Noin 80 kilometriä Rovaniemeltä etelään sijaitseva Ranua on tuttu paikka monelle suomalaiselle ja ulkomaalaisellekin matkailijalle, sillä kansainvälisesti arvostettu Ranuan eläinpuisto sijaitsee kunnan alueella. Pieni kunta houkuttelee vierailulle etenkin lapsiperheitä, jotka haluavat yhdistää lomaansa Ranualla myös mökkeilyä ja rauhallista yhdessäoloa. Suuntaa villin luonnon helmaan ja tutustu esimerkiksi Simojärven ja Soppanan alueeseen, jota ympäröi kaunis erämaaluonto. Luonto palkitsee innokkaat eränkävijät, sillä Ranua tunnetaan erinomaisena hillaseutuna ja jopa Suomen hillapääkaupunkina.Varsinaiseen kaupunkilomailuun Ranua tarjoaa melko vähän mahdollisuuksia, mutta Ranuanjärven ympäröimällä vanhalla kirkkoalueella kannattaa ehdottomasti piipahtaa. Ranuan kirkko on pieni hirsirakenteinen ristikirkko, joka sijaitsee omassa rauhassaan aivan keskustan tuntumassa. Vieraile kirkon lisäksi Ranuan pappila- ja pitäjämuseossa, joka sijaitsee viehättävässä 1900 luvun alussa rakennetussa maaseutupappilassa. Näet siellä 1930–50 lukujen tyyliin sisustetun pappilan sekä ullakolle sijoitetun pitäjämuseon näyttelyn, jossa esitellään ranualaiseen arkielämään kuuluneita esineitä.Ranuan suurin vetonaula on kiistatta Ranuan eläinpuisto, jossa majailee Suomen ainoiden jääkarhujen lisäksi 50 muuta arktista eläinlajia. Matka Ranuan keskustasta eläinpuistoon ei vie kuin hetken, sillä puisto on noin kolmen kilometrin päässä kunnan palveluista. Ranuan eläinpuistossa näet suurpetoja ilveksistä ahmoihin, pistäväsilmäisiä petolintuja sekä monenlaisia hirvieläimiä. Eläimet saavat ahtaiden häkkien sijaan elää mahdollisimman luonnonmukaisissa aitauksissa, joissa on runsaasti tilaa liikkua pohjoisissa metsäoloissa.Ranuan eläinpuisto sopii matkailukohteeksi ympäri vuoden, sillä vain harvat sen asukkaista nukkuvat talviunta, eikä hauskasta tekemisestä ole muutenkaan pulaa. Kesällä ja suosituimpina talvimatkailuaikoina järjestetään eläinten ruokintanäytöksiä, joiden aikana eläintenhoitajat vastaavat myös vieraiden kysymyksiin. Lapsiperheille sopivaa kesäpuuhaa on tarjolla esimerkiksi kesyjen maatilaeläinten täyttämässä Kotieläinpuistossa sekä Miniautoradalla, jolla lapset pääsevät valvotusti kokeilemaan ajotaitojaan. Talvella tapaat Ranuan eläinpuiston lähellä sijaitsevan Wild Arctic Husky Parkin iloiset koira asukit, näet upeita jääveistoksia sekä pääset nauttimaan jääravintolan hyisestä tunnelmasta.Metsästyksen ja kalastuksen ystävät viihtyvät varmasti Ranualla, sillä kunnan alueella on hyvät mahdollisuudet kumpaankin harrastukseen. Simojoki ja Simojärvi ovat oivia kalapaikkoja, mutta Simojärven ja Soppanan alue sopii erittäin hyvin myös muille luonnossa liikkujille. Toteuta halpa matka Ranualle ja patikoi alueen upeissa vanhoissa metsissä, monipuolisessa suomaastossa ja komeiden maisemien luokse johtavalla Paasonvaaran näköalapolulla.Ranualle pääsee autolla etelästä tai pohjoisesta päin kantatie 78:aa pitkin. Ranualta pääsee päivittäin Rovaniemelle, jossa sijaitsevat lähin rautatieasema ja lentokenttä. Suuntaa Ranualle esimerkiksi elokuussa järjestettävien Hillamarkkinoiden aikaan ja nauti pohjoisen luonnosta kaikin aistein.
