Ambrasin linna sijaitsee korkealla kaupungin yläpuolella. Linnassa pääset tutustumaan kuningasperheen elämään. Museossa on esillä herttuoiden matkoillaan keräämiä mielenkiintoisia esineitä, ja linnan koristeltu espanjalainen sali on yhä henkeäsalpaava kokemus. Tarkastele 1500-luvulta peräisin olevien haarniskojen lommoja ja muita taisteluiden merkkejä tai etsi Habsburg-suvun jäsenten välisiä yhteneväisyyksiä laajassa muotokuvagalleriassa.Ambrasin linna sijaitsee samalla paikalla, jossa sijaitsi vuonna 1133 tuhoutunut 900-luvulla rakennettu linna. Linnasta tehtiin nykyinen vaikuttava palatsi vasta arkkiherttua Ferdinand II:n perittyä linnan. Espanjalainen sali on linnavierailun kohokohta. Tätä 43 metriä pitkää tilaa pidetään yhtenä merkittävimmistä renessanssisaleista. Ihaile yksityiskohtaisesti kaiverrettua puista kattoa, aatelisten muotokuvia ja lattialaattojen geometrisiä kuvioita. Salissa järjestetään säännöllisesti myös klassisen musiikin konsertteja. Tarkista konserttien aikataulut ja muut tiedot sisäänkäynnin yhteydessä.Ferdinandin suuri intohimo olivat turnajaiset, mistä on osoituksena alemman linnan haarniskasali. Salissa on esillä aikakauden ylväimpien ritareiden ja myös Ferdinandin itsensä taisteluissa käyttämiä haarniskoja. Taideteosten ja harvinaisten esineiden kammiossa on esillä Ferdinandin elämänsä aikana keräämiä tieteellisiä ja taiteellisia erikoisuuksia eri puolilta maailmaa. Monet esineet eivät ehkä tunnu nykyisin oudoilta, mutta esimerkiksi korallit ja sarvikuonon sarvesta valmistettu pikari olivat aikoinaan eksoottisia renessanssin ajan herttuoille. Lähde miellyttävälle kävelylle palatsia ympäröiviin puutarhoihin, joissa asuu riikinkukkoja.Innsbruckin keskustasta kaakkoon sijaitsevalle Ambrasin linnalle on noin 20minuutin matka. Pääset linnalle säännöllisesti kulkevan turistibussin kyydissä tai edullisemmin kaupungin sisäisen liikenteen bussilla. Linna on avoinna joka päivä, ja sinne on pieni pääsymaksu.
Ambrasin linna: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit
Koe Ambrasin linna
Suunnittele matka ja näe Ambrasin linna
Suositut vierailukohteet
Tirol Panorama (museo)
Tutustu Tirolin historian kuuluisan taistelun vaiheisiin Tiron Panoraman ainutlaatuisessa näyttelyssä.
Wiltenin basilika
Tutustu yksityiskohtaisesti koristeltuun rokokookirkkoon, joka on ollut kristittyjen pyhiinvaelluskohde jo satojen vuosien ajan.
Bergiselin mäkihyppytorni
Kuvittele itsesi kiitämässä ilmojen halki elegantisti muotoillun Bergiselin mäkihyppytornin hyppyristä, ja ihaile Tirolin alppimaisemia sen näköalatasanteelta.
Riemukaari
Yksi Innsbruckin tunnetuimmista monumenteista on epäilemättä Innsbruckin riemukaari, jonka reliefit ja veistokset kertovat kaaren rakennuttaneen keisariperheen traagisen tarinan.
DEZ-ostoskeskus
Kun lomailet kohteessa Amras, voit etsiä upeita matkamuistoja kohteessa DEZ-ostoskeskus. Tutustu tämän romanttisesta ilmapiiristään tunnetun alueen vuoristonäkymiin ja huippuravintoloihin.
Baggersee-järvi
Tutki luontoa kohteessa Baggersee-järvi ja ihaile vuoristonäköaloja matkustaessasi kohteeseen Amras. Vietä aikaa tämän perheystävällisyydestään tunnetun alueen kaupoissa ja laskettelurinteissä.
Parhaat hotellitarjoukset
Ambrasin linna: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä
- Samankaltaisia lomakohteita kuin Ambrasin linna
- Ambrasin linna: Kohteet lähellä
- Hotelleja muiden nähtävyyksien lähellä
- Viimeisimmät trendit Expedialla
- Kultainen katto
- Nordkette Mountains
- Innsbruckin vanhankaupungin joulumarkkinat
- Nordkette-köysirata
- Hofburg
- Bergiselin mäkihyppytorni
- Landeskrankenhaus - Yliopiston klinikka
- Maria-Theresien-Strasse
- Tirol Panorama
- Hofkirche
- Pyhän Jaakobin katedraali
- Hafelekar
- Innsbruckin yliopiston kasvitieteellinen puutarha
- DEZ-ostoskeskus
- Baggersee-järvi