Reloj de Flores: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Ympäri vuoden kukkivista kukkaistutuksista tehty suuri käyvä kello on yksi Viña del Marin kuuluisimmista nähtävyyksistä.

Cerro Castillon rinteeseen rakennettu kukkakello on puutarhanhoidon mestariteos, joka on luotu istuttamalla paikalle runsaasti värikkäitä kukkia. Kasvitieteellisiin nähtävyyksiin kuuluva kello myös käy oikeasti. Se vihittiin käyttöön vuonna 1962 osana jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuja, joissa Viña del Mar oli yksi isäntäkaupungeista.

Kiinnitä huomiota kellon kolme metriä pitkiin tunti-, minuutti- ja sekuntiviisareihin. Numerot on luotu värikkäistä kukka-asetelmista, jotka ovat vain 10 senttiä korkeat, jotta viisarit voivat liikkua vapaasti. Kellon yläpuolella olevien kukkaistutusten muodostamista kirjaimista syntyy teksti Viña del Mar. Välimerellisen ilmaston ansiosta kauniin väriset kukat kukkivat ympäri vuoden.

Kun kello paljastettiin yleisölle, siinä oli vielä sveitsiläinen kellokoneisto. Nykyisin kellossa käytetään satelliittijärjestelmää ja elektronista mekanismia tarkan ajan näyttämiseksi, minkä ansiosta voit ajastaa oman kellosi kukkakellon näyttämän ajan mukaan. Kellon luona kannattaa odotella hetki, jotta kuulet 15 minuutin välein toistuvan kellojensoiton ja vuodenaikojen mukaan vaihtuvat alkusoitot. Alkusoittoina esitetään muun muassa joululauluja ja Chilessä toukokuussa järjestettäviin Mes del Mar‑meripäiviin liittyvää musiikkia.

Kukkakello sijaitsee julkisella aukiolla Caleta Abarcan rannan lähistöllä. Miramarin metroasemalta on alle 10 minuutin kävelymatka kellolle.

Kelloa voi käydä katsomassa mihin aikaan tahansa. Hyvä aika vierailulle on myöhäinen iltapäivä, jolloin aurinko valaisee kellon viisarit ja kukat. Iltaisin kello on valaistu tyylikkäästi valonheittimillä.

Kukkakelloa ihailtuasi voit suunnata Paseo Mirador Jorge Alessandrille nauttimaan kauaskantoisista näkymistä rannikolle. Kuljeskele sen jälkeen Cerro Castillon alueen kaduilla ja ihaile useita vaikuttavia siirtomaa-aikaisia kartanoita. Alueen kohokohtiin kuuluu nätti seurakuntakirkko Parroquia Inmaculada Concepción. Ihaile tunnettua Cerro Castillon presidentinlinnaa, joka on Chilen presidenttien kesäasunto.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

B&B Casa Moro
B&B Casa Moro
2.5 out of 5
Calle Chorrillos 399, Recreo, Vina del Mar, Valparaiso
B&B Casa Moro
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.