Ranua matkavinkit
Matkaopas
Koe Ranua
Arctic Guesthouse & Igloos
Pappilantie 1, Ranua
Hinta on 95 € per yö ajalle 27. toukok. viiva 28. toukok.
95 €
per yö
27. toukok.–28. toukok.
Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta pysäköinnistä ja yksityisestä rannasta.
8,2/10 Very Good! (133 arvostelua)
"Ainut miinus siitä, että muiden majoittujien äänet kuuluivat yöaikaan käytävältä huoneeseen."
Arvosteltu 27.2.2024
Ranua Resort Arctic Igloos
Leirintäalueentie 5, Ranua, Lapland
Hinta on 218 € per yö ajalle 26. toukok. viiva 27. toukok.
218 €
per yö
26. toukok.–27. toukok.
Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä.
9,2/10 Wonderful! (59 arvostelua)
"Ainutlaatuinen ja unohtumaton majoitus järvinäköalalla. Pilvetön taivas kruunasi kokemusta. Iglu siisti ja sopivan tilava. Meidän onni oli, että naapuri-igluissa ei ollut majoittujia, muutoin ei olisi ollut kunnon yksityisyyttä. Respasta annettiin mukaan aamiainen, joka oli jossain määrin maistuva ..."
Arvosteltu 30.9.2022
Villa Havula
Laaksotie 22, Ranua, Lapland
Hinta on 119 € per yö ajalle 16. toukok. viiva 17. toukok.
119 €
per yö
16. toukok.–17. toukok.
Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja puutarhasta.
9/10 Wonderful! (4 arvostelua)
"Villa Havula oli ihana, siisti ja varustelu erittäin riittävä."
Arvosteltu 25.2.2024
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Ranua Resort Holiday Village
Rovaniementie 29, Ranua, Lapland
Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja business centeristä.
9,2/10 Wonderful! (35 arvostelua)
"Mökki oli moderni ja oikein mukava."
Arvosteltu 31.7.2022
Ranua Resort Arctic Igloos
Leirintäalueentie 5, Ranua, Lapland
Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä.
9,2/10 Wonderful! (59 arvostelua)
"Ainutlaatuinen ja unohtumaton majoitus järvinäköalalla. Pilvetön taivas kruunasi kokemusta. Iglu siisti ja sopivan tilava. Meidän onni oli, että naapuri-igluissa ei ollut majoittujia, muutoin ei olisi ollut kunnon yksityisyyttä. Respasta annettiin mukaan aamiainen, joka oli jossain määrin maistuva ..."
Arvosteltu 30.9.2022
The Elegant Haistila
Ranua, Lapland
Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja saunasta.
10/10 Exceptional! (6 arvostelua)
"Hotellimainen tunnelma, ihana sisustus ja kaikin puolin miellyttävä majapaikka!"
Arvosteltu 11.6.2022
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Ranua: Tarkista hotellien saatavuus
Suositut vierailukohteet
Ranua Zoo
Kun olet lomalla kohteessa Ranua, sinun kannattaa käväistä katsomassa eläimiä kohteessa Ranua Zoo. Varmista, että sinulla on hieman aikaa vierailla alueen muistomerkeillä.
Japanitalo
Opit lisää kohteen Ranua paikallisesta historiasta, kun piipahdat kohteessa Japanitalo. Tutustu alueen revontuliin.
Ranuan kirkko
Opit lisää kohteen Ranua paikallisesta historiasta, kun käyt vierailulla kohteessa Ranuan kirkko. Vaella alueen luonnossa.