Soverato matkavinkit

Matkaopas
Soverato
Alueen suosituimpiin rannikkokohteisiin kuuluva kylä tunnetaan valkoisista hiekkarannoistaan ja rauhaisista, uintiin sopivista poukamistaan.

Soverato on hiljainen pikkukylä, joka muuttuu kesäisin suosituksi lomakohteeksi kauniiden rantojensa ansiosta. Upean rannikon pehmeitä hiekkarantoja reunustavat meressä seisovat karut kalliot.

Soveraton ranta sijaitsee aivan kylän reunalla. Täältä löytyy useita eri ranta-alueita, joilla on tarjolla ruokaa ja juomaa sekä muita palveluita. Jos haluat pois lomatungoksesta, kannattaa lähteä Caminian kylään noin 15 minuutin ajomatkan päähän pohjoiseen. Täältä löytyvä Caminian ranta on hiljainen ja pääosin luonnontilassa oleva, äärimmäisen kaunis poukama, jota ympäröivät korkeat kalliot.

Soveratossa on rantojen lisäksi paljon muutakin miellyttävää tekemistä. Santicellin kasvitieteellisessä puutarhassa on mahtavan laaja valikoima erilaisia kasveja. Kukkulan laella sijaitsevilla viheralueilla on runsaasti värikkäitä paikallisia ja eksoottisia kukkia, mutta sieltä on myös upeat näkymät ympäristöön.

Kylässä on useampi hieno historiallinen kirkko. Maria Santissima Addoloratan kirkon sisällä voit ihailla taideteosta nimeltä PietàA Gagini – tämä kaunis 1500-luvun veistos esittää Neitsyt Mariaa sylissään kuollut Jeesus. Kirkon ihastuttavissa sisätiloissa on marmorialttari sekä kokoelma vuosisatoja vanhoja maalauksia ja veistoksia. Soveraton katedraali on myöskin hyvä paikka pitää taukoa rantaelämästä. 1900-luvun alun uusgoottilaistyylisessa Sant Antonion kirkossa on paikallisten taidemaalareiden uskonnollisia teoksia.

Soveraton-loma on parasta toteuttaa kesällä, jotta voit nauttia täysillä rantakaudesta. Tällöin aurinkoa riittää ja kylä on täynnä elämää.

Soverato sijaitsee Joonianmeren rannikolla Catanzaron maakunnassa Etelä-Italiassa. Matkusta Soveratoon autolla Catanzaron kaupungista – pääset perille noin 40 minuutissa. Lähin lentokenttä on Lamezia Terme noin 60 kilometrin päässä. Täältä matka Soveratoon onnistuu junalla Catanzaro Lidon kautta. Kylä on pieni, joten joka paikkaan pääsee helposti kävellen. Sen läheisille rannoille voi matkustaa paikallisbusseilla.

Discover neighborhoods in Soverato

Soverato

Soveraton huvivenesatama

Vaikka Soveraton huvivenesatama ei tarjoa suurta määrää nähtävyyksiä, hieman kauempana sijaitsevat Davolin ranta ja Pietragranden ranta tarjoavat lisää nähtävää ja tekemistä.

Soveraton huvivenesatama
Il Nocchiero City Hotel
Il Nocchiero City Hotel
3 out of 5
Piazza Maria Ausiliatrice 18, Soverato, CZ
Hinta on 86 € per yö ajalle 28. toukok. viiva 29. toukok.
86 €
per yö
28. toukok.–29. toukok.
Yövy tässä 3 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Soverato. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
9/10 Wonderful! (24 arvostelua)
"We got everything we needed and a gift as well as an surprise. We hope we were liked as clients as well. It was nice to hear that we were the first Finnish clients by il Nocchiero. The staff was super helpful and friendly. The cooperation between the hotel and the beach was super and very nice people. ..."

Arvosteltu 4.10.2023

Il Nocchiero City Hotel
Galliano 51. On holiday in style.
Galliano 51. On holiday in style.
Soverato, Provincia di Catanzaro
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Soverato. Nauti parvekkeesta, huoneessa olevasta kahvinkeittimestä ja ilmastoinnista. Lähellä sijaitsevat Caminian ranta ja ...
Galliano 51. On holiday in style.
Vrbo Property
Vrbo Property
Soverato Superiore, Provincia di Catanzaro
Nauti ilmastoinnista.
Vrbo Property
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Puhdas yksityisyys uskomattomalla merinäköalalla
Puhdas yksityisyys uskomattomalla merinäköalalla
Gasperina
Yövy tässä perheille sopivassa huvilassa kohteessa Gasperina. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, yksityisestä uima-altaasta ja aamiaisesta (lisämaksusta). Lähellä ...
10/10 Exceptional! (3 arvostelua)
Family Vacay
"The property was even better than represented. The outdoor pool area and Cucina was where we lived. Davide arranged for a wonderful meal our first night. He was very responsive and provided us with many recommendations. In particular the resto in Gasperina was incredible. The area beaches and the ..."

Arvosteltu 7.9.2023

Puhdas yksityisyys uskomattomalla merinäköalalla
Galliano 51. On holiday in style.
Galliano 51. On holiday in style.
Soverato, Provincia di Catanzaro
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Soverato. Nauti parvekkeesta, huoneessa olevasta kahvinkeittimestä ja ilmastoinnista. Lähellä sijaitsevat Caminian ranta ja ...
Galliano 51. On holiday in style.
Stupendo Appartamento con Giardino, Posto Auto e Vista Sulla Baia di Soverato
Stupendo Appartamento con Giardino, Posto Auto e Vista Sulla Baia di Soverato
Soverato, Provincia di Catanzaro
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Soverato. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, huoneessa olevasta kahvinkeittimestä ja ilmastoinnista. Lähellä sijaitsevat Caminian ...
Stupendo Appartamento con Giardino, Posto Auto e Vista Sulla Baia di Soverato
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kohteen Soverato lähellä sijaitsevat kaupungit