiakkaamme kehuvat ...
7,8/10 Good! (741 arvostelua)
"Hotelli toimi hyvin. Huoneet huoneistohotellin mukaisia. Ympäristö hivenen ikävä."

Arvosteltu 24.11.2013

Lagrange Apart'HOTEL L'Escale Marine
Appart'City Classic La Rochelle Centre
Appart'City Classic La Rochelle Centre
2 out of 5
8 rue Franc Lapeyre, La Rochelle
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa La Rochelle. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja pysäköinnistä (lisämaksusta). Lähellä ...
7,6/10 Good! (351 arvostelua)
Nous reviendrons
"Une nuit dans l’Appart’City à l’occasion du match de rugby Stade Rochelais/Toulon. Excellent accueil. Propreté de l’établissement."

Arvosteltu 29.4.2024

Appart'City Classic La Rochelle Centre
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit

Kohteen La Rochelle lähellä sijaitsevat kaupungit