Charleroi on suuri Valloniassa sijaitseva kaupunki, jolla on kiehtova historia ja jossa on paljon nähtävyyksiä. Matkaan Charleroihin on helppo yhdistää ostospäivä tai illanvietto Brysselissä, sillä tämä kaupunki sijaitsee Belgian pääkaupungin eteläpuolella.
Charleroin nimi on peräisin espanjalaisilta, jotka muuttivat sen alkuperäisen nimen, Charnoyn, 1600-luvulla Charleroiksi. 1900-luvun alkupuolella Charleroi muuttui teollisuuskaupungiksi, jossa oli runsaasti tehtaita ja kaivoksia. Niiden jäänteitä on edelleen nähtävillä.
Lentokentän ja teollisuuden lisäksi Charleroi tunnetaan sarjakuvahahmoista Lucky Luke, Gaston sekä Piko ja Fantasio. Voit etsiä näiden hahmojen patsaita eri puolilta kaupunkia samalla, kun suuntaat kohti vuosisatojen ajan järjestettyjä sunnuntaimarkkinoita.
Koska suuri osa kaupungista on tuhoutunut vuosien saatossa, vanhoja rakennuksia ei ole paljon. Yksi harvoista on kellotapuli, joka on peräisin 1900-luvun alkupuolelta ja on osa Charleroin kaupungintaloa. Charleroin matkan aikana kannattaa käydä ainakin yhdessä museossa, vaikkapa valokuvamuseossa tai Charleroin taidemuseossa.
Charleroin lomaan on helppo yhdistää päiväretki Belgian pääkaupunkiin Brysseliin. Voit käydä ihailemassa Manneken Pis -patsasta ja Atomiumia sekä nauttia tuopillisen olutta yhdessä Grand-Placen monista kuppiloista.
Charleroi on yksi Vallonian suurimmista kaupungeista. Keskustaan on helppo tutustua kävellen. Jos haluat tutkia ympäröiviä alueita, bussi on hyvä vaihtoehto. Jos aiot viettää päivän Brysselissä, juna tai auto on kätevin matkustustapa.
Jos käytä julkisia liikennevälineitä, useimmiten kannattaa matkustaa Brysseliin ja sieltä junalla Charleroihin. Jos lennät Brysseliin tai Antwerpeniin, voit matkustaa sieltä junalla tai vuokrata auton.
Kaupunkiloma Charleroissa antaa mahdollisuuden tutustua monipuolisesti kaupungin nähtävyyksiin. Mitä vielä odotat?