Brisbane Powerhouse on yksi Queenslandin rakastetuimmista taide-elämän keskuksista. Se on kuuluisa indyelokuvien ja -näytelmien esityspaikka, ja siellä järjestetään monenlaisia festivaaleja ja konsertteja. Tule elokuviin, burleskiesitykseen, komediafestivaaleille, jazzkonserttiin, valokuvanäyttelyyn tai vaikkapa jamittelemaan lavalle. Vaikket sattuisikaan löytämään itseäsi kiinnostavaa tapahtumaa, paikka on tunnelmansa, arkkitehtuurinsa ja jokivarren maisemiensa vuoksi vierailun arvoinen.Kivinen rakennus toimi 1920-luvun loppupuolelta aina vuoteen 1971 kaupungin pääsähkölaitoksena, kunnes toiminta lakkautettiin ja rakennus päästettiin rapistumaan. Kahden seuraavan vuosikymmenen aikana Powerhousesta tuli underground-artistien ja talonvaltaajien ajanviettopaikka. Rakennuksen purkusuunnitelma ei toteutunut, ja kaupunginvaltuusto päätti tehdä rakennuksesta taidekeskuksen. Kun keskus vuonna 2000 avattiin, suurin osa alkuperäisistä tiilistä ja jotkin installaatiot olivat paikoillaan. Myös osa seinien graffiteista on säilytetty. Nykyään tässä komeassa rakennuksessa on kaksi ravintolaa baareineen ja terasseineen, näyttämö ja galleriatiloja sekä alakerran näyttely- ja konferenssitilat.Varaa liput keikalle tai katsele ilmaisia, kaikille avoimia esityksiä. Jos saavut vain ihastelemaan rakennusta, nouse hissillä ylös, jotta näet arkkitehtoniset yksityiskohdat ja graffitit. Käy alakerran Watt-baarissa ja -ravintolassa tai yläkerran Altossa, jossa voit nauttia kahvin tai cocktailin tai hienon illallisen. Maisemat joelle ovat upeat, ja on viihdyttävää katsella, kuinka niin taideväki kuin hölkkääjät ja koiranulkoiluttajatkin pysähtyvät rantaan viettämään aikaa. Brisbane Powerhouse sijaitsee New Farmin esikaupunkialueella noin 3,2 kilometrin päässä keskustasta. Hauskin, mutta hitain tapa saapua perille on tulla lautalla. Myös busseja pysähtyy puiston lähellä. Alueella on ilmainen pysäköinti, mutta paikat täyttyvät tapahtuma-aikoina nopeasti. Vierailijat ovat tervetulleita katselemaan viikonloppujen ilmaisia esityksiä ja vaihtuvia näyttelyitä. Useisiin tapahtumiin vaaditaan kuitenkin pääsylippu. Katso tarkat tiedot Powerhousen verkkosivustosta.
Brisbane Powerhouse: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit





Koe Brisbane Powerhouse
Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 47 aktiviteettia
Koko päivän kiertoajelu nelivedolla Moreton Islandilla
Aktiviteetin kesto on 11 tuntia ja 30 minuuttia
4.0 kautta 10, 5 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Ruoka, juoma ja yöelämä
Näytä kaikki 15 aktiviteettia
Moreton Island: Tangalooma: Tangalooma päiväretki ATV Quad Bike Tourilla
Aktiviteetin kesto on 1 päivä
8.4 kautta 10, 50 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Yksityiset ja tilauskiertoajelut
Näytä kaikki 6 aktiviteettia
Brisbane: Kengurut, linnut ja mangrovemetsät – rannikkokierros
Aktiviteetin kesto on 6 tuntia
10.0 kautta 10, 3 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Luonto ja villieläimet
Näytä kaikki 3 aktiviteettia
Brisbanesta: Gold Coast -päiväretki lounaalla
Aktiviteetin kesto on 11 tuntia ja 30 minuuttia
9.6 kautta 10, 12 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Kohteen Brisbane Powerhouse suositut nähtävyydet
Parhaat hotellitarjoukset
Brisbane Powerhouse: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä

Amora Hotel Brisbane
200 Creek Street Spring Hill QLD

Swiss-Belhotel Woolloongabba, Brisbane
826 Main St Woolloongabba QLD

CLLIX Brisbane Skytower Apartments
222 Margaret Street Brisbane QLD

Royal On The Park
152 Alice Street Brisbane QLD

Ibis Styles Brisbane Elizabeth Street
40 Elizabeth Street Brisbane QLD

Stamford Plaza Brisbane
Corner of Margaret & Edward Streets Brisbane QLD

Avani Living Queen’s Wharf Residences
8 Margaret Street Brisbane QLD

Rydges South Bank
9 Glenelg Street South Brisbane QLD

Capri by Fraser, Brisbane
80 Albert Street (Cnr Mary St) Brisbane QLD
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.




















