Bex matkavinkit

Matkaopas
Kuva: HikinGoat
Lähde kaupunkilomalle Bexiin ja uppoudu suolakaivosten historiaan Länsi-Sveitsin vuoristomaisemissa samalla rentoutuen.

Suolakaivoksilla on ainutlaatuinen merkitys Bexille. Valkoisen kullan louhinta alkoi tällä alueella jo vuonna 1680, ja sen entisissä tunneleissa on nykyään museo, jossa voi vierailla. Sveitsin Alppien kuvankauniit maisemat tekevät Bexin matkoista ainutlaatuiset. Lähde vaellusretkelle tai ajelemaan Bexiä ympäröivään vuoristoon ja rentoudu sen komeissa maisemissa.

Bexin suolakaivokset ovat olleet suljettuja jo vuosikaudet, ja niissä toimii nykyään museo. Hyppää kaivoskärryn kyytiin ja lähde matkalle vuoren syvyyksiin, missä pääset perehtymään tarkemmin suolakaivosten historiaan oppaan kanssa. Kaivoksen tunnelit ovat yli 50 kilometriä pitkät ja yksiä Sveitsin pisimmistä. Bexissä suolalla on suuri merkitys myös maanpinnan yläpuolella. Sentier du Sel on vaellus- ja opetusreitti, joka tutustuttaa sinut kaupungin ja suolan erottamattomaan suhteeseen rentouttavan patikkaretken parissa.

Tämä kaunis kaupunki on ollut asutettu 500-luvulta lähtien, minkä ansiosta lomalla Bexissä pääsee tutustumaan useisiin historiallisiin rakennuksiin. Esimerkiksi Bexin kiltatalo rakennettiin vuonna 1747. Bexin ja sen naapurikylän St- Mauricen välillä on kaunis Rhône-silta, joka on rakennettu pelkästä kivestä. Bexissä riittää myös kulttuuritapahtumia Bex et Arts -näyttely esittelee Sveitsin ranskalaisten taiteilijoiden nykyaikaisia veistoksia. Pont de Nantin luonnonsuojelualueella toimii puolestaan kasvitieteellinen puutarha, jossa pääsee ihastelemaan harvinaisia alppikasveja.

Vaikka tarkoituksenasi olisikin viettää kaupunkiloma Bexissä, kannattaa Alpeilla silti piipahtaa. Alueen korkein kohta on nimeltään Les Diablerets. Suoraan käännettynä nimi tarkoittaa "Paholaisen sarvia", mikä onkin kuvaava nimitys vuorijonolle, joka kohoaa yli 3 200 metrin korkeuteen. Myös piipahdus Bex-Villars-Bretayen junaradalla on näkemisen arvoinen. Tämä kapoinen junarata kiemurtelee parhaimmillaan 1 800 metrin korkeuteen Alppien vuoristoon ja tarjoaa unohtumattomat näkymät alueen laaksoihin ja rotkoihin. Junamatka, joka muutti kaupunkiomasi Bexissä seikkailuksi.

Royal Plaza Montreux
Royal Plaza Montreux
5 out of 5
Avenue Claude Nobs 7, Montreux, VD
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 252 € per yö ajalle 31. toukok. viiva 1. kesäk.
252 €
per yö
31. toukok.–1. kesäk.
Yövy tässä 5 tähden ylellisessä hotellissa kohteessa Montreux. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja 2 baarista/loungesta. Asiakkaamme ...
8,2/10 Very Good! (800 arvostelua)
Mieletön Montreux
"Mieletön palvelu vastaaotossa, myös ruokaravintolan tarjoilijat ammattitaitoisia ja ystävällisiä. Ruoka välttävää. Kylpyläosastolle iso miinus siitä ettei neljästä saunasta yksikään ollut toiminnnassa?"

Arvosteltu 28.1.2018

Royal Plaza Montreux
MONA Ex-Eurotel
MONA Ex-Eurotel
4 out of 5
Grand-Rue 81, Montreux, VD
Hinta on 285 € per yö ajalle 8. kesäk. viiva 9. kesäk.
285 €
per yö
8. kesäk.–9. kesäk.
Yövy tässä 4 tähden perheille sopivassa hotellissa kohteessa Montreux. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 ravintolasta ja aamiaisesta (lisämaksusta). Asiakkaamme ...
8,8/10 Excellent! (1 007 arvostelua)
Wonderful views over the lake Geneva
"Best views in Montreux. We had a room in fifth floor and had a wonderful view over the lake Geneva. The room has also a balcony to enjoy views. The room is big and nice."

Arvosteltu 30.7.2017

MONA Ex-Eurotel
Grand Hotel Suisse Majestic, Autograph Collection
Grand Hotel Suisse Majestic, Autograph Collection
4 out of 5
45 Avenue Des Alpes, Montreux, VD
Hinta on 289 € per yö ajalle 17. kesäk. viiva 18. kesäk.
289 €
per yö
17. kesäk.–18. kesäk.
Yövy tässä 4 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Montreux. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja huonepalvelusta. ...
8,8/10 Excellent! (997 arvostelua)
"The hotel´station location is ideal, opposite the railwaystation. Everything was nice except that it seemed that the level of Service varied a lot..During the breakfast it was difficult to get good coffee, because the machine didnt work and othervise also it seemed that the personnel there could ..."

Arvosteltu 26.9.2023

Grand Hotel Suisse Majestic, Autograph Collection
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Garden & City Evian Lugrin
Garden & City Evian Lugrin
3 out of 5
Chemin de chez Tupin, Lugrin, Haute-Savoie
Yövy tässä 3 tähden residenssissä kohteessa Lugrin. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja ulkouima-altaasta. Lähellä sijaitsevat Parc ...
7,6/10 Good! (469 arvostelua)
Okay
"Convenient room with tiny kitchen and all necessary equipments. We stayed 3 nights and room was never cleaned or toilet paper refilled. Wifi was nonexistent. Easy parking in front of the door and calm surroundings."

Arvosteltu 24.2.2018

Garden & City Evian Lugrin
Résidence Pierre & Vacances Premium L'Amara
Résidence Pierre & Vacances Premium L'Amara
5 out of 5
Quartier l'Amara Avoriaz 1800, Morzine, Haute-Savoie
Yövy tässä 5 tähden ylellisessä residenssissä kohteessa Morzine. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja lisämaksullisesta pääsystä ...
9,2/10 Wonderful! (118 arvostelua)
"Lovely apartment hotel, set away from Main Street which is very busy and could be noisy. Staff were very helpful, medical centre and ski hire also very easy to access. Stayed in Sveta block and skied straight from boot room. 5min walk to restaurants & grocers. Bonus Spa for down days."

Arvosteltu 25.3.2024

Résidence Pierre & Vacances Premium L'Amara
Asunto parveke näkymä Lake Geneva (1-4 henkilöä)
Asunto parveke näkymä Lake Geneva (1-4 henkilöä)
Thollon-Les-Mémises, Auvergne-Rhône-Alpes
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Thollon-les-Memises. Nauti vesipuistosta, parvekkeesta ja kaapeli-/satelliittitelevisiosta. Lähellä sijaitsevat Thollon-les-Mémisesin ...
8,6/10 Excellent! (63 arvostelua)
Super emplacement
"Appartements étroits pour 4 mais pour 3 jours largement convenable . Un emplacement au top. Une vu magnifique . Station de ski familiale super. Très bonne communication avec la propriétaire."

Arvosteltu 2.1.2024

Asunto parveke näkymä Lake Geneva (1-4 henkilöä)
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Kohteen Bex lähellä sijaitsevat kaupungit