Sète matkavinkit

Matkaopas
Sete featuring ostokset ja katunäkymät
Kiertele kanavien vartta, rentoudu rannalla ja nauti Ranskan parhaita kalaruokia Sèten kauniissa satamakaupungissa.

Vietä loma Sètessä, jonka viehättävä kanavajärjestelmä on tuonut sille lisänimen "Languedocin Venetsia". Yksi kaupungin kuuluisimmista kanavista on 241kilometrin pituisen Canal duMidin viimeinen osuus. Katsele kalastajaveneitä, jotka kilpailevat tilasta kanavalabyrintissä, tutustu paikkakunnan kuuluisiin asukkaisiin kiinnostavissa museoissa ja nauti läheisestä laguunista pyydettyä kalaa.

Kaupunki perustettiin LudvigXIV:n käskystä vuonna1666, jolloin aloitettiin rakennustyöt sekä kaupungissa että CanalduMidin suulla olevassa satamassa. Sataman rakentamisesta alkoi Sèten kukoistuskausi, ja vielä nykyäänkin kaupunki on tärkeä kaupallisen kalastuksen keskus.

Kävele 1600-luvulla rakennettujen persoonallisten kanavien viertä ja katsele niitä reunustavia pastellinvärisiä rakennuksia. Yksi kanavista on Canal Royal, jolla järjestettävissä jokavuotisissa vesiturnajaisissa veneet taistelevat peitsillä.

Nouse Mont St-Clairin kukkulalle jalkaisin, bussilla tai taksilla ja ihaile panoraamanäkymää Välimerelle ja Languedocin vuorille. Lähellä huippua oleva Musée Paul Valéry on omistettu Sètessä syntyneelle kuuluisalle symbolistiselle runoilijalle ja esseistille.

Tutustu Sèten matkallasi myös kaupungin toiseen kuuluisaan asukkaaseen Espace Georges Brassensissa, jossa esitellään sèteläisen laulaja-lauluntekijän ja chansonin suuren nimen Georges Brassensin elämää. Käy Valéryn ja Brassensin haudoilla Cimetiére Marinin hautausmaalla, jolta on upea näköala merelle.

Vietä mukava iltapäivä LaCornichen rannalla, joka sopii loistavasti sekä uintiin että auringonottoon. Se sijaitsee noin puolentoista kilometrin päässä vanhasta satamasta. Palaa sitten satama-alueelle nauttimaan taatusti tuoretta kalaa jossakin alueen monista ravintoloista.

Tee viikonloppumatka Sèteen elokuun loppupuolella, jolloin voit katsella hauskoja vesiturnajaisia kaupungissa järjestettävän Fête delaSaint-Louisin yhteydessä. Lähimmät lentokentät ovat Béziersissä ja Montpellierissa. Kummastakin kaupungista pääsee Sèteen junalla.

Kaupungissa on helppoa liikkua jalan. Luotettavien paikallisbussien avulla voit nauttia tästä yllättävän vilkkaasta ja kiinnostavasta kaupungista helposti.

ibis budget Sète Centre
ibis budget Sète Centre
2 out of 5
164, Avenue du Marechal Juin, Sète
Hinta on 61 € per yö ajalle 16. kesäk. viiva 17. kesäk.
61 €
per yö
16. kesäk.–17. kesäk.
Yövy tässä hotellissa kohteessa Sète. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja pysäköinnistä (lisämaksusta). Lähellä sijaitsevat Musée ...
8,4/10 Very Good! (399 arvostelua)
Decent and cheap but ac needs maintenance.
"Air conditioner did not cool the room but overall decent stay."

Arvosteltu 17.5.2024

ibis budget Sète Centre
Hôtel Port Marine - Sète
Hôtel Port Marine - Sète
3 out of 5
30, Promenade J-B Marty, Sète, Herault
Hinta on 124 € per yö ajalle 2. kesäk. viiva 3. kesäk.
124 €
per yö
2. kesäk.–3. kesäk.
Yövy tässä 3 tähden hotellissa kohteessa Sète. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ulkouima-altaasta ja kattoterassista. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan aamiaista ...
8,6/10 Excellent! (210 arvostelua)
"séjour d'une nuit à Sète sur le chemin de la catalogne"

Arvosteltu 22.5.2024

Hôtel Port Marine - Sète
Hotel de Paris
Hotel de Paris
3 out of 5
2 rue Frederic Mistral, Sète, Herault
Hinta on 110 € per yö ajalle 28. toukok. viiva 29. toukok.
110 €
per yö
28. toukok.–29. toukok.
Yövy tässä 3 tähden kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Sète. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja aamiaisesta (lisämaksusta). ...
8,2/10 Very Good! (406 arvostelua)
Hôtel central et confortable
"Hôtel central, près des quais. Chambre propre et confortable, calme bien que donnant sur la rue. Le parking n'est pas évident à trouver"

Arvosteltu 24.5.2024

Hotel de Paris
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Résidence Odalys Terra Gaïa
Résidence Odalys Terra Gaïa
4 out of 5
361 Boulevard Cerf Lurie, Sète, Herault
Yövy tässä 4 tähden residenssissä kohteessa Sète. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja ulkouima-altaasta. Lähellä sijaitsevat Plage ...
8,2/10 Very Good! (160 arvostelua)
"Juste pour une nuit, tarif attractif. Logement simple mais complet. Propre mais vaisselle et revêtement du canapé lit un peu abîmé lors de l'arrivée dans l'appart. Communication à améliorer."

Arvosteltu 29.4.2024

Résidence Odalys Terra Gaïa
Viehättävä talo Mont Saint Clairilla Sètessä. 2 kjs 4-6 hengelle
Viehättävä talo Mont Saint Clairilla Sètessä. 2 kjs 4-6 hengelle
Sète, Occitanie
Yövy tässä perheille sopivassa loma-asunnossa kohteessa Sète. Nauti yksityisestä uima-altaasta, vesipuistosta ja puutarhasta. Lähellä sijaitsevat Musee Paul ...
9,6/10 Exceptional! (40 arvostelua)
Paradies
"Das Haus ist ein kleines Paradies. Mit wunderbaren Meerblick, tollem Garten und Pool. Einfach toll!"

Arvosteltu 15.5.2024

Viehättävä talo Mont Saint Clairilla Sètessä. 2 kjs 4-6 hengelle
Les Clés Secrètes
Les Clés Secrètes
11 Quai de la République, Sète, Hérault
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Sète. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja päivittäisestä siivouksesta. Lähellä sijaitsevat ...
10/10 Exceptional! (6 arvostelua)
Great location, tall ceilings, comfortable room.
"Great stay—highly recommend. Very helpful and friendly hotel staff (all remote and very quick to respond). Well appointed room. Tall, airy space. Great location to walk around Sete. Interior room was very quiet and relaxing. Would stay again."

Arvosteltu 29.3.2024

Les Clés Secrètes
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Kohteen Sète lähellä sijaitsevat kaupungit